Zürich snapshots – Switzerland, you are my kind of a land

tiistai 05. heinäkuu 2016

Minulla on ollut Sveitsiä kohtaan suhteellisen neutraalit mielikuvat. Maa on jollain lailla niin suojassa kaikelta ja samalla hivenen huomaamaton. Täältä harvemmin tulee lehtien sivuilta luettua mitään pahaa (vai luenko vääriä/oikeita lehtiä)? Jollain lailla Sveitsistä on muutenkin aika tasaiset mielikuvat ehkä jopa hivenen Muumilaaksomaisen tylsät, mutta silti niin ihanat.  Espanjalaista tuttavaani lainaten, ”miksi Zürich? Täällä ei tapahdu mitään.” Tähän vastaukseksi sanoin, että eikö se ole juuri jollain tavalla ihanaa kun kaikki on jokseenkin tuttua ja turvallista. Itse ainakin ikävöin sitä ennalta arvattavuutta Suomesta, tiedät mitä tapahtuu ja milloin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olemme nähneet täällä Sveitsissä ollessa myös ystäviämme ja sunnuntai-iltana illallistimme heidän upealla parvekkeella ja katselimme jylhiä vuoristomaisemia. Ymmärrän hyvin miksi ystävämme eivät ikinä tule muuttamaan pois täältä, sillä vuorien ja järvien läsnäolo on kertakaikkisen upea ja rauhoittava. Samalla kun söimme, soi taustalla alppitorvi. Huikea fiilis kerrassaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen illalla illallistimme Pampulan työkavereiden kanssa paikassa nimeltä See Rose, joka on aivan kertakaikkisen ihana laituriravintola. Vertaisin Helsingin Skifferin tyyppiseen miljööseen, mutta ravintola on enemmän fine dining kuin pizza-paikka. Suuri suositus siis See Roselle, jos tänne päin olette tulossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen kun kävelimme keskustassa, löysimme kivan piharavintolan nimeltä Puro. Olimme valitettavasti jo ehtineet syödä, joten Puro jää ensi kertaan. Jos tosin olette tännepäin tulossa, niin myös tämä paikka kannattaa laittaa korvan taakse. Niin kaunis paikka!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen jollain lailla ollut ihan häkeltynyt, että miten siistiä täällä on. Luulin, että Suomessa on siistiä, mutta täällä on ehkä jollain lailla vielä hinkatumpaa ja järjestelmällisempää mitä Suomessa, me like. Pariisin likaisuuden ja sekasorron jälkeen puhtautta ja järjestelmällisyyttä osaa arvostaa niin paljon. En ennen voinut kuvitellakaan miten paljon epäpuhtaus ja likaisuus voikaan ärsyttää ennen muutettuani Ranskaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yksi mistä pidän Pohjoismaissa ja esimerkiksi Hollannissa on ruoan terveellisyyden huomioonottaminen. Oma elimistöni kun ei kestä kerta kaikkiaan ranskalaistyyppistä aamupalaa ja sen takia matkoilla on ihana herkutella terveellisillä aamiaisilla. Sunnuntaina aloitin päiväni acai-kulholla, millä muullakaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskoisin, että sveitsiläinen elämäntyyli on saman tyyppinen mitä meillä Suomessa. Koti on tärkeä osa elämää ja joka päivä ei välttämättä syödä ulkona. Voin toki olla väärässä, mutta mitä nyt olen asuntoja katsellut ja ihmisten kanssa jutellut, on perhe ja koti tärkeämmässä roolissa täällä, mitä esimerkiksi Pariisissa. Totta kai ymmärrän että Zuri on pienempi mitä Pariisi, mutta jollain lailla kodin tärkeys näkyy jo kun katselee ihmisten upeasti hoidettuja parvekkeita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hotellimme on nimeltään B2 ja voin lämpimästi suositella Sveitsin lomalaisille tätä boutique spa -hotellia. Järvi ja keskusta ovat ihan kävelymatkan päässä, mutta hotelli on silti ihanan rauhaisa. Ihanan tästä hotellista tekee nimenomaan spa-mahdollisuudet, sillä ne tekevät hotellista nimenomaan kokonaisvaltaisen elämyksen. Tänne voisi kyllä jäädä ja jos asuisin Zurissa, tulisin näihin kylpyihin varmasti joka viikonloppu.


19 Responses to “Zürich snapshots – Switzerland, you are my kind of a land”

  1. Elisabeth sanoo:

    Muumilaakso on kaikkea muuta kuin tylsä! <3 Boutique spa -hotelli kuulostaa erittäin hyvältä! Itse olen enemmän meri-ihminen, mutta vaikuttaa siltä, että teillä oli ihana vierailu Sveitsissä!

