Sinun, minun vai meidän?

maanantai 13 toukokuu 2013

Olen mukana Indiedaysin ja S-Pankin yhteistyökamppiksessa ja tämän kampanjan tarkoitus on yhdistää meidän kahden hengen taloutta vähän uudella tavalla. Olemme olleet yhdessä raksuni kanssa jo kahdeksan vuotta (!?!) ja vaikka olemme asuneet yhdessä pitkään, mutta siltikin olemme hallinnoineet yhden talouden sijasta kahta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä kahdella taloudella tarkoitan sitä, että käymme arkisin ominemme kaupassa ja mietimme lähinnä siellä ollessa, että mitä minä tarvitsen emmekä mitä me tarvitsemme. Ruokailu- ja kulutustottumuksemme ovat muutenkin hivenen erilaiset. Minulle on hirmuisen tärkeää, että minä syön Iittalan haarukalla Arabian lautaselta samalla kun istun Kartellin tuolillani. Raksulle nämä eivät ole millään lailla kovinkaan merkityksellisiä asioita, vaan hän panostaa mieluummin esimerkiksi veneilyyn kun sisustukseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olemme monta kertaa miettineet yhteisen tilin hankkimista, mutta sitten on tullut pientä kädenvääntöä esimerkiksi siitä, että mitä siltä tililtä sitten ostetaan. Minä en halua laittaa rahojani herran uusiin virveleihin eikä hän minun pellavalakanoihini tai yrttitarhoihini.  Tämäntyyppisten asioiden takia olemme aina päättäneet kumminkin pysyä omissa tileissämme ja ostoksissamme. Minä olen keskittynyt sisutushankintoihin ja raksulaiseni muihin juttuihin. Kumminkin nämä arkiset yhteiset ostokset tuottavat välillä aina hivenen päänvaivaa, sillä kun siellä kaupassa ramppaa kumpikin vuoronperään ja kun sen ajan voisi oikeasti käyttää vähän järkevämminkin. Tämä toinen työni toisaalta hankaloittaa meidän ruokaostoksia sillä lailla,että yleensä inspiroidun nimenomaan siellä kaupassa. Eli ne reseptipostaukseni voisivat olla hivenen toisenlaisia jos raksuttimeni kävisi meillä ainoastaan kaupassa ;).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämän kampanjan myötä etenemme kohti yhteistä taloutta pienin askelin, sillä päätimme ottaa yhteisen ruokatilin, minne kumpikin siirtää saman verran rahaa kuukausittain ja hoidamme yhteiset ruokaostokset sitä kautta.  Täten arki sujuu mutkattomammin kun yhteiset ruokaostokset tulee ostettua kerralla. S-Pankin ruokatililtä voi toki ostaa ihan kaikkea muutakin, mutta meille tili toimii nimenomaan ruokatilinä. Teimme jopa kummallekin oman check-listin pilveen, eli se kumpi menee kauppaan tarkastaa kummankin kauppalistan ennen kauppaan lähtemistä, niin nämä pakolliset hyödykkeet tulee ostettua.

Tähän kamppikseen sisältyy myös arvonta. Arvontaan osallistuneiden ja kysymykseen vastanneiden kesken saan arpoa yhden S-ryhmän sadan euron lahjakortin. Kysymys kuuluu: Miten sinä ja kumppanisi olette järjestäneet raha-asianne yhteisessä taloudessanne? Kuulisin myös mielelläni jos teillä on jotain hyviä ideoita toimivamman arjen rakentamisessa. Kilpailu päättyy 2.6. klo 23.59. Kilpailun viralliset säännöt löytyvät täältä.

*Kuvissa näkyy muutamia tuotteita, jotka ovat blogiyhteistöiden kautta saatuja*


Kattauksen koristajat

tiistai 23 huhtikuu 2013

Te olette kyselleet tilpehöörikaappini sisällön perään ja kattauksissani käyttämiini koristuksiin, niin tässäpä ne tulevat. Tilpehöörikaapistani sen verran, että se sisältää kaikkea maan ja taivaan väliltä. Siellä on jos jonkinmoista kuvausrekvisiittaa ja härpäkettä ja ne eivät tietenkään ole missään mahtavassa järjestyksessä. Tämä tilpehöörikaappini kuvastaa kummitätini mukaan minussa edes jonkinasteista inhimillisyyttä ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olettekin saattaneet silloin tällöin huomata, että kattaus on minulle kuin puoliruokaa. Kauniiseen pöytään on vain kiva istuutua. Tämä ei nyt kumminkaan tarkoita, että meillä on joka ilta pöytä katettuna. Vaan enemmänkin niin, että viikonloppuisin ehdin panostaa ruokaan ja kattaukseen arkea enemmän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

1.Ruskea lautaliina: Himla. 2. Valkoinen pellavaliina: H&M Home. 3. Sininen ruutuliina: Linum. 4. Sininen viiruliina: Linum. 5. Beige pellavaliina: H&M Home.

