Paris Lately – Spring updates

perjantai 21. huhtikuu 2017

En ole pitkään aikaan tehnyt Paris Lately -sarjan postauksia. Pitänyt on kyllä ja joka päivä kun kävelen paikasta toiseen, kulkee kamera mukanani juurikin tämän sarjan takia. Kerkesin tuossa jo vähän hihkua, että Pariisin kevät onkin kesä, mutta tällä viikolla olen taas kerran havahtunut tähän sääilmiöön, että lämpötila voi tippua helposti 15-20 astetta täällä viikon sisällä. Pari viikkoa sitten oli 25 astetta ja yli, mutta nyt tällä viikolla on asteita ollut aamuisin enää 5. Noh, hyvää kannattaa odottaa vai miten se meni :)

Avec Sofié blog l Paris Lately

Pariisissa ollaan jo ihasteltu magnolioita ja kirsikkapuiden kukintaa. Kuvassa on kotimme lähellä oleva pariisilainen versio New Yorkin Flatironista. Joka kevät odotan yhtä innokkaasti puun kukintaa ja se tulee aina yhtä yllättäen mitä se myös loppuukin.

Avec Sofié blog l Paris Lately

Yksi asia mikä ainakin minun kaveripiirissäni vaivaa, on gluteeni. Pariisista ei ihan helposti gluteenittomia versioita normaaleista kahviloista löydy, mutta yksi jota voisin suositella, on Noglu. Heillä on Pariisissa New Yorkin lisäksi ainakin pari paikkaa ja herkkujen lisäksi heiltä saa myös lounasta.

Nyt kun minulla on tämä armoton Marokko-kuume, yritän lievittää sitä marokkolaisella ruoalla sekä käymällä sisustuskaupoissa hakemassa inspiraatiota. Yksi vähän Gervasonin tapainen merkki on Caravane, jolla on Marrakech-henkisiä sisutuselementtejä. Väriä heillä piisaa, mutta onneksi värejä ei olla laitettu osaksi kuoseja, vaan väriläiskät ovat kumminkin helposti yhdistettävissä simppeliinkin sisustukseen. Jos olette nyt tulossa Pariisiin, suosittelen käymään heidän oman liikkeen lisäksi myös Bon Marchén tavaratalossa.

 

Avec Sofié blog l Paris Lately

Muistatteko vielä Marcellen? Marcellen isoveli, Marcel on ihastuttava aamiaispaikka Bon Marchén lähettyvillä. Heiltä saa perinteisiä eggs benedictejä ja pannukakkuja. Marcellen tapaan myös gluteenittomia versioita on tarjolla, mutta ei niin paljoa mitä Marcellessa.

 

Minä olen tällainen kenkäfriikki, ja yksi uusi merkki ja aika tuntematokin on Chatelles Paris. Heidän kenkänsä ovat vähän kuin taidetta. Hyvin erikoisia malleja ja heiltä saa popot tilattua myös omilla nimikirjaimilla. Vielä en omista paria, mutta ehkäpä kesän tullen innostun vähän värikkäimmistä malleista.

 

Avec Sofié blog l Paris Lately

Uusi sisustustuttavuus Pariisissa on Sarah Lavoine. Sarah Lavoine sijaitsee ensimmäisessa kaupunginosassa, Place des Victoiresilla. Sarahilla on aika moderni ja omaleimainen tyyli, paljon samettia ja kauniita brodeerauksia. Sarah Lavoinelta voi myös tilata mittatilaustöinä huonekaluja. Liikkeen alakerrasta löytyy todella upea kahvila, jota suosittelen myös todella paljon.


5 Responses to “Paris Lately – Spring updates”

  1. Merja sanoo:

    Kiitos taas uusista tipseistä Pariisissa.

  2. AnneK sanoo:

    Katselimme asuntoa Pariisista pääsiäisen ajaksi, mutta joku ihme ”tunne” esti sinne lähtemästä.. Löysimme sitten kivan ’pesän’ lähempää ja Strasbourgin keskustasta airbnb:n kautta. Yllätys odotti ja asunnon lattia jääkylmä eikä kylmät lämpöpatterit auttaneet hetkessä.. No miehellä alkoi poskiontelo vaivata vai oliko hammas, niin oli pakko lähteä ajamaan kotia kohti. Se oli nopea piipahdus Stuttgartin kautta, siellä meillä oli sentään oma sauna hotellihuoneessa.. Löydettiin se vahingossa Porsche Areenan vierestä jossa pelataan naisten tennisotteluja. Oikeastaan hyvä niin säästyimme ruuhkilta, joskus tuntuu että kaikella on tarkoituksensa. Tästä opimme ettei pääsiäisen aikoihin kannata lähteä lämpimistä kotinurkista pidemmälle. :)
    Rakastan myös tätä kevättä ja kukinta-aikaa puissa ja pensaissa. Harmi vaan että kunnon ’takatalvi’ tuli vierailemaan.. Ehdin jo viedä kevätulsterin kellariin niin pitihän se sieltä takaisin hakea.
    Kivoja vinkkejä kuitenkin ja pistän nämä korvan taakse. Josko sitä vielä joskus.. tai ainakin ranskalaisissa elokuvissa ellei muuten. :)

    • Sofié sanoo:

      Heippa, oh, täällä on tosiaan ollut taas vähän koleampaan :(

      Niin Strasbourgissa asunnot voivat varmasti olla Pariisin tasoa eli lämmitykset eivät ihan ole aina kohdillaan. Toivottavasti ehditte edes hieman nauttia kaupungista, sillä se on Ranskan yksi suosikeistani.

      Saas nähdä tulenko taas teidän kulmille kun mieheni on tulossa taas sinne Sveitsiin. Vähän ehkä haluaisin taas spahan :)

  3. Kirsi sanoo:

    Voi miten ihanalta näyttää ja kevät on niin pitkällä, verrattuna tänne Helsinkiin, jossa on koko viikonlopun on satanut vettä, räntää ja rakeita :-) Olemme tulossa kaksi aikuista ja kaksi lasta (10+11v) kesäkuun alussa Disneylandiin ja sieltä sitten yhdeksi yöksi Pariisiin. Osaisitko suositella Pariisista kaupunginosaa, mistä kannattaisi yöpymistä katsella? Olisi mukava, jos itse kaupunginosassa olisi katseltavaa ja varsinkin illalla joku kiva ruokapaikka, ettei tarvitsisi illalla metrolla liikuskella. Tarkoitus olisi käydä nähtävyyksistä vain Eiffel ja ehkä Seinen risteily. Ja Orlyn lentokentälle pitäisi myös päästä toisen päivän iltana kätevästi. Kiitos jo ehdit vastata :-)

Kommentoi