Histamiini-intoleranssi

maanantai 30. tammikuu 2017

Muistatteko kun elokuussa ihmettelin saamiani sydämentykytyksiä sampanjasta ja valkoviinistä? Voikun se olisikin jäänyt noihin kahteen. Nyt listalla on myös raaka kala. Suklaata ja marjoja en haluaisi enää lisätä tähän listaan, sillä mitä herkkuja minulle sitten enää jää?

En ihan tarkkaan muista milloin sydämentykytykset alkoivat, mutta noin karkeasti ottaen muistan ensimmäiset oireeni alkaneen viime keväänä. Luulin aluksi, että olen niin stressissä, että en saa nukuttua. Suhteellisen nopeasti tosin ymmärsin, että sydämentykytykset eivät olleet normaaleja reaktioita.

Sampanjaa en ole juonut enää tammikuun alun jälkeen (on tipaton meneillään) ja yksi lasillinen tuota kuplajuomaa pilaa seuraavan yöni ja päivän. Jos tosin juon sitä juhlahumussa useamman lasillisen, oireita ei tule. Sama on valkoviinin kanssa. Parempi siis juhlia kunnolla kuin tissutella lasillinen ruoan kanssa. Kiitos teidän, löysin myös lääkkeitä tähän ongelmaan, mutta yritän nyt vähentää näiden ongelmatuotteiden syöntiä ja juontia.

Te ketkä yhtään tunnette minua, tiedätte, että sushi on ollut ruokalistallani siitä asti kun olen ollut 12 vuotta. Kummitätini vei minut kauppahalliin sushille ja siitä lähtien on makit ja nigirit kuuluneet ruokavaliooni. No eivät kuulu enää ilman lääkkeitä. Taas viime perjantaina tuli syötyä lautasellinen raakaa kalaa ja ahneesta pääkopasta kärsi sananmukaisesti koko kroppani. Eipä tullut taas paljoa nukuttua. Millionkohan opin?

Olisi ihana kuulla teidän kokemuksia ja kenties kikkoja (onko niitä) miten olette selvinneet tämän histamiini-herkkyyden kanssa. Tipaton ei minua sinällään häiritse, mutta sushittomuus sitäkin enemmän. Suurin suru tosin koetaan, jos marjat joutuvat myös ulos ruokavaliostani.

Kun muutin Ranskaan, huomasin että laktoosi-intoleranssi katosi minulta kokonaan. Ranskan ja Luxin maitotuotteet sopivat minulle ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan olen huolettomasti voinut syödä kaikenlaisia leivoksia, juustoja ja kastikkeita. En tiedä kummasta kärsisin mieluummin, laktoosi- vai histamiini-intoleranssista. Pitää kai vain olla tyytyväinen, että kumpikin ei vaivaa samaan aikaan :)

On jotenkin niin absurdia, että juuri minä kaikista ihmisitä saan histamiini-intoleranssin. Tiedä sitten onko liikakäytöllä osuutta asiaan, mutta kiva kaveri tämä ei ole. Eli nyt tiedän miltä sampanjattomuus ja sushittomuus tuntuu. Harmi vaan että minua ei odota yhdeksän kuukauden päästä palkinto, vaan tämä on ainaisena riesana.


My Monaco picks

sunnuntai 29. tammikuu 2017

Olen siitä ehkä aiemminkin maininnut, mutta Monaco ei ole mikään suurin suosikkini Etelä-Ranskan paikoista. Kesällä käyn siellä syömässä tai terassilla istuskelemassa, mutta joka kerta mieleen tulee, että mitä muuta siellä voi tehdä? Monaco on niin pieni paikka ja varsinkin turistikauden ulkopuolella se on äärettömän hiljainen.

Avec Sofié blog l Monaco and South of France

Monaco on myös monella tavalla hieman outo maa. Maalaistyttönä suljen silmäni ympärillä tapahtuvista asioista ja toivon että katsoisin jotakin epämiellyttävää elokuvaa. Elämä etelässä kun voi olla välillä hieman omia arvoja vastaan. Jos täällä tosin aikoo olla pidempiä aikoja, toisten arvoille pitää antaa tilaa ja hyväksyä, että kaikki ei ole aina samalla tavalla mitä sitä itse toivoisi. Kaikilla ei ole samanlaisia tavoitteita elämälle mitä minulla tai sinulla.

