Elettiin vuotta 2004 ja olin juuri eronnut ensimmäisestä vakavasta suhteestani. Erot ovat aina vaikeita, mutta tärkeää on ymmärtää että se ei ole kaiken loppu, vaan oikeastaan uuden alku. Sain tuolloin vuonna 2004 ystävältäni Barcelonan tuliaisiksi (sen saman ystävän kanssa lähden kuukauden päästä Barcelonaan) yöpuvun housut, joihin oli kirjailtu tuo kuvani teksti (sometimes you have to loose something to get something better). Se osui ja upposi heti ensimmäiselle lukemalla. Ne housut eivät enää mahdu päälle, mutta ovat edelleen säilössä.

Yksi asia mistä huomaan vanhenevani ovat pariskunnat, jotka ilmoittavat iloisista perheuutisista, häistä ja asunnon ostoista. Toinen asia mistä huomaan vanhenevani ovat näiden ilouutisten kääntöpuoli, eli erouutiset. Tällä hetkellä huomaan että lähipiirini ihmiset alkavat saavuttamaan kolmeakymppiä ja sitten joko painetaan jarrut pohjaan tai mennään täyttä höyryä eteenpäin.

Minun tapaani monet ystävistäni ovat alkaneet seurustelemaan hyvinkin varhain ja tässä voisinko sanoa aikuistumisprosessin edetessä huomaa, että joko ollaan kasvettu yhteen tai erilleen. Voin ainakin itse sanoa olevani täysin eri ihminen mitä viisi vuotta sitten Vaasaan tultaessa. Jos olisin edennyt alkuperäisen suunnitelmani mukaan, olisin jo valmistunut HTM ja jaloissa pyörisi ainakin yksi taapero ja se kultainennoutaja. Näin ei kumminkaan käynyt. Myöhemmin olen ymmärtänyt sen, että mitä haluan elämälläni tehdä ennen kuin alan edes haaveilemaan jälkikasvusta. Onneksi kuuntelin sydäntäni.

Tik tak tik tak, kello tikittää. Vai tikittääkö? Ei ainakaan minun kelloni. Välillä tuntuu, että toisien ihmisten on jotenkin vaikea niellä sitä asiaa, että kaikki eivät halua lapsia. Minulla on monta upeaa sinkkua noin kolmekymppistä ystävää ja he ovat monta kertaa sanoneet, että heitä vähän niin kuin syyllistetään siitä ettei heillä ole miestä tai lapsia. Moni ala-aste aikaisista kavereistani ovat saaneet jo lapsia tai sitten niitä toivotaan todella hartaasti. Olen huomannut ja kuullut kiertoteitse, että monille on vähän niin kuin jonkinnäköinen ongelma ettei meillä ole lapsia tai minulla sitä suurempaa timanttisormusta sormessani. Ei. Meillä ei ole mitään harkinta-aikaa tai muutakaan. Me vaan halutaan elää vielä ihan kaksin ja myöskin ilman sitä karvatassua.

Monelle ystävälläni olen sanonut, ettei kannata välittää kenenkään syyllistämisestä. Jokainen saa elää ihan niin kuin itse haluaa. Lapsia tulee jos tulee. Eikä mielestäni mitään tulisi tehdä vain sen takia, että “kun näin kuuluu tehdä”. Kuka on ensinnäkään päättänyt, että lapsia pitää saada ennen kolmeakymppiä? Sehän ei myöskään ole tietenkään mikään itsestäänselvyys että lapsia edes välttämättä kaikki saa tai haluaa.

Olen myös yrittänyt kannustaa ihania sinkkuystäviäni, että parempi on olla yksin kuin kaksin, mutta kumminkin yksin. Näin ainakin itse aikoinaan koin. Turha on elää yhdessä, jos suhteella ei ole tulevaisuutta. Joskus pitää vain pystyä luopumaan jostakin, jotta saisi tilalle jotain parempaa. Teissä ei todellakaan ole mitään vikaa, teidän vain pitää vielä odottaa jotta se oikea osuu kohdalle.

Pictures: Cinemagraph

Olen tässä viime päivinä miettinyt vähän kauneusihanteita. Nämä itsepohdiskelut saivat aikaan muutamat sähköpostit joita blogimailiini on tupsahtanut. Olen ollut ehkä hieman hämilläni niistä, sillä sähköpostien sisältö on koskenut huulien täyttämistä. Ehkä olen vähän mummoutunut noissa lukusaleissa, mutta koen tuontapaiset kauneusoperaatiot aika vieraana. Ihailen luonnollista ja klassista kauneutta ja nämä nykypäivän pornoistuneet kauneusihanteet eivät minun muottiini istu.

Silloin kun minä oli 18-vuotias, niin me käytettiin itseruskettavia ja ripsitupsuja. Nykypäivän teineille ei ripsitupsut riitä, vaan niiden paikan ovat vallanneet ripsienpidennykset ja ripsiseerumit. Allekirjoittanut on kokeillut kumpaakin. Huonolla menestyksella tosin.

Uskon, että  esimerkiksi eräät nimeltämainitsemattomat reality-sarjat ovat aika lailla näiden ihanteiden takana. Ongelmana on, että heillä on varaa mennä alan huippujen veitsien ja ruiskujen alle. Suomalaisella nuorella tytöllä/naisella ei välttämättä ole.  No ainahan voi mennä Viroon? Ei. Ei. Ei. Muutama vuosi sitten kun tuttavani meni täyttämään huulensa Virossa ja näin lopputuloksen, niin kantani “kauneusleikkauksia” kohtaan voimistui. Lopputulos oli jotakin muuta kuin kaunis.

Viime vappuna taasen olin juhlimassa ystävieni kanssa kunnes seuraamme istahti plastikkakirurgi. Esittelin itseni ja hän sanoi “ylähuulen voisit laittaa 0,5mm”. Minä:”Anteeksi?”. Gentlemanni: “Sun ylähuuli vois tarvita vähän täytettä”. Olin todella äimistynyt.

Nämä mailit lukeneena, olen vähän pohdiskellut näiden yritysten vastuuta siitä, että katsovatkohan he yhtään, että kenelle he näitä viestejä lähettävät? Moni bloggaaja on kumminkin aika nuori ja saattaa lähetä tällaisiin operaatioihin mukaan jälkiseurauksia miettimättä. Nuori tyttö ei välttämättä osaa ajatella onko pistoksen laittajalla pätevyttä tai että mitä huulelle sitten tapahtuu kun aineen vaikutus lakkaa.

En ole kukaan enkä mikään tuomitsemaan kenenkään tekemisiä, joten toivottavasti en nyt loukannut ketään. Olen vain miettinyt, että mitä tapahtui oikealle kaudeudelle ja elovena-tytölle? Jos huulten pursotus on tänä päivänä suhteellisen normaali käytäntö, niin mitä tehdään siinä vaiheessa kun minun kuvitteellinen tyttäreni on kaksikymppinen? Jos kumminkin päätätte, että huulenne tarvitsee hieman täytettä, niin toivon kuitenkin että otatte selvää kenen ruiskutettavaksi te oikein menette. Tämäntyyppisistä jutuista ei välttämättä kannata tinkiä.

Vaikka minä saatan aina välillä olla joidenkin asioiden suhteen pinnallinen tai muovinen, mutta nämä nykypäivän kauneusihanteet ovat minusta suistuneet hieman raiteiltaa.  Nyt olisi tosi kiva kuulla teidän mielipiteitä. Eli mitä mieltä olette?