Pidän kauniista lautasliinoista sekä sopivista serviettirenkaista, mutta kauppojen valikoima on välillä täällä meillä aika kehnonlainen. Lautasliinojen kohdalla olen monesti törmännyt siihen, ettei kaupoista vain oikein löydy kuin yksivärisiä liinoja. Muutama vuosi sitten kumminkin havahduin ja huomasin Linumin kankaiden värisävyt ja materiaalien olevan juuri täydellinen lautasliinoja varten. Paksu puuvilla ja kummallakin puolella näkyvä kuvio sopii todella hyvin myös lautasliinoja varten. OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Talvisin käytän oikeastaan vain yksivärisiä liinoja, mutta kesäisin kattauksissa näkyy kaikkia mahdollisia värisävyjä ja varsinkin sinertäviä ja merihenkeä hohkavia lautasliinoja. Kuvissa näkyvät kesän suosikkini ja picniceillä suosin varsinkin kuvien sinisiä liinoja. Kaapistani löytyy myös punaisia liinoja, mutta jostain syystä kattauksissa pidän enemmän sinertävistä yksityiskohdista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lautasliinarenkaita löytyy myös tilpehöörikaapistani jos jonkinlaisia. Niitäkin voisi toki Suomesta löytyä enemmän, mutta ainakin Lexingtonin ja Riviera Maisonin valikoimista olen löytänyt ne omat suosikkini. Stockmannilla olen nähnyt joitakin, mutta aina kun  Zara Home on ulottuvilla niin suuntaan rengasostoksille.  Recently Updated601 Recently Updated602

1. Simpukkainen rengas: Riviera Maison. 2. Punosrengas: Riviera Maison. 3. Olkirengas: Lexington. 4. Pitsinen rengas: Zara Home. 5. Lasinen rengas: Zara Home. 6. Leveä metallirengas: Stockmann. 7. Tuplarenkaat: Stockmann.

Joku teistä mainitsi, että Zara Home toimittaa nykyään myös Suomeen. Jos näin on, niin lautasliinarenkaat ovat nyt sitten helpommin saatavilla. Oletteko te tilanneet sieltä mitään? Lautasliinoissa tosin suosittelisin mieluusti Linumin kankaita, sillä paksu puuvilla kestää pesua, käyttöä ja pysyy ryhdissä. Olen ostanut kangasta noin metrin verran ja siitä tulee aina 6 lautaliinaa. Joten jos omistat ompelukoneen, niin tämä DIY-versio tulee loppujen lopuksi paljon laadukkaammaksi ja edullisemmaksi vaihtoehdoksi :)


Sarvet melkein seinässä

maanantai 15 huhtikuu 2013

Olen etsinyt harmahtavia poronsarvia jo reilun vuoden ajan käyden läpi puhelimitse porokasvattamoja sekä kirpputoreja. Olen pinnaillut Pinterestissä ahkerasti sarvien kuvia ja toivonut, että löytäisin sellaiset myös omalle seinälleni. Mieleisiä ei vain ole sattunut eteeni ja melkein jo unohdin nämä sarvihaaveeni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Löysin yhdet sarvet kumminkin tässä vähän aikaa sitten  sisustusliikkeestä ja sunnuntaina kävelin kotia ympäri, että minne ne oikein laittaisin. Vaikka vanhassa kivitalossa asumme, mutta kotimme kaikki seinät eivät ole oikein sitä vankinta tekoa. Muutama reikä seinään jo porattiin, jotka jälkeenpäin sitten täytettiin, sillä seinä ei nyt meinaa millään haluta sarvia koristamaan itseään.  Recently Updated597OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sarvet ovat siis vihdoin ja viimein löytyneet, mutta niillä ei ole vielä omaa paikkaa. Mietin myös tuon taustan valkoiseksi maalaamista, mutta sitten toisaalta taas täällä on jo muutenkin niin valkoista, että ehkä jätän sen vain mustaksi.  Kunhan sarvet löytävät paikkansa, niin kuvaan ne vähän paremmin :)

Kivaa viikkoa!