    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

    • Sofié sanoo:

      Hih, yep. Mörköjä ei tosin ole vielä näkynyt. Sveitsiläiset ystävämme sanoivat, että pahinta mitä Sveitsissä voi tapahtua on punkin purema. Eli aika samanlaisilla taajuuksilla mennään mitä Suomessa. Espanjalaiselle tämä tosin saattaa olla aika rauhallinen ja hiljainen paikka.

      Olen itse enemmän myös meri-ihmisiä, mutta näillä lätäköillä on onneksi kokoa. Kyllä, täällä on ollut todella rentouttavaa.

  2. Kirsi sanoo:

    Sveitsi on ihana! Juuri maisemat ja siisteys tekevät vaikutuksen. Missään ei ole yhtä sileitä ajoteitä kuin Sveitsissä ja on valtava kulttuurishokki kun Sveitsistä ajaa rajan yli Italiaan. Ero kaikessa on heti niin silmiin pistävä. Niin paljon kuin rakastan Italiaa ja Ranskaa, on Sveitsi se maa missä haluaisin asua.

    • Sofié sanoo:

      Hih, vain suomalainen voi sanoa noin ”Missään ei ole yhtä sileitä ajoteitä kuin Sveitsissä.” Tämä suomalainen taas ei ole tavannut missään niin siistejä julkisia vessoja mitä Sveitsissä.

      I feel you. No on se shokki aikamoinen kun mennään jopa Ranskasta Italiaan, mutta Sveitsistä Italiaan voi tilanne olla vielä aikamoinen. Ymmärrän hyvin, en minäkään Ranskassa vapaaehtoisesti asuisi. Moni asia on siellä tosin kaunista ja elämyksellsitä, mutta ei se ihan jokapäivä riitä.

  3. Erica sanoo:

    Iiiik! Muutan Zurichiin ensi kevääksi, en malttaisi odottaa :)

  4. Jaana B sanoo:

    Zürich on lempikaupunkejani! Ikävää vain, että hintataso on niin korkea muille eurooppalaisille.

    • Sofié sanoo:

      Heippa, niin hintataso on korkeampi, mutta ei suomalaisen silmissä mahdoton, italialaisen toki kylläkin. Itseasiassa yllätyin että hintataso ei ollutkaan mitenkään ihan kauhean korkea. Asunnot toki ovat paljon arvokkaampia, mutta on sveitsiläisillä paremmat palkatkin :)

  5. Sofia F sanoo:

    Voi kun tuli ikävä Sveitsiin ja Zürichiin tämän luettuani! Siellä sielu tosiaan lepää ja Zürichissa asumani aika voittaa heittämällä ainakin asumisen Barcelonassa, mistä sitä tapahtumaa ei sitten puutukkaan :D Hauskaa että olet törmännyt myös Puroon. Tuttuni kun johtaa tuota paikkaa, itsekin olen päässyt ihastelemaan vain kuvien kautta :)

    • Sofié sanoo:

      Hih, olen nyt Genevessä ja näin muutaman tunnin vertailulla, pidän Zurista enemmän kuin Genevestä. Olen meidän perheestä se saksalainen ja raksuni ranskalainen.

      Hih, uskon. Barca on ihana turistikaupunki (niin kuin myös Pariisi) mutta en varmasti viihtyisi siellä pidempään vaikka tekemistä riittäisi varmasti.

      Oi mikä sattuma! Jep, Puro tuli vastaan kun kävelin katuja pitkin. Ensi kerralla menen sinne varmasti :)

  6. Marja sanoo:

    Oon aina halunnut mennä Sveitsissä käymään ja oon pitänyt sitä juurikin ”Muumilaaksona”. Mutta mitä enemmän tutustun Sveitsiin, niin tietynlainen lintukotomaisuus kaikkoaa. Esimerkiksi Sveitsissä naiset saivat äänioikeuden 1970-luvun alussa ja joissakin Sveitsin osissa vasta 1990 -luvun alussa.

    • Sofié sanoo:

      Heippa, niin, täällä on jos jonkinlaisia sääntöjä ja säännöksiä. En tiedä mistä tuo äänioikeusasia johtuu, mutta voisiko ajattelu olla saksalasityyppinen hausfrau-ajattelu? En tiedä, mutta tuli nyt ensimmäisenä mieleen.

  7. Anne sanoo:

    Olen Hausfrau Zürichin läheltä ja ei ole valittamista! (se siitä naisten asemasta täällä) Oi Sofie, olet ollut täällä ihan lähellä! Täällä jo kolmatta vuosikymmentä asuneena ei kaikkea sitä hyvää edes huomaa vaan elämässä kaikki tuntuu itsestään selvältä. Olen ylpeä ”Sveitsistäni” ja matkoilta tullessa kun kone laskeutuu Zürichiin olen kotona, ihanaa!

