Ballerinakeli – kevät on saapunut

lauantai 25. helmikuu 2017

Vaikka miten pidän kesästä, on kevät ehkä kumminkin vuodenajoista suosikkini. Tulen äärettömän onnelliseksi, kun huomaan, että vielä kuudelta illalla on valoisaa tai siitä hetkestä, kun voi heittää talvikengät kaappiin ja kaivaa ballerinat niiden tilalle. Näin tapahtui tänään. Laitoin ballerinat ensimmäisen kerran jalkaan ja oi miten se tuntuikaan pieneltä voitolta. Talvi on nyt selätetty ja ballerinakeli on saapaskelien tilalla.

Avec Sofié blog l Ballerina weather

Avec Sofié blog l Ballerina weather

Pariisissa tulee tällainen lämpimän ilman aalto yleensä tähän aikaan vuodesta, mutta toukokuussa saattaa mennä taas viileämmäksi. Näin ainakin aikaisempina vuosina on ollut. Huhtikuussa on ollut 25 astetta ja toukokuussa on tipahtanut taas 15 asteeseen. Sen takia otan kaiken irti näistä helmikuun ballerinakeleistä, sillä en tiedä mitä maaliskuusta tulee taivaalta.

Avec Sofié blog l Ballerina weather

Nämä kuvat ovat tältä aamulta, kun kävin kunnon ”mies-brunssilla”.  Illalla taasen on ystäväni synttärit ja huomenna menen Versaillesiin ystäväpariskuntamme luo sunnuntai-brunssille. Aika paljon siis tekemistä luvassa, mutta parempi niin.

Avec Sofié blog l Ballerina weather

Koen, että blogiinkin tulee enemmän mielenkiintoisampaa sisältöä nyt kun olen Pariisissa taas, sillä sitä löytää uusia paikkoja ja kokee kaikenlaista niin paljon helpommin, kun kävelee eikä autoile. En voi kuvitella, että ensi viikolla voin kävellä töihin, kun koko syksyn ja talven olen joutunut opettelemaan autolla ajoa.  Yksi asia mistä tulen Luxia kiittämään on, että opettelin vihdoinkin ajamaan autoa. Nyt uskallan vihdoinkin ajaa  ja suostun ajamaan myös Ranskassa. Succes!

Avec Sofié blog l Ballerina weather

Coat / French Connection

Dress / H&M

Bag / Gucci

Ballerinas / Lanvin


9 Responses to “Ballerinakeli – kevät on saapunut”

  1. Eeva sanoo:

    Mäkin uskaltauduin tänään nilkat paljaina liikenteeseen. Jee, ihanaa! :)

  2. Annika sanoo:

    Aina niin tyylikäs!

  3. Retuli sanoo:

    Täytyy kysyä, onko tuo turkki aito?

    • Sofié sanoo:

      Se ei ole ato turkis. Ihan vain akryylia koko takki:)

      • Retuli sanoo:

        Huh, onneksi. Hyvä, että et käytä turkista.

        Olen lukenut blogiasi nyt vuoden ja vaikka pidän täysin erilaisesta sisustustyylistä(väriä ja retroa, kiitos), on mukavaa saada ihan uudenlaista inspiraatiota omaan tyyliin! Alunperin eksyin tänne etsiessäni matkailublogia. Sainkin sitten paljon enemmän :)

  4. Meri sanoo:

    Saako kysyä palaatko samaan työpaikkaan kuin missä olit aiemmin Pariisissa? Oliko Lux vain sovittu pyrähdys vai jouduitko etsimään töitä niin Luxiin lähtiessä kuin sieltä palatessa?

    Ihana kevät, mutta en valita, vaikka pehmeää puuterilunta tulee vielä taivaan täydeltä. Eiköhän sitä ehdi vielä lämmössäkin kylpeä :) Terveiset täältä Suomen lumisesta kisakaupungista

    • Sofié sanoo:

      Heippa, en yleensä tuo työasioitani blogiin, sillä minulla on salassapotovelvollisuus. Niin kuin elokuussa kerroin,Lux oli sovittu pyrähdys, mutta onneksi saan jatkaa Pariisin toimistoltamme. Expat elämä ei ole helppoa varsinkaan silloin kun mennään toisen työn perässä (meillä se on mieheni työ). Muutamme varmastikin muutaman kuukauden päästä jonnekin ja sen takia itse en voi oikein sitoutua mihinkään.

      Kiitos terkuista, ihanaa, että siellä on kunnon talvikelit :)

Kommentoi