Posts Tagged ‘Sneak Peeks’



May Day Brunch

Kirjoittanut Sofié - keskiviikko 02 toukokuu 2012

 

Tässä pieniä maistiaisia meidän eiliseltä vappubrunssilta. Eikö näytäkin herkulliselta? Naureskeltiin, että ollaan ilmeisesti kasvettu aikuisiksi, kun jätetään nykyään juhlimiset vähän vähemmälle, jotta seuraavana päivänä jaksaisi leipoa ja laittaa ruokaa ;)

Eilisellä brunssillä tarjottiin muun muassa erilaisia salaatteja, makeita ja suolaisia croisantteja, mustikkapiirakkaa, marjoja ja pikkuruisia alkupaloja. Itse vein brunssille vaniljaisen mustikkapiirakan ja marjoja. Yllättäen jotain marjaista ;). Oletteko muuten huomanneet, että nykyään puutarhamustikoita saa myös pakasteena? Näin puutarhamustikoiden suurena fanina olen hamstrannut pakastimen täyteen puutarhamustikoita.

Ystävälläni on ihan todella kaunis koti ja se täydensikin upeasti meidän brunssin tunnelmaa. Lupaan tehdä teille postauksen myöskin hänen upeasta kodistaan mitä pikimmiten. Ystäväni kodissa on juuri niitä asioita joita haluaisin myös omaan kotiini. Yksi kauneimmista asioista on tuo jo näissäkin kuvissa näkyvä Foscarinin Caboche Grande. Kuvissa vilahtaa myös Arabian Tosca-vati. Sain joululahjaksi Arabian Napoli-lautasia ja niitä katsellessani olen ihastunut tuohon samantyyppiseen muotokieleen, mikä toistuu myös tuossa Tosca-vadissa… Hmm.

Kuvissa näkyy myös Harri Koskisen Arabialle suunnittelemaa Oma-sarjaa ja näin jälkeenpäin kyllä hivenen harmittaa, etten koskaan tullut keränneeksi sitä. Nuo hyvin pelkistetyt lautaset ovat ihan todella kauniit ja sisällyttäisin ne mielelläni jatkamaan omaa astiakokoelmaa. Harmillista, että niiden tuotanto on jo lopetettu :/.

___________________________________________________

Here is a little sneak peek from our First of May brunch. It looks so delicious! We were laughing a bit that maybe we have become finally adults because we rushed to home quite early that we would be in fit for baking for our brunch in next the morning :)

Our brunch included different kinds of salads, sweet and salty croissants, blueberry pie, tiny appetizers, and berries. The beautiful home of my friend just completed the whole setting and day.  I wish I had the same kind of brunch also today ;)


Chic Peek: Bring on the Pastels

Kirjoittanut Sofié - sunnuntai 26 helmikuu 2012

En ole aiemmin ollut suuri kaulakorujen ystävä, mutta viimeisen kahden vuoden aikana kaulakorukokoelmani on kasvanut aika monella kappaleella, jopa joillain DIY-yksilöillä. Ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä, että tämänhetkinen pastellibuumi on allekirjoittaneelle todella mieleinen. Pastelleja näkyy vaatteiden lisäksi myös astioissani ja pieninä ripauksina myös sisustustekstiileissäni.

Päivittäinen vaatetukseni koostuu aika pitkälti neuleista, kaulustapidoista ja farkuista, mutta yritän aina silloin tällöin maustaa muuten niin pelkistettyä tyyliäni koruilla ja huiveilla. Hivenen tyttömäiseen tyyliini kuuluu hempeitä värejä ja sieviä yksityiskohtia. Yläpuolella olevissa kuvissa näette yhden asuni tältä viikolta; farkut, H&M:n kauluspaita ja Zaran statement necklace. Keep it simple but colorful!

Tällaiset vaatteisiin liittyvät postaukset menevät vähän yleisen linjani ohi, mutta olen huomannut että vaihtelu on välillä teidänkin kannalta ihan mukava juttu. Huomasin tämän viime viikkoisen laukkupostaukseni johdosta ja ajattelin, että pitää ehkä aina silloin tällöin kuvailla myös vaatteisiin liittyviä juttuja ;). Jos muuten joiltain teiltä lukijoilta löytyy kyseistä laukkua, niin minulla on teille mahdollisia ostajaehdokkaita. Yhdet laukkukaupat on jo taidettu lukijoideni kesken tehdäkin :).

