My first month in Luxembourg

lauantai 17. syyskuu 2016

Jo muutamaan otteeseen on pitänyt kirjoitella, että miten ensimmäinen kuukausi on Luxemburgissa mennyt. Aika on kulunut kuin siivillä ja tuntuu, että vastahan minä eilen avasin matkalaukkuni ja odotin uutta jännittyneesti. Kuukaudessa on kerennyt tapahtua yhtä jos toista ja tuntuu, että olen jopa täysin kotiutunut Luxiin. Viihdyn siellä ihan äärettömän hyvin.

Avec Sofié blog l My first month in Luxemburg

Arki on oikeastaan vain aamusta iltaan töitä ja en ole ehtinyt ulkoilla (sanan kummassakin merkityksessä) ollenkaan. Lupaan ottaa ryhtiliikkeen heti ensi viikolla ja palata lenkkipoluille ja jopa after workien pariin. Olen tosin nauttinut kotoilusta ihan todella paljon, joten ei haittaa vaikka ei ole tultua paljoa ulkoa käytyä.

Avec Sofié blog l My first month in Luxemburg

Minua varoiteltiin Pariisiin kaltaisista sadeilmoista, mutta meitä on hellinyt helleaalto siitä asti kun menin Luxemburgiin. Ensimmäisen kerran eilen mittari painui alle 25:n asteen ja ilmassa oli oikeasti syksyn tuntua. Eli vielä en ole nähnyt kunnon sateita, vain aurinkoa.

Avec Sofié blog l My first month in Luxemburg

Asumisesta sen verran, että asuntoja on todella paljon tarjolla, mutta sen kivan asunnon löytäminen saattaa ottaa hivenen aikaa. Minulla kävi hyvä tuuri tämän asian kanssa, sillä en olisi voinut löytää sijainnin ja muiden ominaisuuksien lisäksi parempaa asuntoa. Asuntojen hintataso on tosin suhteellisen korkea, mutta kyllä sen sitten myös laadussa näkee, että mistä maksaa.

Tällä hetkellä en tulisi toimeen ilman autoa, sillä työpaikkani ei ole sellaisella etäisyydellä, että kävely tai julkisten käyttö olisi ajankäytöllisesti järkevää. Luxemburgissa on hyvä julkinen liikenne, mutta auton kyllä melkeinpä tarvitsee. Tämä autoilu on ehkä minun osaltani ollut jonkinlainen onni myös, sillä olen joutunut vihdoin opettelemaan autolla ajoa. Ennen Luxia en nimittäin ollut koskaan ajanut autoa yksikseni (?!), vaan aina oli ollut joku vieressä. En ole mikään autojen ystävä ja toivoisin, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen kerta kun joudun ajelemaan töihin ja takaisin. Se ei vain ole minun mielestä millään lailla miellyttävää.

Avec Sofié blog l My first month in Luxemburg

Jos olisin pankkimaailmassa töissä, olisi Luxemburg varmasti ihana paikka töiden takia. Pankkeja on parisen sataa, joten mielenkiintoisia työtehtäviä löytyy varmasti teille rahoitusalalla oleville. Jos en ihan väärin muista niin tuttavani sanoi, että melkein 10% Luxemburgin asukkaista on töissä nimenomaan pankeissa.  Vähän jopa on alkanut kaduttamaan, että ne rahoituksen kurssit eivät kiinnostaneet yliopistossa, sillä täällä olisi varmasti moninaisia todella mielenkiintoisia työtehtäviä nimenomaan pankkialalla.

Avec Sofié blog l My first month in Luxemburg

Monet ovat kysyneet, että näkyykö eriarvoisuus Luxemburgissa. Sanoisin, että kyllä ja ei. Joka päivä nimittäin maahan tulee 100 000 työntekijää lähimaista Belgiasta, Saksasta ja Ranskasta kun palkkataso on Luxissa parempi mitä naapurimaissa.  Eriarvoisuutta kai on jonkin verran, sillä minua on esimerkiksi kehotettu olla kertomatta, että asun Luxemburgissa enkä vaikka viereisissä kylissä tai maissa. Tämä on suomalaisen näkökulmasta jollain lailla hivenen outoa, sillä kun tulee maasta, jossa kaikilla on samat edellytykset, niin ei osaa kokea epäoikeudenmukaisuutta tällaisista asioista. Toki pienen maan vauraus näkyy, kun kulkee kaupungilla ja kadut ovat täynnä pelkästään luxusta.