Avec Sofié blog l Monaco and South of France

Näin tammikuussa suurimmat turistilaumat olivat poissa ja perjantaina Monaco oli täysin tyhjillään. Kävin muutamassa suosikkipaikassani kahvilla ja syömässä ja nautin hiljaisesta ja miellyttävämmästä Monacosta.  Café de Paris on klassikkokahvila ja tunnettu niin ylihintaisista kahvista kuin myös näyteikkunamaisesta terassista.  Terassilta käsin voi katsella mielenkiintoisia asukokonaisuuksia ja ohikulkevia ihmisiä – parempaa kuin mikään televisiosarja.

Avec Sofié blog l Monaco and South of France

Hotel Hermitagen terassi on taas kesäisin mitä ihanin paikka. Ruokaa tosin siellä ei kannata tilata (todella huono kokemus), mutta kyllä siellä teet ja skumpat juo samalla kun kuuntelee lokkeja ja katselee merta. Hotel Hermitage on varmasti yksi ihanimmista hotelleista mitä Monacossa on. Tuntee olonsa prinsessaksi, vaikka kävelee vain aulan poikki.

Avec Sofié blog l Monaco and South of France

Yksi koko etelän lempiravintoloitani on Mozza. Mozza on pieni italialainen ravintola, jossa keittiöstä ja salista oikeasti löytyy italialaisia hääräilemästä. Olen näiden italialaisten ravintoloideni kanssa hieman nirso, joten uskallan suositella tätä ravintolaa nirsoimmillekin. Täällä uskaltaa syödä, vaikka ei olla Italiassa.

Jos nyt olisi ollut kesä, niin olisin varmasti käynyt myös Monacon Nikki Beachillä. Siellä näkee myös oikeita prinsessoja, sillä viime kesänä bongailin Lindan kanssa ruhtinas Charlenen myös hotellin kattoterassilta. Uimaan en ole vielä ikinä Nikki Beachillä mennyt, mutta auringosta on tullut nautittua sitäkin enemmän.

Avec Sofié blog l Monaco and South of France

Sushia menisin syömään joko Nobuun tai Buddha Bariin. Nobussa sushit ovat paremmat, mutta Buddha Barin ulkoterassi on kesällä todella kiva. Kumpaakin ravintolaan tekisin pöytävarauksen varsinkin turistikautena.

Jos olette miettimässä kesälomianne, niin varaisin Monacoa varten maksimissaan kaksi päivää. Tosin riippuu lomailijasta, mutta jos tykkää autenttisesta meiningistä, niin en käyttäisi lomapäiviäni Monacoon, vaan pienimpiin kyliin.


Nyt on juostu ja podeja kuunneltu – success!

perjantai 27. tammikuu 2017

Kerroin muutama viikko sitten pienistä muutoksistani omiin normiruutiheinin ja kuinka haluaisin pientä muutosta elämääni. Jo se, että muistaisin ottaa d-vitamiinit aamuisin voisi olla pieni suuri muutos arjessani. Danone Activia -yhteistyön muodossa tosin kerroin muutamasta asiasta mitkä haluaisin muuttaa ihan täysin omassa arjessani. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arkeni muuttui Luxemburgissa hivenen, kun jalat vaihtuivat autoon. Ennen arkeeni kuului kävely ja jos ei sunnuntaihin mennessä mittari näyttänyt 50 km, se kurottiin täyteen, vaikka se tarkoittikin 15 km päivälenkkiä pitkin Pariisia tai Etelä-Ranskan rantareittejä. Luxemburgissa hyötyliikunta on jäänyt ihan pois ja se on jollain lailla vaivannut minua koko ajan. Jos en liiku, en myöskään salli itseni herkutella. Ja minähän rakastan ihania kakkuja ja leivoksia. 
 