    • Sofié sanoo:

      Heippa, muistelinkin, että olemme ehkä keskustelleet Sveitsissä asumisesta. Oi Züri, sinulla on ihana kotikaupunki. Olemme nyt Genevessä ja jollain lailla pidin Zurista enemmän. Täällä huomaa heti Ranskan läheisyyden ihan aamupalassa ja ihmisten mentaliteetista. Olen selkeästi enemmän saksalainen kuin ranskalainen. Pampula taas pitää tietenkin enemmän Genevestä :D

      Uskon, että elämänlaatu Sveitsissä on ihan mielettömällä tasolla. Happy for you kun voit asua näin ihanassa maassa :)

      • AnneK sanoo:

        Tai sitten Sofié, olet keskustellut ”toisen Annen” eli mun kanssa. ;) Juu, ollaan monesti juteltu, ja muistatko, että olen houkutellut sinua pampulasi kanssa asumaan tänne Alppimaahan. Voin todellakin yhtyä samaan tunnelmaan kaimani kanssa, kun tulemme jostain reissulta kotiin. Ja vaikka täällä on sääntöjä, silti koennut, että kaikki ’virastoasiat’ hoituvat erittäin hyvin ja nopeasti. Täällä pidetään siitäkin huolta jos passi on vanhentumassa. Mieheni sai kirjeen, vaikka oli ehtinyt passinsa jo uusia, ei vain vielä ennättänyt lähettää siitä kopiota paikalliseen maassaololupa -virastoon. Että näin hyvissä käsissä sitä ollaan.
        Oletteko reissulla vähän ”sillä silmällä” ja katsastamassa paikkoja? Kiva jos näin. Zürichista pidän itsekin, ja katselen sieltä asuntoa. Vaikka ei me kaukana nytkään asuta. Homegate.ch on hyvä nettisivu josta löytyy asuntoa joka lähtöön. Ja samaiselta sivulta voi laskea tulevan kantonin verot: Steuerrechner -kohdasta. Aika kätevää, vai kuinka? ;)

        Kiitos vielä Puro -vinkistä. Nyt olisikin hyvä syy lähteä keskustaan, kun hääpäivä lähestyy, niin taidan vinkata miehelle. Mutta taisikin olla sunnuntaina kiinni? Ja silloin jännitetään myös Ranska-Portugal -ottelua.
        Jos teillä on aikaa niin pistäytykää myös Luzernissa. Siellä pitää joka kesä pistäytyä, on se niin viehättävä kesäkaupunki, ison järven tuntumassa. Ja yleensä hyvä fiiilis.

        Aurinkoista lomanjatkoa!

  8. Henna sanoo:

    Juuri Sveitsin rajalla Ranskassa vuoden asuneena ikävä sinne on kova! Sun snapchatit Genevestä ei auta yhtään haha :) Aivan upea paikka, ei sitä varmaan kauaa kestä olla erossa!

  9. Nintsukka sanoo:

    Sveitsi <3 asuin välissä ausseissa ja nyt kun on taas täällä takaiskn niin arvostaa tätä kauneutta ja ihmisiä. Mutta kaikella on puolensa, joiltain kuulee nipottavista epäystävällisistä (ei suomalaisella mittapuulla tietenkään) ihmisistä ja byrokratia on omiaan. Oman sydämeni oon menettänyt Luzernille, mukavan pieni mutta kaunis kuin mikä, niin ja ihmiset on ystävällisempiä kuin Zürichissä ;)

    • Sofié sanoo:

      Heippa,

      alkaisin jo pakkaamaan jos saisin Sveitsille vihreää valoa. Se vain on minun maani. Niin siisti, turvallinen ja kaunis. Totta kai huonojakin puolia on, mutta kun tärkeimmät ovat kunnossa, ei niistä pikku virheistä jaksa edes mutista. Kävin myös Luzernissa ja se on nimenomaan aivan ihana. Täällä ollaan varpaat ja sormet ristissä, että muutolle saataisin uuden vuoden tienoilla vihreää valoa :)

  10. Liisa sanoo:

    Mun lapseni, joka on Zürichissä syntynyt ja nyt jo teini, totesi, että Helsinki vaikuttaa todella rönttöiseltä….siisteyteen on totuttu ja vaikka täälläkin osataan roskata ja hajottaa paikkoja, on ylläpito nopeaa ja huolellista. Tosin siihen on tietty varojakin.

Kommentoi