Life is perfect – elämä on täydellistä juuri tällaisena

maanantai 10. heinäkuu 2017

Kun olen niin sanotusti känkkäränkkä-tuulella ja tuntuu että maailma kaatuu, mieheni aina sanoo minulle ”life is perfect, remember that.” Elämä on juuri tällaisenaan täydellistä ja elämänmuutoksiin pitää vain sopeutua ja ottaa ne vastaan avosylin. Turha niitä on rimpuilla vastaankaan, sillä monelle asialle emme voi tehdä mitään. Pitää vain nauttia tästä hetkestä ja koko elämästä.

Moni minun iässäni käy läpi varmasti erilaisia kriisejä. Jäi koulu kesken, meni naimisiin liian nuorena ja väärän ihmisen kanssa, on kolmekymppinen ja ilman perhettä tai puolisoa, ei ikinä asunut ulkomailla… Kun ihmisiä kuuntelee ympärillä, niin monella on ollut niin erilaisia odotuksia omaa elämää kohtaan ja jopa jonkunlainen paine tehdä tiettyjä asioita tietynikäisenä.

Avec Sofié blog l Date night outfit

Itsekin saan aina aika ajoittain kuulla, että miksi ihmeessä nyt edelleen olemme ilman lapsia. Kun kuulemma nyt olisi jo ”aika” niille. Onneksi minulla on myös ystäviä, jotka ovat saaneet lapsia 42-vuotiaana ja ovat voineet nauttia elämästä siihen asti yksin tai kaksin.

Muutama ystäväni on yli 30:tä ja ilman kumppania. Naisille se voi toki tuottaa stressiä, jos ei oikeaa kumppania ole, jos ne vauvakellot tikittävät. Ymmärrän sen. Minulla on muutama tuttu, jotka lopettivat ikuiset deittailut ja hankkivat lapsen yksin. Minusta se on todella rohkeaa ja varmasti parempi vaihtoehto kun ottaa joku siihen vierelle, jonka kanssa ei haluaisi edes olla. Tai haluaa olla vain lapsen takia. Olen yrittänyt lohduttaa ja ymmärtää ystäviäni, mutta samalla muistanut sanoa mieheni lauseen ”life is perfect” ja asioilla on aina taipumus kääntyä parhain päin. Vaikka se välimatka olisikin kivikkoista, pitää vain muistaa pysyä avoinna ja onnellisena siinä hetkessä missä on. Pääasia, että ei sano tahdon vääristä syistä ja väärälle ihmiselle. Ja vaikka niinkin tekisi, pitää olla rohkeutta myös lähteä pois.

Vaikka se kolmekymppisyys ja sinkkuus voi tuntua todella raskaalta, kun viikonloput menevät kaverien häissä tai ainoa paikka missä ystäviä näkee, on hiekkalaatikolla heidän lasten kanssa, pitää nähdä ne asioiden hyvätkin puolet. Rakas Charimukseni kirjoitti niin kauniin postauksen, Muiden onni ei ole itseltä pois. Oli se onni sitten millainen tahansa, jokainen meistä määrittelee sen onnen kumminkin itse. Toiselle onni merkitsee lapsia, toiselle vapautta ja toiselle isoa taloa Espoossa.

Monesti minua henkilökohtaisesti stressaa tämä tilanne, jossa olen vähän varjossa mieheni uran takia ja joudun joka kesä tähän samaan tilanteeseen, että mihin meidät seuraavaksi sijoitetaan. Se on välillä niin ärsyttävää ja läheisten on sitä välillä vaikea ymmärtää. Nyt jo olen asian kanssa enemmän sinut, mutta aluksi se tuntui niin ahdistavalta, kun joka vuosi pitää miettiä asioita uudestaan. Kun on naimissa uraohjuksen ja kunnianhimoisen ihmisen kanssa, voi elämä mennä enemmän hänen työ edellä kuin oman työn. Joku voi haaveilla expat-elämästä ja kotona olemisesta, mutta mitä itse olen kokenut, se ei ole minua varten. Moni varmasti nauttisi tästä ja pitää meidän elämää jollain lailla jännittävänä, mutta minulla on välillä tosi hankala olla. Välillä kun minua oikein kiukuttaa niin käymme asioita yhdessä läpi ja lopuksi aina huomaan asioiden olevan kumminkin todella hyvin ja lopetan tulevaisuudesta murehtimisen. Minulla on kumminkin mieheni, työ, koulutus, koti ja maailman ihanimmat ystävät ja perhe.  Pitää vain odottaa ja muistaa, että life is perfect. Muistakaa tekin <3


18 Responses to “Life is perfect – elämä on täydellistä juuri tällaisena”

  1. Tiia sanoo:

    Ihana kirjoitus Sofie!

