Date night

lauantai 04 toukokuu 2013

Emme olleet ehtineet nähdä tyttökavereideni kanssa kunnolla pitkään aikaan. Jokaisella kun on omat kiireensä, niin on mennyt viikkoja/kuukausia toisensa perään ilman että olemme ehtineet kunnolla nähdä toisiamme. Tuskastuimme tähän näkemättömyyteen ja sovimme, että tästä lähtien näemme joka kuukauden viimeisellä viikolla ja teemme jotain yhdessä. Käymme vaikka elokuvissa, teatterissa, syömässä tai nyt tulevana kesänä voisimme mennä vaikka iltapicniceille.

P4263649
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävimme viime viikolla yhdessä syömässä pitkästä aikaa jolloin sovimme tästä joka kuukausittaisesta traditiosta. Samalla inspiroidun superkauniin ystäväni asusta. Olemme tämän kuvissa näkyvän kaunottaren kanssa kumpikin suuria Lindex-faneja ja löydämme sieltä nykyään kumpikin todella kivoja juttuja. Lindex on aiemmin ollut minulle se niin sanottu sukkakauppa, mutta nykyään löydän sieltä paljon muutakin kuin sukkia :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P4263650

Ystävättäreni tosin näyttäisi upealta missä asussa vain, mutta kuvien asukokonaisuus taisi maksaa kenkiä ja korua lukuun ottamatta vain muutaman kympin! Paita ja bleiseri ovat siis Lindexistä ja laukku sekä housut H&M:stä.
P4263655
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA Recently Updated606

Ystävättäreni on todella taitava yhdistelijä, joka saa mistä tahansa asiasta kaunista. Hänellä on makua niin muotiin, ruokaan kuin sisustukseenkin. Hän rakastaa minun tapaani Pinterestiä ja inspiroituu siitä vähintään yhtä paljon kuin minä.  Hän on todella luova ja hänen kädenjälkeään voitte nähdä enemmänkin näissä latohäissä ;).


If I were a guy

maanantai 22 huhtikuu 2013

Ainakin te Pinterest-seurailijani tiedätte miten paljon pidän klassisesta miesten pukeutumistyylistä. Saa olla totta kai särmääkin, mutta klassisen tyylikäs pukeutumistyyli puree minuun aina. Se vain on niin, että naiset pitävät hyvin pukeutuvista miehistä ja viihdyn yleisesti ottaen paljon mieluummin miestenosastoilla kuin naisten. Miehille kun on aina tarjolla niin kauniita värisävyjä ja klassisia vaatteita joita ihastella.

frankkollaasi

Kuvat: Sand, Zara & Massimo Dutti.

Olin tässä vähän aikaa sitten paremman puoliskoni kanssa ostamassa hänelle vaatteita muun muassa Sandin Stockmannin osastolla ja olisin niin toivonut, että vaatteita olisi ollut myös vähän feminiinisimmissä malleissa, sillä olisin voinut kotiuttaa melkein jokaisen paidan, neuleen ja asusteen. Sandin osastosta inspiroituneena keräsin kollaasin keväälle jos olisin mies –teemalla. Tiedän, että blogiani lukee myös miehet joten yläpuolella on teille hivenen inspistä kevään pukeutumiseen.
frank4

Kollaasin vaatteet ovat kerätty Sandin, Zaran ja Massimo Duttin sivuilta, mutta lähinnä kollaasi henkii sitä tyyliä johon itse pukeutuisin jos olisin mies. Onneksi voin ujuttaa tätä inspiraatiota herraseni vaatekaappiin, sillä meillä kun on aika samanlainen maku ;) frank3

Jos olisin mies, niin minulla olisi aivan varmasti henkselit ja rusetti/solmukse aina kaulassa. En tiedä mikä siinä on, mutta värejä ja kuoseja kukkivat rusetit/solmukkeet ovat minun juttu. Niitä onkin näkynyt nyt niin monissa eri väreissä ja kuoseissa, että kesällä kukkivat kukkien lisäksi varmasti myös miesten kaulat :)  frank2

Näin klassisia vaatekappaleita ihastelevana pidän myös klassisista väreistä ja sinisen eri sävyt ovat miestenpukeutumisessa varsinkin mielestäni kaiken muun kulmakivinä. Siniset farkut, rento t-paita, bleiseri, huivi ja kivat kengät – ei siihen muuta tarvita. Vai mitä?


Sunnuntain asua

perjantai 19 huhtikuu 2013

Näin kesää kohden kun kovasti mennään, niin alkaa värisävyt muuttua myös muualla kuin puissa. Vaatekaappeihin lisääntyy raitaa ja tummat värit saavat seurakseen pehmoista persikkaa ja sievää sinistä. Kuvissa näkyy viime sunnuntain asuni. En tosin laukkua mukanani vielä pidä, mutta se odottelee jo kovasti kesäisiä iltoja. Halusin vain näyttää sen teille, sillä ostin sen vähän aikaa sitten mistäs muualtakaan kuin Zarasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koska kuvat on otettu sunnuntaina, on habitukseni hieman ehkä pörröinen ja uninen. Mutta se on kai ihan ok, sunnuntaisin ei saa stressailla. Sunnuntaisin en yleensä jaksa laittaa päälle muuta kuin poikaystävän hupparin ja silmälasit, mutta viime sunnuntaina piti päälle laittaa jotain muutakin. Hiuksia en tosin tainnut muistaa harjata ;)OLYMPUS DIGITAL CAMERA Recently Updated595 Recently Updated596

Kesäisin innostun aina jollain lailla hieman hipahtavammasta pukeutumistyylistä ja sen takia innostuinkin tuosta persikkaisesta paidastani. Se sopii rentona paitana niin pitkän hameen kanssa tai vaikka suoraan bikinien päälle. Nyt se kumminkin toimii ihan toimistokäytössä bleiserin kanssa.

Olen huomannut, että olen viime aikoina pukeutunut vähän tylsästi. Peruspukeutumiseni on valkoinen paita, bleiseri, iso koru kaulalla ja housut. Tähän pitää nyt tulla muutos ja sen takia puolittaisesti olen pakottanut itseni ostamaan myös värikkäitä vaatteita. En ole millään lailla mustavalkoinen tyyppi, niin kai se pitää näkyä myös vaatekaapissa?