Avec Sofié blog l My first month in Luxemburg

Toisaalta taas, kun menen töihin, niin ne luxusikkunat vaihtuvat maalaismaisemiin ja moikkailen lehmiä joka aamu, kun menen töihin.  Siis lehmiä, aaseja ja hevosia tulee oikeasti nähtyä tienvarsilla, kun köröttelen Fiatillani pitkin metsäteitä. Tästä syystä Luxemburg on jonkinlainen hyvin erikoislaatuinen kupla. Toisaalta niin suurkaupunkimainen, mutta toisaalta niin kylämäinen. Juuri minunkaltainen paikka siis, siisti ja turvallinen.


9 Responses to “My first month in Luxembourg”

  1. Erica sanoo:

    Luxemburg on kieltämättä kupla (ja hirmu suloinen sellainen). En itse ole lainkaan kiinnostunut pankkialasta, mutta vierailu Euroopan investointipankkiin oli kyllä vaikuttava kokemus siitä huolimatta. Jäi ihan mielettömän hyvä fiilis ja tosiaan melkein toivoin että olisin asiasta oikeasti kiinnostunut :D

    • Sofié sanoo:

      Luxembourg on kupla. Mietin, että mitä sille kuplalle tapahtuisi jos pankkiala katoaisi maasta? Hih, tuttaviani on ollut siellä töissä ja ovat tykänneet kovasti.

      Hhaha, olen omista sijoituksistani kiinnostunut, mutta kenenkään toisen salkkua en näillä sijoitusosaamisilla haluaisi alkaa hoitelemaan. Osta pois jos siltä tuntuu periaate kun ei aina ole se paras neuvo :D Kenkien kanssa se on tosin ainut ja oikea.

  2. Heli sanoo:

    Et ole ainut joka ei oikein tykkää autoilusta. Ahdistun helposti jos tiedän että pitää ajaa autolla. Nyt kun asun Tanskassa niin ei tulis mieleenkään ostaa autoa, vaikka 15km työmatkaan bussilla meneekin tunti. Moni sano, että autolla olis helpompi mennä töihin ja saisit nukkua pitempään. EI, en ala tuola ruuhkassa seikkaileen omalla autolla kun tietää minkälaisiä liikenneraivohullu ihmisiä sielä on kun tässä oon sitä menoa jo pari kuukautta kattellu :D

    • Sofié sanoo:

      Autoilu ei ole minunlaiseni lifestyle. Se on niin tylsää ja sen ajan minkä istun autossa, voin tehdä töitä bussissa. Eli saisin ainakin tunnin ja sinä kaksi työpäivään lisää jos istuisin bussissa auton sijaan.

      Ymmärrän niin hyvin sinua. En minäkään aja kuin pakosta. Pidän sitä paitsi kaupungeista, joissa on toimiva julkinen liikenne, jotta autoa ei tarvitse käyttää. Helsingissäkään en autoa tarvinnut vaikka kävin Espoossa töissä. Pariisissa käytän metroa tai ûberiä, mutta Luxin minuspuoli on autot ja autoelämäntapa.

      #noforcarlifestyle

  3. Amazing pictures. It seems that you having a good time :)

    https://colorofberries.wordpress.com/

  4. Kata sanoo:

    Mukavasti mennyt sun ensimmäinen kuukausi Luxemburgissa! Varmasti tosiaan mielenkiintoinen kupla tuo paikka. :)

    Olen samaa mieltä autoilusta kanssasi ja itse asiassa olen samantapaisessa tilanteessa. Olen tänä syksynä joutunut menemään töihin autolla, kun julkisilla ei pääse, ja tajusin tuon matkan 60 km yhteen suuntaan, olevan pitkin ikinä yksin ajamani matka! Kuulostaa jonkun mielestä hassulta, mutta en tykkää ajamisesta, joten yleensä oon ajanut vain, kun vieruskaveri on käskenyt, heh. Tietysti ajotaidon kannalta hyvä näin, että yksin uskaltaa ja oppii ajamaan.

  5. Mukava kuulla elämisestä Luxmburgista, itse en tiedä siitä paljon muuta kuin sen mitä yhtenä iltapäivänä tuli sen keskustassa pyörittyä ennen matkan jatkamista. Jäi mielikuva tosiaan enemmän kylästä kuin kaupungista, vaikka näin tietysti vain pienen osan siitä. Kaunis se oli kyllä. :)

    Minäkin olen samaa mieltä autoilusta, mutta joskus se vain on välttämätön paha. Itse joudun huristelemaan töihin kun päivittäin matkaa tulee yli 60km, mutta nyt asunto on ollut sellaisessa paikassa, jossa muille asioille pääsee jalan tai pyörällä. Se on laittanut miettimään tosissaan, pitäisikö tulevankin kodin olla fiksusti jossain, missä autoa ei tarvitsisi niin paljon käyttää. Luonto ja kukkaro kiittäisivät!

Kommentoi