Nyt tammikuussa olen liikkunut paljon enemmän mitä normaalisti ja esimerkiksi tällä viikolla lomalla ollessani olen käynyt lenkillä joka päivä, tehnyt porrastreeniä ja palloillut kahvakuulani kanssa. Viikon treenailujen ja ulkona olon jälkeen fiilis on mitä mahtavin. On ihanaa mitä ulkoilma ja juokseminen tekevät ihmismielelle. Viikon sisällä kilometrejä on tullut mittariin jo 50 – success!

Avce Sofié blog

Toinen muutos mitä haluaisin itselleni, oli vähemmän kirjoittamista ja enemmän lukemista tai vaihtoehtoisesti podien kuuntelua. Kirjapino on koko ajan kasvanut, mutta sivut eivät ole paljoa vähentyneet. Nyt proggiksena onkin, että aina ennen, kun menen nukkumaan, lukisin 30 minuuttia kirjaa enkä käyttäisi sitä aikaa Intranetissä haahuillen. Kun sitähän se yleensä on. Sängyssä makaamista ennen, kun menee nukkumaan ja turhanpäiväisien uutisten lukemista. En ole tänä vuonna kovinkaan montaa tärkeää updatea esimerkiksi FB:sta lukenut. Oletteko te? Mieluummin olen nykyään sen ajan käyttänyt muuten ja rauhoittuen juuri ennen, kun nukahdan. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulla pitää olla monta eri kirjaa samaan aikaan luettavissa, sillä luen aina fiiliksen mukaan. Tällä hetkellä pinosta löytyy pari suositeltavaa kirjaa; John Acuffin Do Over, Chris Andersonin The Official TED Guide to Public Speaking, Sophia Amoruson #Girlboss sekä Douglas Stonen & Sheila Heenin Thanks for the FeedbackKaikkia nyt ei tammikuussa tule luettua loppuun, mutta toivottavasti tässä kevään aikana. Eli vähemmän sosiaalista mediaa ja enemmän kirjoja!
 
Töissä taasen olen multitaskannut sähköposteja kirjoitellen ja samalla podeja kuunnellen. Podcastit ovat siinä mielessä hyvä vaihtoehto lukemiselle, silla niitä voi kuunnella autolla ajaessa, lenkillä tai vaikka töissä musiikin sijasta. Ylimääräistä eforttia ei niinkään tarvita sillä napit voi laittaa korville, vaikka ruokaa laittaessa. Suosittelen podeja varsinkin vähän kiireisimmille ihmisille, jotka eivät meinaa löytää aikaa lukemiseen. 

Avce Sofié blog

Kuuntelulistallani on esimerkiksi nämä podit: Marketing Over Coffee, HBR IdeaCast ja Invisiblia. Podcastit ovat minulle hieman uusi juttu ja en ole ihan vielä löytänyt niitä omia lemppareitani ja sen takia haluaisin kuulla mitä kaikkea te kuuntelette. Suomalaisia podeja oli itseasiassa vaikea löytää, joten vinkkaathan omat suomalaiset suosikkisi.

Olen todella tyytyväinen näihin saamiini muutoksiini ja vaikka ei kyse ole kohdallani ollut mistään järisyttävän suurista muutoksista, on nämä pienet asiat tuoneet virtaa ja uusia ajatuksia. Omat uuden vuoden lupaukset ovat hyvä esimerkki siitä, että aina ei tarvitse muuttaa koko ruokavaliota tai laittaa itselle ihan järkyttävän suuria tavoitteita. Pienilläkin pääsee alkuun ja niin kuin mummini aina sanoo, vähän päivässä, mutta paljon viikossa. Aina myöskään näitä lupauksia ei tarvitse tehdä uuden vuoden alussa, vaan itseltä voi kysyä ympäri vuoden, että mitä haluaisi muuttaa omassa elämässään tai elintavoissaan. Muistakaa se!

Aiemmassa postauksessa arvoin 500:n euron lahjakortin teidän kesken. Voittaja saa käyttää rahat haluamaansa kohteeseen. Lahjakortin arpoi Indiedaysin tuottaja ja voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti.