Joulufiilikset

lauantai 26. joulukuu 2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuten ehkä pidempiaikaiset lukijani tietävät, minulla on tapana pitää joulunpyhät blogivapaina. Toivottavasti teillä on ollut ihana joulunaika ja olette saaneet nauttia rennosta olosta ja elokuvamaratoneista. Itse olen ainakin vain syönyt ja ollut ihan relax.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaksi viimeistä joulua olemme olleet Pariisissa, mutta tänä jouluna päätimme olla täällä etelässä ja viettää vähän rauhallisemman joulun. Linda kummitäteineen on pitänyt meidän Pariisin kotia pystyssä näin jouluna, niin olemme saaneet viettää joulun auringossa ja hiljaisuudessa. Kiitos Linda <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mitään sen suurempia joulujuttuja en tänne etelään ole laittanut, sillä tänne palmujen sekaan on vähän hassua minusta koristella joulua. Totta kai kukkia ja muita löytyy, mutta käpykoristeet jätin Pariisiin. Muuten totta kai on täällä pidetty kiinni kaikista jouluperinteistä riisipuurosta ja Home Alone –elokuvasta lähtien.

Joulu on ollut tänä vuonna muutenkin hieman erilainen, sillä sain karvakaverin lainaan. Cooperin kanssa ollaan käyty pitkillä kävelyillä ja uimassa monet kerrat. Tänä jouluna ei ole liikakiloista huoli, sillä olen tassutellut tuon otuksen kanssa edes takaisin ja kävellyt rinteitä ylös niin paljon, että jopa karvaherra on hieman väsähtänyt.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ihanaa joulun aikaa teille – minä jatkan nyt blinistelyä sekä lenkkeilyä!


2 Responses to “Joulufiilikset”

  1. emzi sanoo:

    Blogivapaa joulu on kyllä hyvä :) tekee hyvää ottaa vähän vapaata!

  2. Linda sanoo:

    Kiitos itsellesi ihana <3 Meillä ollut täällä ihan mahtavaa, ei parempaa lomakotia olis voinut olla!! Onneksi vielä huominen jäljellä ennen kotiinpaluuta, mut ikävä tulee teidän kaunista kotia! :)

Kommentoi