Sohvi sienestää

keskiviikko 21. elokuu 2013

Muistan kun äiti pakolla raahasi minut aina sienimetsään ja kauneimpia kantarelleja katselemaan. Muistan että niiden kantarellien löytäminen oli aina niin kamalan vaikeaa ja mietin, että en aikuisena aio itse sienestää ollenkaan. Noh, toisin kävi.

sienireissu2

Mikään supersienestäjä minusta ei tosin ole tullut, mutta nautin ihan äärettömästi metsässä kävelystä ja niiden sienien etsimisestä. Kävin maanantai-iltana työkaverini kanssa sienessä ja saimme kerättyä kantarelleja aika kivasti. Ja koska niitä löytyi, niin haluaisin sinne sienimetsään taas pian uudestaan. Ahne, mikä ahne ;)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Maanantaina kävimme etsimässä ne kauneimmat kantarellit, mutta viime syksynä keräsin ystävieni kanssa ne suloisimmat suppilovahverot. Muistatteko? Suppilovahverot eivät ole aiemmin olleet sienistä suosikkejani, mutta viime syksynä opin syömään niitäkin. Eli syyskuussa palataan taas näihin maisemiin :)

sienireissu3

 

Uskon että lukijakunnastani löytyy varmasti sienestäjiä. Millaisia sieniä te oikein lähdette etsimään. Itse en tunnista varmasti kuin kantarellin ja suppilovahveron, niin keräilen vain niitä :)

P.S. Tuolla metsässä oli niin ihanat värit.


Sohvi sukeltaa sanomien sivuille

perjantai 16. elokuu 2013

Siitä on kulunut nyt kolmetoista vuotta kun Sohvi istuskeli ystävänsä kanssa Brightonin kivisellä rannalla ja mietti, että mitä haluaisi tehdä isona. Satu sanoi, että hänestä tulee vielä vaatesuunnittelija. Sohvi sanoi, että hänestä tulee toimittaja. 13 vuotta on kulunut ja Satu suunnittelee Marimekolle ja Sohvin harrastuksesta on taasen kasvanut hänen toinen työnsä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihan toimittajaa minusta ei nyt kummikaan ole koskaan tullut, mutta lehtitaloon päädyn joka tapauksessa. Ihanaan sellaiseen ja upeaan lehteen. En pelkästään sukella Me Naisten verkkosivuille, vaan kerran kuukaudessa kirjoitan myös printtiin. Se jos mikä on ihanaa se <3 Se on aina ollut unelmani. Iso sellainen ja ensi kuusta lähtien se on totta.

menaiset2

Olen aina ollut vähän tällainen unelmoija, mutta onneksi monet niistä ovat tulleet todeksi. Pidän myös niistä omista unelmistani kiinni ja muistuttelen itseäni niistä asioista joita haluan isona tehdä ja saavuttaa.  Niin, ja ei ne unelmat tähän lopu. Unelmia pitää olla, niin isoja kuin pieniäkin. Aina pitää yrittää kurottaa hivenen korkeammalle ja miettiä vähän jopa aluksi saavuttamattomissakin olevia asioita. Joskus saattaa käydä niin, että ne asiat tulevatkin saavutetuksi.  OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka blogini muuttaakin, ei se silti vaikuta sisältöön millään lailla. Sohveilut jatkuvat Me Naisissa ihan entiseen malliin. Koti vaihtuu, kirjoittaja ei. Lehdessä nähdään tosin vain ruokajuttuja, mutta näitä muita höpötyksiä ja naisellisuuksia voi sitten lueskella verkon puolelta. Sohvi on hyvin onnellinen tästä muutoksesta, toivottavasti tekin :)

Indiedays on ollut kotini nyt tasan kaksi vuotta. Paljon on tapahtunut tässä ajassa ja olen niin monesta asiasta Indiedaysille kiitollinen. Päällimmäisenä tällä hetkellä  rakkaasta päivätyöstäni. Ilman Indiedaysiä en välttämättä olisi nykyisessä päivätyössäni ja olen niin kiitollinen mihin blogini on minut näinä vuosina oikein kuljettanut. Olen tavannut Indiedaysin ja blogini kautta niin mahtavia ihmisiä ja osasta heistä on tullut minulle ihan äärettömän rakkaita ystäviä. Vähän haikein mielin jätän ID-perheeni, mutta suurella ilolla virtuaalihalaan jo tulevaa Sanomien jengiä ja Me Naisten lukijoita <3

Kaikista kiitollisin olen kumminkin teille rakkaille lukijoilleni, jotka käytte täällä päivittäin minua moikkaamassa. On hassua miten näiden kolmen vuoden aikana olen oppinut tuntemaan monet teistä vaikka kasvoja en kadulla tunnistaisikaan. Olette minulle niin tärkeitä ja tällä hetkellä ehkä tärkeämpiä kun uskottekaan. Kiitos <3


Bon Soir Suède

perjantai 05. heinäkuu 2013

Lähden tänään ranskalaisen sisareni kanssa illalla Tukholmaan ajatuksella, kaksi tyttöä ja viiden tähden viikonloppu. Kerroin teille viime viikolla, että ranskikseni muuttaa Pariisiin töihin, joten tarvitsimme kunnon tyttöjen viikonlopun kahdestaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Emme ole pitkään aikaan tehneet kunnolla mitään yhdessä. Joten tämä muutaman päivän intensiivihengailu on meille kummallekin varmasti hyväksi, koska tiedämme että syksyllä koittaa karu vaihe, kun emme enää asu samassa maassa.

stockholm4

Meitä odottaa Tukholmassa kaikkea ihanaa, sillä olemme varanneet kivan hotellin ja pöydät herkullisista ravintoloista. Harmikseni vain lempiravintolani BAR on kiinni nyt heinäkuussa, mutta onneksi Tukholma on tulvillaan hyviä ruokapaikkoja. Jälkkärihetkelle menemme kummitätini lempipaikkaan, Stockholm Grandiin, herkuttelemaan Marie Antoinette – tyyliin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA stockholm2

Ja koska kyseessä on tyttöjen matka niin siihen kuuluu shoppailua eli kävelyä kaupasta toiseen. Haluaisin käydä ainakin Massimo Duttilla, josta olen kertonut teille MassimoDutti, I love you –  ja Massimo Dutti -postauksissani.  Asplundilla ja Svenkt Tennissä ajattelin käydä katsomassa hieman sisustusjuttuja. Mitään sen kummempaa en periaatteessa tarvitse, mutta ehkä muutama Estrid Ericsonin lasipurkki olisi kiva vielä saada :)

Haluaisin mennä Fotografiskaan, mutta olemme sopineet ettemme tee mitään ravintolavarauksia suurempia planeja, vaan teemme juuri niin kun sillä hetkellä tuntuu.  Toivottavasti ilmat vain hellisivät meitä, jotta voisimme olla mahdollisimman paljon ulkona ja kävellä kauniissa Tukholmassa.

Tietokonetta en nyt valitettavasti ota mukaan, mutta kameran kylläkin. Tukholman juttujani voitte seurata parhaiten Instagramin kautta, joten nähdään siellä. Nähdään taas ensi viikolla, ihanaa kesäviikonloppua muruset :)

P.S. Niin ja jos teillä on jotain must to do –juttuja Tukholmaan liittyen mielessä, niin kertokaa ihmeessä!