Sama maailma, mutta erilaiset mielikuvat

tiistai 24. lokakuu 2017

Hei pitkästä aikaa. Olin tarkoituksella hieman aikaa poissa koneen ääreltä, sillä viimeisen viikon aikana minulla on ollut kolme todella ikävää migreeni-kohtausta. Yleensä migreeni tulee kerran vuodessa, mutta kai reissaaminen, vieraat tyynyt ja kylmenevä ilmamassa ovat tehneet niskoilleni vähän hallaa, joten näkö ja tunto käsistä on lähtenyt tässä viime päivinä. Nyt olen palannut reissuiltani kotiin ja tutun tyynyn äärelle ja kun tänään menen joogaan ja hierontaan, niin eiköhän ikävät lukot selässä avaudu.

Avec Sofié blog l Brusseli

Avec Sofié blog l Brusseli

Olin viime päivät Brysselissä InvestEU -yhteistyön myötä ja suhteellisen vapaan aikatauluni takia, ehdin nähdä jonkun verran myös Brysseliä. Olen mennyt Brysselin läpi monesti junalla, mutta kertaakaan en ole siellä ollut edes viikonlopun verran. Junamatka Pariisin keskustasta Brysselin keskustaan on vain tunnin verran, joten ihmettelenkin, että miten ihmeessä en ole sinne mennyt viikonlopuksi aiemmin.

Avec Sofié blog l Brusseli

Minulla oli Brysselistä jollain lailla negatiivinen kuva. Mielikuvissani se oli todella likainen ja sekava. Eikä mielikuviani nyt varmastikaan ole viime vuosien uutisointi paljoa auttanut, sillä terrorismi kun yleensä nimenomaan liitetään Pariisin ja Brysselin tiettyihin kaupunginosiin.

Vertaan Brysseliä auttamattomasti Pariisiin ja jollain lailla koen, että nämä kaksi kaupunkia ovat monilta osin aika samanlaisia. Totta kai Belgialla on myös se flaamien puoli, mutta Brysseli oli minusta aika ranskalainen.

Avec Sofié blog l Brusseli

Yksi asia tosin oli Belgiassa toisin. Brysseli tuntui niin paljon kansainvälisemmältä kaupungilta mitä Pariisi. Pariisissa on toki paljon turisteja, mutta kaupunki ei tunnu kovinkaan kansainväliseltä. En tiedä kuinka tarkkaa dataa löytämäni luvut ovat, mutta lähteen mukaan ulkomaalaisten osuus väestöstä on Brysselissä 28% ja Pariisissa 16%. Kun käveli kaduilla, kuuli koko ajan espanjaa, portugalia ja jopa suomea. Toki tähän vaikuttaa, että EU:n niin sanotut keuhkot ovat nimenomaan Brysselissä.

Avec Sofié blog l Brusseli

Yksi asia mihin kiinnitän suomalaisena automaattisesti huomiota, on puhtaus. Puhtaus on saanut elämässäni ihan erilaisen merkityksen nyt kun olen asunut ulkomailla. Jotenkin pidin Belgiaa hivenen sotkuisena ja likaisena, mutta keskustan alue oli ainakin päällisin puolin paljon puhtaampi mitä Pariisissa.

Avec Sofié blog l Brusseli

Belgia on tunnettu ranskanperunoista, timanteista, suklaasta ja ruuhkista. Kaiken muun pääsin kokemaan paitsi timantit. Suklaata söin myös ruuhkissa ja migreenin kourissa ja hyväähän se on. Oma suosikkini belgialaisista suklaatehtailijoista on Pierre Marcolini. Marcolinin suklaakaupoille olen löytänyt myös Pariisissa, mutta mikään ei ole maistunut migreenipotilaasta niin hyvältä kuin kaakaokuorrutetut tryffelit nyt Brysselissä.

Avec Sofié blog l Brusseli

Mitä sitten jäi käteen muuta kuin suklaata Belgian matkalta? Paljonkin. Yhteistyöpostaukset InvestEU -projektin myötä ovat tulossa myöhemmin, mutta jos jotain tältä matkaltani taas opin, on tärkeä olla avoin ja käydä eri paikoissa eikä vain lukea paikallisuutisia. Olen usein avoimesti harmitellut sitä, miten media maalaa monista asioista niin yksipuolisen kuvan. Toki on jokaisen vastuulla, että uutisensa lukee ja kuuntelee muustakin kuin yhdestä kanavasta. Jos vaikka olisin pelkän Hesarin varassa, olisi minulla aika kapea kuva mitä maailmassa tapahtuu. Täten toivonkin, että jokainen lukisi myös muuta kuin paikallislehteään ja matkustaisi muuallekin kuin Thaimaahan, jotta se maailma näyttäytyisi aika erilaiselta niiden samojen silmien edessä.

PS. Instagramin Storyssä näette vielä paloja Brysselistä ja komissiolta.


7 Responses to “Sama maailma, mutta erilaiset mielikuvat”

  1. Kapteenska sanoo:

    Bryssel on ihana kaupunki, varsinkin Grand Place sivukatuineen.
    Ihan pakko puuttua kielipoliisina tuohon Thaimaa-sanaan. Maa, maahan. EI maa, maaseen :)

  2. Piia sanoo:

    Käsitinkö oikein että syöt migreenin aikana suklata? Tiiä onko huuhaata mutta suklaa voi pahentaa migreeniä.

    • Sofié sanoo:

      Heippa,

      Jep, syön suklaata että saan verensokerin ylös. Joillain suklaa voi laukauista tai pahentaa toki migreeniä, mutta itsellä ei ole näin ainakaan vielä käynyt. Tarvitsen yleensä migreenin aikana nimenomaan jotain joka nostaa verensokerin ylös kun olo on niin heikko :)

  3. Kristiina sanoo:

    Oli kiva katsoa sun IG storieseja täältä, omat kotikulmat näkee aina niin eri tavalla jonkun toisen silmin! Tuli sulle varmaan tavallaan tosi hyvän saumaan se vierailu Molenbeekissa, voisin kuvitella, etä se lievittää ennakkoluuloja, joita on tosi helppo nykyään mediasta saada. Kiva muutenkin päästä lukemaan seuraavia InvestEU-juttuja, toivottavasti kerrot lisää sun kokemuksista täällä! :)

    • Sofié sanoo:

      Heippa, ihana kuulla :)

      Jep, juuri näin. Molenbeek oli kyllä silmiäavaava kokemus. Sama kun Töölöä tai Kalliota alettaisiin mediassa leimata terrorismikaupunginosana mediassa. Oikein alkoi ärsyttää median lietsoma kuva taas. Enemmän minua pelottaa Kalliossa kuin Molenbeekissä :D

      Jep, kerron totta kai. Ne postaukset on aikataulutettu, niin ne tulee tietyn ajan päästä :)

  4. Kati sanoo:

    Bryssel. Ei Brysseli. Ja tuohon väestöön liittyen Worl Migration Report vuodelta 2015 kertoo että tilanne täällä on tällainen:
    Brussels, with 62% foreign-born residents, ranks second only to Dubai, which has 83% foreign-born residents. Toronto (46%), Auckland (39%) and Sydney (39%) complete the top five.

Kommentoi