___________________________________

Previously I haven’t used necklaces that much, but in the last two years my necklace collection has expanded a bit. It doesn’t maybe come as a big surprise to anyone that I’m a big fan of pastels. I like to wear pastel colors and I use pastels also in my interior items.

My daily look is quite simple; I would also say that a little bit boring. My daily wear consists jeans, knits and shirts, but every now and then I try to spice up my otherwise so simple style with jewelry and scarves. My girly style includes colors and details. In the pictures above you will see one of my looks from this week; jeans, H&M shirt and Zara statement necklace. Keep it simple but colorful ;)


Masters at Work

Kirjoittanut Sofié - perjantai 13 tammikuu 2012


Uuden vuoden julkaisussani näkyy vilaukselta Kartellin Masters-tuolit. Kyseisistä tuoleista tuli muutama kysely ja päätin esitellä ne teille. Yläpuoella olevat kuvat olen ottanut Hans Välimäen viime keäisestä pop up-ravintolasta, Food Culture Clubilta. Kävimme siellä viime kesänä Charin kanssa kun vierailimme Cocon luona Turussa. Hyvän ruoan lisäksi saimme ihailla ravintolan kauniista sisustuksesta.

Tuolien taustalla on omien Ghostieni tapaan Philippe Starck. Tuolit eivät ole pelkästään kauniit ja mukavat, vaan niiden takana on myös kunnianosoitus kolmelle mahtavalle huonekalusuunnittelijalle. Starck haluaa muistuttaa etteivät vain nykypäivän suunnittelijat luo tulevaisuuden designia, vaan että ideoita on myös mahdollista kierrättää. Masters-tuoli muodostuu kolmen suunnittelijan mestariteoksien yhdistelmästä; Arne Jacobsenin Seiskoista, Eero Saarisen Tulip-tuolista ja Charles Eamesin Eiffel-tuolista.

Uuden vuoden juhlapaikkaa koristivat myös Saarisen ja Eamsin luomat Organic-tuolit. Tuolit suunniteltiin aikoinaan vuonna 1940-luvulla MoMa:n huonekalusuunnittelu-kilpailua varten. Kauniita ja mukavia tuoleja valmistaa Vitra.

Ensi kuussa tulen raportoimaan teille hieman enemmän luonnonmukaisesta sisustuksesta, ikuisista klassikoista ja Tukholman sisustustuulista. Lähden nimittäin helmikuussa Tukholmaan pienelle blogimatkalle. Tällä kerralla lähden yksin, mutta kaksin kameroin :)

________________________________________

In my New Year’s post you can see a glimpse of Kartell’s Masters chairs.  I got few e-mails regarding to those brilliant chairs and therefore I decided to introduce those to you.

Behind those Masters chairs is also Philippe Starck. Starck has also designed my kitchen chairs. Masters chairs are very beautiful and comfy, but the idea behind of those is that what makes them very special. Creating those chairs Starck made a tribute to three magnificent furniture designers. Starck wanted to remind us that the so-called tomorrows antiques aren’t designed only today and that the ideas are also recyclable. Masters chair is a combination of the three masterpieces: 7 by Arne Jacobsen, Tulip chair by Eero Saarinen, and Eiffel chair by Charles Eames.

Next month I will tell you more about organic interior alternatives, timeless designs and some new interior trends. I’m heading again to Sweden for a little blog trip, so I will keep you updated that what are the next big things in interior design.


Home Sneak peek

Kirjoittanut Sofié - sunnuntai 08 tammikuu 2012

Tässä on kuvia kodista jossa juhlimme uutta vuotta. Harvoin menee kotiin, jossa materiaalivalinnat menevät yksiin omien mieltymysten kanssa. Kuvan kodissa meni. Olen jo kauan aikaa miettinyt, että millaisen haluan oman asuntoni olevan. Näiden vuosien varrella materiaalivalinnat ovat menneet monesti uusiksi. Tällä hetkellä olen kyllä sitä mieltä, että mitä neutraalimmat materiaalivalinnat, sen parempi.

