







Takaisin sunnuntaisiin brunssitunnelmiin.. Minulta jää tälläkin kerralla Bernsin brunssi syömättä täällä Tukholmassa, mutta ajattelin korvata sen sunnuntaina menemällä Helsingissä Fazerin brunssille. Fazerin brunssi ei vaan petä koskaan! Jos ette ole vielä käyneet niin suosittelen sitä lämpimästi kaikille Helsinkiin matkaaville.
Minulla oli viime kesänä lainassa Philipsin Robust-sarjaan kuuluvia tuotteita ja kokeilujen jälkeen oma blenderini on tuntunut niin kömpelölle että olen unohtanut sen kaapin perälle. Kaivoin sen sunnuntaina esiin ja kokosimme brunssillani mieleisiämme smoothieita. Itse sekoittelin maitorahkan ja luonnonjogurtin sekaan marjoja, banaania, pähkinöitä, passionhedelmää sekä granaattiomenaa. Poikaystävä lisäsi minun juomaani vielä BCAA-ravintolisää.?
Teimme myös pinaattimunakasta ja proteiini pannukakkuja. Haluaisitteko niihen reseptit? Pannukakkujen reseptiä minun pitää vielä parannella, jotta ne myös näyttäisivät kauniilta. Hyviä ne olivat, mutta valokuviin ne eivät kyllä päässeet.
Nyt suntaan kohti kiinnostavia työtehtäviä täällä Tukholmassa ja katsotaan jos vaikka illalla kerkeäisin vielä tulla kertomaan päivän kuulumiset. Eli hejdå allihopa och vi hörs! Kivaa torstaita!
____________________________________
Good morning from Stockholm! I’m here for the Stockholm Design Week. This morning I will go to the annual Furniture and Light fair and in the afternoon I’m going to Södermalm.
The pictures above are taken from our Sunday brunch; we had fruity smoothies, protein pancakes and tasty salads. Last time I was in Stockholm I took pictures from one excellent brunch place, Berns. I don’t have time to eat at Berns this time either but hopefully next time. If you ever come to Sweden, please make time to visit this spectacular place.
Have a nice day !























