Pariisi 2.0

sunnuntai 19. helmikuu 2017

Viime elokuussa kerroin teille, että muutan Luxemburgiin töiden perässä. Terrori-iskujen jälkeen tarvitsin pienen breikin Ranskassa oloon ja Luxemburg oli muutenkin kiehtonut aina. Maa, jossa elintaso ja elämänlaatu kohtaavat pohjoismaalaisten vaatimukset. Kaikki ovat tervetulleita ja koska suurin osa väestöstä on muualta, on jokaisen helppo sopeutua, kun yhtä oikeaa tapaa ei ole, niin se pitää rakentaa yhdessä.

Jos lukee vuosien takaisia Pariisi-postauksiani, on siellä selkeästi kirjoitettu, että Pariisiin en ikinä muuttaisi. Edelleenkin minulla on hyvin kompleksinen suhde tähän kaupunkiin, enkä näe, että asuisin täällä lopun elämääni. Onneksi ei näe myöskään mieheni.

Avec Sofié l Pariisi 2.0

Olisin toivonut, että Luxista olisi tullut meille uusi yhteinen asuinmaa, mutta jo ensimmäisten viikkojen jälkeen huomasimme, että se ei tule toimimaan mieheni matkustelu-elämäntyylin takia. Pidimme siis kummankin asunnon ja minä vietin arkeni Luxissa ja mieheni matkusteli ympäriinsä koko syksyn ja talven. Aluksi oli todella ihanaa, että jokainen viikonloppu tuntui yhteiseltä minilomalta, mutta loppujen lopuksi ainainen reissaaminen kävi hivenen raskaaksi.

Lokakuussa teimme päätöksen, että tulisin takaisin Pariisiin heti kun voisin. Se hetki on nyt ja olen todella onnellinen, että saimme asiat järjestettyä niin että voin asua Pariisissa Luxemburgin sijaan. Maaliskuun alusta meidän ei enää tarvitse reissata eri kotien välillä, joten arki muuttuu hivenen rauhallisemmaksi mitä se on nyt tässä viime kuukausien aikana ollut.

Avec Sofié l Pariisi 2.0

Monesti sitä aikoinaan katsoi ulkomailla asumista jonkunlaisten kultaisten raamien läpi. Nyt kun on tullut asuttua erimaissa yksin ja yhdessä, ei sitä mitään muuta toivo niin paljoa, kun että joskus meidän tie löytäisi vielä Suomeen. Kaikkea pitää kokeilla ja alku on aina hankalaa, mutta toivon myös, että tulevaisuudessa voimme asustella aina vain yhdessä paikassa. Vielä en sitä seuraavaa paikkaa tiedä, mutta nyt olen onnellinen, että saan olla Pariisissa.

Avec Sofié l Pariisi 2.0

Monesti ulkomailla elämistä ja varsinkin expat-perheiden elämää jollain lailla ihannoidaan aivan liikaa. On niitä perheitä totta kai jotka sopeutuvat uuteen elämään ja siihen, että toinen jää pois töistä. Uskon tosin, että monelle suomalaiselle naiselle tilanne saattaa joskus olla todella ikävä, kun ei saa olla töissä tai tehdä sitä mitä rakastaa. Olen torjunut mieheni työmahdollisuuksia Intiaan ja Aasiaan, sillä en voisi ajatella minun olevani kotona. Tiedän, että monelle se sopii, mutta haluan nimenomaan tässä postauksessa nostaa niitä asioita, jotka usein unohdetaan, kun jompikumpi joutuu luopumaan jostakin osasta omaa elämää. Se on suomalaiselle naiselle ja miksi ei myös miehelle todella ongelmallista. Tässä huomaan niin selkeästi kulttuurieroja expat-perheiden välillä, sillä meille pohjoismaalaisille ei kotona oleminen ole millään lailla normaalia, päinvastoin.

Avec Sofié blog l Weekend in Paris

Luxemburgista muutto tuo myös helpotuksen siihen, että voin olla enemmän viikonloppuja Suomessa. Kun Luxista ei suoria lentoja Helsinkiin ollut, oli perjantaina työpäivän jälkeen mahdoton löytää lentoja, että olisin ollut Helsingissä vielä perjantaina. Nyt pääsen myös siis useammin lentämään Suomeen viikonloppuisin :)

Paljon olen oppinut viimeisen seitsemän kuukauden aikana, niin uudesta maasta kuin myös itsestäni. Kun eilen saavuimme kotiin, mieheni huokasi syvään ja sanoi hyvin vakavalla äänellä, ”onpa ihanaa kun ei enää tarvitse reissata kotien välillä.” Samanlaiset fiilikset myös minulla ja innoissani odotan jo niitä hetkiä kun voin kävellä töihin autoilun sijasta.