    Näin juuri pitäisi aina muistaa elää :) Oma elämänikin on mennyt aina vähän omia polkujaan ja joskus se on ollut stressaavaa juuri sen vuoksi, mitä muut ovat odottaneet. Onneksi kuitenkin läheisimmät ihmiset ovat aina olleet tukena ja ymmärtäneet. Nyt tuntuu, että elämäni on mennyt juuri niinkuin sen on pitänytkin ja näin varmasti tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa.

    Seuraavalla kerralla kun minua kiukuttaa, täytyy muistaa tuo miehesi lause ”Life is perfect!” Koska niinhän se on :)

    / Tiia

    • Sofié sanoo:

      Heippa, niin ja kun aina ei kaikki mene niin kuin suunnittelee. Moni pitää itseään epäonnistuneena juuri sen takia jos perhettä tai lapsia ei ole kolmekymppisenä, mikä on tosi surullista. Kun turha niitä asioita on tehdä minkään aikataulun mukaan, ne tulee sitten kun tulee ja jos tulee :)

      Ja moni tekee maisterin vasta 40 + ikäisenä. Minulla on monta työkaveria jotka on tehneet niin.

      Elämä pitää ottaa avosylin vastaan, myös ne sateiset päivät .

  2. Sara sanoo:

    Tämä on oikein hyvä motto meistä jokaiselle. Toki joskus voi tulla vastaan tilanteita, jolloin usko tuohon mottoon on koetuksella, mutta sekin kuuluu elämään.

    Minulle sopii mies, kaksi lasta, Volvo ja omakotitalo Espoossa. Sen kultaisen noutajan tilalla on kaksi kissaa. En haaveile ulkomailla asumisesta. Muutto aivan toiselle puolelle Suomea riitti mainiosti. Työpaikkakin on ollut sama jo vuosikausia. Tykkään tasaisesta elämästä enkä erityisemmin kaipaa mitään yllätyksiä tai haasteita elämääni. Olen kiitollinen ja onnellinen juuri näin. Toki joskus tekee hyvää haastaa itseään edes pienessä mittakaavassa, jottei ihan sammaloidu.

    • Sofié sanoo:

      Heippa, kiitos kommentistasi :)

      Niin, kaikki kuuluu elämään ja niistä pitää vain aina nähdä ne hyvät puolet.

      Niin, se on niin mikä kenellekin sopii. Toinen haluaa olla samassa työssä vuosia ja toinen haluaa muutosta joka vuosi.

      Se on tiedätkö ihana kuulla kun joku sanoo, että on onnellinen juuri näin. Sitä kuulee yllättävän harvoin <3

  3. Maian sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta, joka herätti miettimään omaakin ajatusmaailmaa. Ihan kaikki ei ole aina mennyt suunnitelmien mukaan, mutta sitähän se ELÄMÄ juuri on – sivupolkuja, muutoksia, täyskäännöksiä ja sopeutumista. Loppujen lopuksi kuitenkin aivan ihanaa ja juurikin sitä täydellistä :)

    • Sofié sanoo:

      Heippa, ihana kuulla :)

      Juuri noista sivupoluista pitää olla ehkä kiitollisin, sillä ilman niitä kasvua tuskin tapahtuu. Kaikki rullaa paikoillaan ja on muuten tasaista :)

  4. Konkistadori sanoo:

    Hienoja ajatuksia, allekirjoitan. Itsehän olen se ”uraohjus”, jonka elämä on pysähtynyt rauhallisempaan rytmiin pienen vauvan vuoksi. Tulee päiviä, jolloin olen kateellinen mieheni työmenemisille ja tekemisille. Silloin muistutan itseäni kuinka onnekas olen, että SAAN olla rauhassa kotona vauvan kanssa, ei tarvitse murehtia perheen taloudesta eikä oikeastaan mistään. Vaikka rakastan työtäni on tämä hetki elämää juuri nyt se kaikista arvokkain ja tärkein.

    • Sofié sanoo:

      Hei sinä :)

      Ihana kuulla! Ja arvaa moni on sinulle katellinen? Sinulla on työ, lapsi ja mies, ja saat olla Suomessa vielä kauan aikaa kotona. Ranskassa se on 3 kk ja Sveitsissä 4kk.

      Meidän jokaisen pitäisi katsoa vain niitä hyviä asioita eikä aina vain voivotella . Sitä kun ei ikinä ulkopuolinen tiedä miltä toisesta tuntuu ja mitä sitä haluaisikaan omaan elämään.