Tulevaan keittiööni haluan ehdottomasti kaasulieden ja laattalattian. Laattalattia on paljon helpompi pitää puhtaana kuin puulattia, sillä laatat eivät pelästy edes kaatuvia tomaattikeittoja yhtä pahasti kuin puulattia ;).

Kuluneina vuosina olen haaveillut myös ihan koonaan valkoisesta lattiasta. Se mieltymys kaatui siihen, kun olin yhden viikonlopun ystäväni luona. Minulla on luonnostaan todella tummat hiukset, joten pystyin lattialla olevista hiuksista seuraamaan, että missä olin kävellyt.. Tummassa lattiassa taasen näkyy jokainen leivänmuru ja pölyhiukkanen, joten se ei tule kysymykseenkään. Näin ollen luulen, että minulle kaikista paras vaihtoehto on tuon värinen lattia mikä näkyy toisessa kuvassa.

Keittiön tasojen haluan myös olevan rauhallisen harmaat. Ennen halusin keittiön tasojen olevan puuta, mutta tällä hetkellä haluan betonitasot. Keittiö on minulle kuin olohuone, joten haluan siitä toimivan ja käytännöllisen. Paljon kaappeja ja laatikoita, minne voin kätevästi kätkeä kaikki kipot ja kupit.

_____________________________

These pictures are taken in that home where we celebrated our New Year’s Eve. I wanted to share these pictures because I would have chosen exactly the same materials to my own home. I’ve played some ideas on my mind about my own home. At the moment I believe that for person like me natural materials are the best choice.

I want that my future kitchen consists a gas stove and tile floor.  Tile floor is easier to clean than a wooden floor. Because I nearly live in my kitchen I want it to be as practical it can be.

Before I dreamed about white wooden floor. I woke up when I visited my friend’s home. I have naturally very dark hair so I was able to follow where I had walked from my fallen hair.. The dark floor does not come into question because I can see every crumb and dust on it. Therefore, I believe that the best alternative for the color of the floor can be seen in the second picture.

I would like to have concrete kitchen worktops. The kitchen is like my living room, and therefore I want it to be functional and practical. I also dream about lots of cabinets and drawers where I can easily hide all of my mugs and cups :)


Kaksin aina kauniimpi

Kirjoittanut Sofié - sunnuntai 18 joulukuu 2011

Kerroin teille aiemmin, että olin tilannut meille Kartellin Ghost-tuolit keittiötä koristamaan. Yhden tuolin jo sainkin, mutta ne muut jäivät jälkitoimitukseen. Odottelin tuoleja muutaman kuukauden ja kun niitä ei kuulunut niin päätin perua tilaukseni ja tilata kolmen tuolin sijasta yhden tuolin ja toisesta liikkeestä.

Kävin viime kesänä Turussa pitkästä aikaa ja pääsin viikonlopun aikana käymään myös kaikkien hehkuttamassa Sisustuksen Koodissa. Hehkutukset eivät olleet ollenkaan turhia, sillä liike oli aivan ihana, palvelusta nyt puhumattakaan. Pienen pähkäilyjen jälkeen päätin ottaa yhteyttä ihanaan Maliaan kysyäkseni onko tuolia mahdollista tilata. Muutaman päivän jälkeen oveni takana oli iso paketti ja sieltä paljastui tuolilleni  kaveri <3

Rakastan merikaupunkeja, joten Turku vei sydämeni. Kaupunki oli niin viihtyisä ja täynnä kaikkea kivaa. Jo pelkän viikonloppuvierailun perusteella Turku olisi sellainen kaupunki, missä voisin nähdä itseni asustelevan. Asuntojen hintataso on siedettävissä lukemissa ja kaikki on kävelymatkan päässä, ja olisihan siellä nyt muutama ihanuuskin odottamassa ;*

_______________________________

I have told you before that I ordered chairs from Kartell. Those chairs never reached their final destination-me, and therefore I had to order those from somewhere else. I changed my plan and ordered those from another city and shop.

Last July during my w-end trip to Turku (one of the biggest cities in Finland) I visited one lovely interior shop, Sisustuksen Koodi and I decided to order the other chair from them. Turku is maybe one of the most beautiful cities in Finland. I’d say that is far prettier than Helsinki. From here you see some pictures I’ve taken from there