13 Responses to “Pariisi 2.0”

  1. Mä jo odotan sua NIIN innolla- Helsinki-Pariisi lentoväli on taas käytössä – woo-hoo!

    Ja ihanaa ”yhteisen-kotimaan-viikonloppua” teille <3 Oli todella rohkeaa sinulta kokeilla Luxia - oon ylpeä susta!

    • Sofié sanoo:

      Hahha, I know! Niin minäkin! Vaikka en lentämisestä niin pidäkään, mutta Helsingin lennolle tulen enemmän kuin mielelläni!

      Kiitos – oli ihanat pari päivää olla vain yhdessä vaikkakin se meni tavaroita roudatessa.

      Hih, niin olen minäkin. Jos jotain niin nyt osaan ainakin ajaa autolla :D

  2. Eve sanoo:

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista, tätä on mukava seurata!

  3. Omppu sanoo:

    Hyvin kirjoitettu. Ja kiitos, kun huomioit myös miehisen näkökulman ;) Olen suomalaisena naisdiplomaattina maailmalla, ja meitä on tosiaan monta, jonka mies on joutunut luopumaan aika paljosta tukeakseen meitä naisia urallamme. Varsinkin, kun on vielä ei-suomalainen mies, on sitä yhteistä tukikohtaa vaikea löytää, kun koko työura tulee olemaan pelkkää paikasta toiseen liikkumista. Samalla toki tässä ollaan huomattu, että home is where the heart is, eli kunhan saadaan olla yhdessä niin kyllä se koti rakentuu tilapäisesti minne maailmankolkkaan tahansa <3

    • Sofié sanoo:

      Heippa, niin, se miehinen näkökulma välillä unohdetaan. Mietin aikoinaan Kavakua kun olin vielä julkisjohtamisen laitoksella – upea ja mielenkiintoinen ura sinulla! Se on totta, että aina tuntuu kodilta jos saa olla toisen kanssa <3

  4. Näitä postauksia on mielenkiintoista lukea ja saada näkökulmaa ulkomailla asumisesta. Minä voisin tuskin koskaan muutta ulkomaille, koska kielet tuottavat minulle niin isoja ongelmia. Palloittelimme kyllä joskus mieheni kanssa ajatusta ruotsiin muuttamisesta, koska siellä on myös suomenkielisiä yhteisöjä ja asuinalueita, mutta todennäköisesti emme pääse muuttamaan pois edes Helsingistä.

    • Sofié sanoo:

      Ihana kuulla :))

      No kieliä voi aina oppia ja parhaiten niitä oppii kun puhuu vain eikä välitä pienistä virheistä. Niitä kun sattuu natiiveillekin. Ruotsi on aina hyvä vaihtoehto, mutta jos ei ole pakko muuttaa ulkomaille niin en välttämättä suosittele sitä ihan vain muuttamisen takia :)

  5. Maria sanoo:

    Olen asunut ulkomailla niin sinkkuna, puolison kanssa kahdestaan kuin nyt perheellisenä. Nyt ensimmäistä kertaa en ole itse työelämässä (enkä työlupaa tästä maasta voisikaan saada), mutta toisaalta ajattelimme expat-kokemuksen antavan niin paljon myös lapsille, että päätimme lähteä. Onkin hyvin erilaista olla ulkomailla perheellisenä kuin pariskuntana. Arki ei maassamme pyörisi hyvin ilman, että toinen vanhemmista on kotona. Ja niihin muutamiin tunteihin arkipäivisin kun voin tehdä mitä vain haluan, on äärettömästi mahdollisuuksia: kieliopinnoista urheiluun ja avoimen yliopiston kursseihin. Haluan myös tosissani vaalia lasten suomen kielen taitoa ja Suomen opintojen ohjaus viekin yhteistä aikaamme melko paljon.

    • Sofié sanoo:

      Heippa, niin, perheellisenä se on varmasti ihan erilaista. Me kun olemme kahdestaan, niin asiat ovat vähän toisella lailla. Olisin lisäksi kaikki viikot yksin niin en näkisi minun edes järkeväksi asua Pariisissa vaan vaikka Suomessa jossa voisin tehdä edes jotakin ja nähdä perhettä ja ystäviä.

      Minusta on niin rohkeaa lähteä omalta mukavuusalueelta pois ja tekemään jotain muuta mitä on koskaan kokeillut, oli se sitten kielten opiskelu tai vaikka uusi laji. Kun ei ole niissä omissa ympyröissä koko ajan niin saa perspektiiviä siihen entiseen elämään/kuplaan :)

      Ihanaa alkuviikkoa!

