Helsinki, minulle tulee sinua niin ikävä.

maanantai 31. lokakuu 2016

Lauantain kaltainen päivä tekee Helsingistä lähtemisestä ihan äärettömän hankalaa, sillä juuri ystävieni takia kaipaan tänne niin paljon. Se vain on niin, että ne ihmiset tekevät kaiken. Kun nämä huippuladyt ovat täällä, on ulkomailla olo minulle niin hankalaa.

Ihan jo ahdistaa ottaa huomenna lento takaisin Luxemburgiin, sillä tiedän, että samalla sanon heipat rakkaimmilleni. Luxemburg on kiva paikka, mutta maan suurin ongelma on minun kohdallani se, että sieltä ei ole suoria lentoja Suomeen. En siis ikinä pääse tänne pelkäksi viikonlopuksi ja näin jälkiviisaana minun olisi kannattanut odotella rakkaani seuraavaa työkohdetta mieluummin Suomessa kuin Luxissa. Enhän näe Pampulaanikaan käytännössä kuin viikonloppuisin, sillä hänkään ei voi tehdä työmatkojaan Luxemburgista. Toisaalta, kaikkea pitää kokeilla ja olin aina halunnut asua Luxissa, joten nyt on kokeiltu. Eri asia olisi tietenkin, jos voisin tehdä osan aikaa töitäni etänä, niin sitten voisin ihan hyvin asuakin Luxemburgissa.

helsinki1

Ystäväni ovat olleet minulle aina kaikki kaikessa ja olemme tehneet niin paljon erilaisia asioita yhdessä.  Sen takia ajoittain koen, että en voi olla heidän elämässään samalla tavalla läsnä mitä toivoisin. Tällä hetkellä monilla heistä on myös maitobisneksiä (lue: vauvoja) niin jään näidenkin pienten elämästä puolittain pois ja se toki harmittaa. Vaikka miten on FaceTimet ja Skypet, mutta ei se ole sama asia, kun kokkailu, kävelyt tai leffaillat yhdessä. Ihan se, että sain eilen istua ystäväni sängyllä syömässä salaattia, tuntui maailman parhaimmalta.

Lauantai oli varmasti ensimmäinen kerta, kun suurin osa ystävistä oli samassa tilassa. Oli ihana nähdä, miten kaikki olivat, kun he olisivat tunteneet toisensa aina ja he myös kysyivät, että milloin nähdään samalla porukalla seuraavan kerran. Minulla on todella paljon erilaisia ystäviä, on taiteilijoita ja lakimiehiä, mutta silti kaikki ovat jollain lailla niin samanlaisia. Niin ihania ja NIIN rakkaita.

Antaisin mitä vain, jos voisin olla Helsingissä enemmän. Jos minulla olisi joustava työ, niin lentäisin tänne vaikka joka viikonloppu näkemään rakkaitani.  Muistakaa siis, että jos saatte asua lähellä ystäviänne, olette niin onnekkaita. Mikään maailmassa ei korvaa ystäviä ja heidän kanssa vietettyjä hetkiä.


6 Responses to “Helsinki, minulle tulee sinua niin ikävä.”

  1. <3 We miss you so much!

  2. Anna sanoo:

    Kuin olisit kirjoittanut minun ajatukseni. Olen menossa Suomeen marraskuun lopulla pariksi viikoksi, ja jo nyt murehdin sitä kun pitää sieltä lähteä ja hyvästellä taas kaikki. Vaikka ulkomailla olo on ihan mukavaa, niin rakkaita on jatkuva ikävä.

    • Sofié sanoo:

      Uskon, että jokainen ulkomailla asuva voi samaistua näihin fiiliksiin. Lähes joka päivä tulee sellainen olo, että voi kun nyt olisi jakamassa tietyt hetket ystävien kanssa.

      Ranskassa voi paistaa aurinko useammin, mutta jos siitä ei voi nauttia parhaimpien ystävien kanssa, ei se tunnu miltään. Sama menee ihan kaiken muunkin kanssa.

  3. Sara sanoo:

    Samaistun niihin tuohon ikävään. Se ikävä voi tulla, vaikka ei edes asuisi ulkomailla. Minä asun oman perheeni kanssa pk-seudulla ja melkein kaikki sukulaiset ja moni muu läheinen asuu Lapissa.

    Etenkin kesäloman jälkeen ikävä on melkein sietämätön. Nykyään käymme (eri kokoonpanoilla) pohjoisessa 4-5 kertaa vuodessa ja on aina yhtä juhlaa päästä sinne. Kaipaan kovasti sitä, että voisi arki-iltaisin tai viikonloppuisin tavata kaikkia rakkaita. Mutta täytyy olla onnellinen siitä, että he ovat olemassa, vaikkei niin usein näkisikään ja onneksi myös täällä lähellä asuu tärkeitä ihmisiä. :-)

  4. Miia sanoo:

    Tekstisi olisi voinut olla omalta näppikseltäni. Olen asunut ulkomailla lähes viisi vuotta. Ensin reilut neljä vuotta Lontoossa ja nyt viime kuukaudet Tsekissä. Minusta on alkanut tuntua siltä, että niin kauan kuin asun ulkomailla, tietynlainen haikeus tulee varmasti aina olemaan osa elämääni. En osaa sitä paremmin kuvata, kuin sanalla haikeus tai tietynlainen katkeransuloisuus. Se on sitä, että koneen noustessa Helsinki-Vantaalta on aina pieni pala kurkussa, sitä että hauskimmissakin hetkissä perheen ja ystävien kanssa on aina jossain taustalla pieni surun vivahde ja taustalla ajattus kohta koittavasta eron hetkestä. Se on myös sitä, että huomaa toisten muuttuneen sillä aikaa, kun olen ollut poissa. Tai sitten olen itse muuttunut. Ehkä tähän ajan kanssa tottuu tai ainakin tulee asian kanssa paremmin sinuiksi. Kaikkea hyvää syksyysi ja onnittelut kihlauksesta!

Kommentoi