      Ikisinkku voi kaivata perhettä enemmän kuin mitään ja perheellinen taas vapautta. Minä expat-vaimona haluaisin vain sitä jonkunlaista tasaisuutta enkä aina tätä härdelliä joka kesä.

  5. Sanna sanoo:

    La dolce vita ☀️!

  6. Tiia sanoo:

    Kiitos ihanasta postauksesta! Tämä helpotti todellakin ainakin omaa ikäkriisiäni (täytänhän peräti 27…) ja sitä kriisiä, ettei mulla ole vielä omaa perhettä enkä ole lähelläkään sen unelman toteutumista. Eihän se silti tarkoita sitä, että mun elämä ei voisi olla hyvää just nyt ja että se asia ei koskaan toteutuisi! Kaikki ajallaan. :) Tuo life is perfect oli kyllä hyvin sanottu!

    • Sofié sanoo:

      Peräti 27 – OMG :D

      Nyt rauhassa siellä :)

      Mun kaikki lähimmät ystävät ovat saanet lapsia +30 ja kaikilla ei ole vielä edes hääkellot lähelläkään soimassa joten calm down.

      Tuokin asia riippuu niin paljon missä asuu. Moni oma kaveri on tuossa vaiheessa ihan happy single, mutta esimerkiksi Helsingin ulkpuolella asuvat ovat jo suurperheitä. Se on niin siitä mistä sitä maailmaa myös katsoo. Monet uraputkessa olevat eivät ehdi edes perhettä miettiä ennen kuin ovat 40 (niin kuin oma mieheni). Mutta se on ehkä täällä jollain lailla normaalimpaa tai jos on kv-uralla. Olen 32 ja tunnen itseni ihan tosi nuoreksi ja minulla ei ole ikinä ollut paineita perheen perustamisesta.

      Mutta kaikki ajallaan ja rauhassa hyvä tulee. Turha tehdä mitään hätiköityjä päätöksiä ja peilata omaa elämää jonkun toisen elämän kautta. Kun siitä toisen elämästä ei näe kun sen peilin pinnan :)

  7. Lara sanoo:

    Hyvä postaus! Oli ihanasti kirjoitettu tuo että silloin kun kiukuttaa käymme yhdessä asioita läpi ja toteamme elämän olevan aika hyvin. Noin sen pitää mielestäni mennä, ei ole väärin että välillä kiukuttaa vaan on hyvä antaa sen tulla ulos ja käydä asioita läpi eikä esimerkiksi ala hautomaan niitä yksin mielessään. Itselläni on taipumusta joskus samaan vaikka asiat ovat oikeasti todella hyvin.

    • Sofié sanoo:

      Hihi, onneksi mieheni on jo tottunut tämän vaimon kiukutteluun. Välillä se pudistaa päätään ja raahaa katsomaan merta ja kysyy, että miksi ihmeessä valitan. Kansainväliset suhteet on siinä hankalia, kun on välillä ihan kauhea ikävä ja roolit saattaa olla epätasapainossa toisen putken takia.

      Mä en voi miettiä mitään yksin. Mun on pakko puhua ja sen takia asioista pääsen myös usein yli aika nopeasti kun se kissa laitetaan saman tien pöydälle.

      Kun asiat laittaa perspektiiviin, tulee heti parempi fiilis :)

  8. Hyvä postaus! Itse olen 25, on mies ja lapsi. Mielekäs ura vielä puuttuu Kaikki aikanaan kai sitten.

  9. Aidaliini sanoo:

    Kylläpä kolahti!

    Tästä muistui mieleen 10 vuoden takainen dialogi puolituntemattoman kurssikaverin kanssa.

    Olin parikymppinen ja juuri muuttanut toiselle puolelle maapalloa mieheni perässä. Suomeen jäi korkeakouluopinnot ja mielenkiintoinen työ (tosin opinnot sain loppuun myöhemmin). Olin uudessa maassa ja kulttuurissa vailla paikallisen kielen osaamista. Ennen niin aktiivinen ja tapahtumarikas elämäni oli muuttunut hiljaisuudeksi. Ei ollut ystäviä, ei paikkaa yhteiskunnassa. Itkin yksin hiljaisessa asunnossa ja kaipasin asioita, jotka jouduin jättämään Suomeen. Kun mieheni tuli myöhään illalla kotiin töistä, yliopistolta tai työmatkalta, menin suihkuun itkemään, jotta vedenkohina peittäisi nyyhkytykseni. Ajattelin, etten koskaan sopeutuisi, oppisi ymmärtämään outoa kulttuuria, tuntisi spontaania iloa uudestaan tai edes oppisi puhumaan paikallista kieltä. Moninkertaiset luuseri-fiilikset siis.

    Päätin mennä kielikurssille. Tunneille pääsin osallistumaan vaihtelevasti, sillä mieheni työ edellytti ”edustamista” ja olin milloin missäkin mukana, kun kollegoita tuli käymään eri puolilta maailmaa.

    Kielikurssillani oli kiinalainen teinityttö, ehkä 18-vuotias. Hänen perheeltä oli iso uhraus mahdollistaa tytölle parin kuukauden kielikurssi ulkomailla. Hän olisi halunnut jäädä tuohon maahan, mutta kotiinpaluu Kiinaan häämötti edessä. Hän sanoi suoraan, ettei olisi halunnut mennä takaisin kotimaahansa.

    Kerran taas koulupäivän päätteeksi huikkasimme heipat ja hän vielä kysyi, olisinko tulossa huomiselle tunneille. Kerroin, että osallistuisin mieheni bisneslounaalle ja kielitunnit valitettavasti jäisi välistä. Tähän kurssikaveri huokaisi: ” You have such a wonderful life!”

    Mykistyin. Häkellyin. Olin vellonnut itsesäälissä; kaivannut lapsuudenperhettäni, sukulaisiani ja ystäviäni; opintoja, työpaikkaani; kaikkea tuttua ja rakasta Suomesta; turvallisuutta ja vapautta liikkua ilman jatkuvaa huolta miljoonakaupungin turvattomuudesta yms. Ja samaan aikaan joku toinen tarkkaili elämääni ulkopuolelta ja ajatteli sen olevan jotakin hienoa.

    Ja kyllähän elämäni todella etuoikeutettua olikin. Kun pääsin pahimmasta itsesäälistä eroon ja elinpiiri laajentui oman navan tuijottelusta ympäristöön, lähinnä alkoi nolottaa valitukseni. Todellisuudessa olin onnekas, sillä olin löytänyt ihanan miehen; asuin mukavassa asunnossa hyvällä alueella; kaapissa ruokaa, tilillä rahaa ja mistään materiasta ei ollut puutetta. Päivät olisin voinut viettää vaikka shoppaillen. Moni olisi varmaan hyppinyt innosta, jos olisi päässyt tilalleni.

    Vuodet tuossa maailmankolkassa opetti kiitollisuutta ja antoi perspektiiviä. Elämä ei aina ollut helppoa (turvattomuus, rikollisuus, suuri köyhyys, korruptio, monet yksinkertaisetkin asiat isompia projekteja byrokratian vuoksi yms.), mutta kun välillä pystyi tarkastelemaan asioita objektiivisemmin, haastellisetkin hetket tuntui siedettävimmältä.

    Isoin käännekohta uuteen elämään sopeutumisessa tapahtui, kun törmäsin tähän mietelauseeseen: ”Elämä on hyvää, kun sen sellaiseksi päättää tehdä.”

    Tajusin, että olosuhteita en aina voi valita, enkä taikoa pois haasteita ja ikäviäkin asioita, mutta voin silti pyrkiä tekemään elämästäni niin hyvää kuin mahdollista. Onnellisuus ei edellytä täydellisyyttä.

    Kiitos aivan ihanasta blogistasi!!

  10. Anette sanoo:

    Voi vitsit miten ihana kirjoitus. <3 Tämä tuli itselläni kyllä tarpeeseen, ja voin sanoa että I feel you Sofie! <3 Mekin asuimme vuoden poikaystäväni opintojen perässä ulkomailla, ja nyt ollaan oltu vuosi Suomessa. Rakkaallani on vaan niin hirveä halu päästä ulkomaille taas, että hän haki juuri Frankfurtiin ja eilen kuulimme että hän ei tullut valituksi. Noh nyt on paperit vetämässä Uuteen-Seelaantiin 5 vuoden komennukselle .. Todella, todella ärsyttävää välillä, että minunkin tulevaisuuteni määrittelee miehen ura. En tiedä missä olemme 6 kk kuluttua. Eniten harmittaa läheisten ja ystävien menetys päivittäisestä elämästä. Mutta sitten, kuten luin Aidaliinin kommentin tajusin, että meillähän on asiat hyvin. Kaikki on suhteellista. Kaikki järjestyy aina. Tsemppiä niihin huonoihin hetkiin Sofie, niitä tulee ja menee, mutta onneksi myös hyviät hetket. <3

Kommentoi