  6. kv sanoo:

    Olen viime aikoina havahtunut miten samankaltaisessa tilanteessa olen kanssasi. Olen asunut jo useita vuosia ulkomailla muutamassakin maassa ja nyt olen taas uuden muuton kynnyksella tapaamani miehen myota. Rakastan hanta valtavasti mutta valitettavasti en ole yhta innostunut hanen kotimaastaan missa myos miehen ura (tosin melko liikkuvainen) ja talo sijaitsevat. Useiden ulkomailla vietettyjen vuosien jalkeen, olen myos alkanut ikavoimaan perhettani ja ystaviani aivan eri tavalla kuin ennen. Nama kaksi asiaa ova painanaeet vaakakupissani suuntaan ja toiseen ja olen ollut melko varovainen ratkaisujen tekemisen suhteen. Ehkapa varovaisempi kuin sina. Olin alyttoman iloinen lukiessani avioliitostanne ja koin taas yhden pienen toivon kipinan. Ehka sinun esimerkkisi, muutaman muun lisaksi, taas vahvistaa uskoani siihen, etta uskallan sitoutua rakastamaani ihmiseen vaikka en hanen kotimaahansa uskallakaan sitoutua ikuisiksi ajoiksi (tasta olemme myoskin puhuneet ja mahdollisuuksiakin on). Olen myos iloinen miten uskallat ajatella ”outside the box” ja naet vaihtoehtoja jotka muiden silmaan ehka vaikuttanut olevan melko ”unorthodox”. Kiitos siis naistakin katsantakulmista.:)

    • Sofié sanoo:

      Heippa,

      Kai tähän voi sanoa, että ihana kuulla :)

      Ymmärrän niin hyvin tuota ns. kipuiluasi. Monesti kuulen jopa absurdilta kuulostavia kommentteja siitä miten onnekas olen kun saan asua ulkomailla. Joo, paistaa täällä vähän varmaan enemmän aurinko, mutta muuten en nyt tiedä. Sitä joutuu olemaan niin paljon kaikista erossa ja ei ole oikeasti kiva tehdä asioita yksin. Eri asia olisi jos saisin kaikki kaverit tänne mun kanssa :)

      En tiedä mistä maasta puhut, mutta jos on kovin kaukana Euroopasta, niin ymmärrän. Toinen asia on myös se omann työn tarve. Olen sillä tavalla ehkä vähän huono expat-vaimo että en suostu muuttamaan minnekään missä myös minun tulevaisuuteni ei ole turvattu.

      Voi miten ihana kuulla. Tuli niin ihana mieli kun pidit avioitumisestamme. Pelotti aluksi kertoa siitä julkisesti kun mentiin omalla tavallamme naimisiin. Minulle myös Yhdysvaltoihin muutto on täysin mahdoton ajatus. Ymmärrän siis että painiskelet näiden asioiden kanssa.

      Minulta usein kysytään, että miten uskallan olla niin avoin ja rohkea kaikelle. En tiedä miksi minua ei sen kummemmin pelota muut kuin lentokoneet. Olen jotenkin sen niin ajatellut, että elämän on pakko kantaa. Pitää vain tehdä omat valinnat sydämellä. Muistan kun olin muuttamassa Suomesta pois ja olin ihan rikki kaikesta luopumisesta. Kun kuulin lauseen entisen työkaverini suusta:”elämäni suurin virhe oli se että en sinun tilantteessa lähtenyt aikoinaan Ruotsiin”. Havahduin siihen paikkaan enkä enää miettinyt asiaa.

      Ole hyvä :)))

  7. Kv sanoo:

    Olen taysin samaa mielta, elama varmasti kantaa mutta valilla sen vietavaksi on hirvean jannittavaa heittaytya. Helposti ylianalysoin kaikki vaihtoehdot vaikka pitaisi valilla luottaa intuitioonkin.

    Se on totta omienkin kokemusteni pohjalta etta ulkomaille muuttoa romantisoidaan ja ihaillaankin ja paljon se onkin antanut ja kasvattanut ihmisena vuosien saatossa. Koen olevani parempi mina mutta koen myos suurta surua vuosista jotka olen jo menettanyt laheisteni kanssa. Toisaalta ymmarran taysin senkin tunteen etta joku on jaanyt katumaan menetettya mahdollisuutta, en itsekaan osaisi kuvitella elamaani ilman 13 vuotta maailmalla. Mutta tajuanko joku paiva elamaani taaksepain katsoessani etta en kayttanyt hyvaksi aikaa joka minulle annettiin Suomessa olevien rakkaimpieni kanssa. Se on suurin pelkoni. Mutta taas toisaalta , nykyajan teknologia helpottaa yhteydenpitoa valtavasti ja koen lahentyneeni viestittelyn ja valimatkan vuoksi aivan eri tavoin muutamankin itselleni tarkean ihmisen kanssa.

    Niinkuin aina,elamassa tuntuu olevan puolensa kaikella. Ehkapa taysin loistavaa vaihtoehtoa olekaan.

    Kiitos etta jaat nama henkilokohtaisimmatkin asiat elamassasi.:) Ne ovat niita asioita mista ainakin itse saan eniten fiiliksia ja ajateltavaa ja vertailukohteita/vertaistukea. On rohkeaa uskaltaa jakaa omaa elamaansa.:)

Kommentoi