Paras kanaresepti

perjantai 15. toukokuu 2015

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En ollut aiemmin kuullut Yotam Ottolegistä ennen kuin vappuna siitä kaverit kertoilivat. Sen jälkeen onkin jampan nimi noussut esiin vähän siellä ja täällä ja ilmeisesti hänen nimeään huudetaan keittiöissä ympäri maailmaa.  Minulla meni niin sanotusti taju kankaalle erilaisista mauista maaliskuisen Israelin matkan takia ja niitä maistellaan nyt myös Yotamin takia ihan täällä kotonakin. Pampulani sanoikin minulle, että mikä ihme Marokko täällä kotona oikein vallitsee kun niin kovasti haaveilen ihanista laatoista keittiöön sekä laittelen itämaisia mausteita vähän joka ruokaan.

Samalla kun me vappuna selailimme Yotamin reseptejä, klikkailin kirjat nettikaupasta kotiin. Ja kun saavuimme Pariisiin takaisin, olivat kirjat lattialla odottamassa minua. Kuten arvata saattaa, ei täällä olla paljoa muuta mussutettu kuin etelän raikkaita, mutta mausteisia ruokia. Ilmassa leijuu korianteri, sitruuna ja inkivääri ja valkoista paitaa koristaa ikuiset punaiset pisarat granaattiomenasta.. Pink is pretty, vai miten se meni ;)

yotam2

Olen tehnyt tämän kanareseptin nyt kolme kertaa kahden viikon sisään, eli sen verran hyvää se on! Toivottavasti ehditte tekemään tätä tulevana viikonloppuna, sillä parempaa kanaa saa hakea. Oikean reseptin mukaan kanan pitäisi marinoitua yli vuorokauden mausteissaan, mutta en ole ikinä malttanut odottaa niin kauaa. Eli kanan voi tehdä samana päivänä.  Lisukkeiksi olen tehnyt myöskin Yotamin erilaisia kasvislisukkeita, muun muassa munakoisosalaattia.

Tarvitset:

450g maa-artisokkia

3 rkl  tuorepuristettua sitruunamehua

Pienen kanan tai kanankoipia

12 pientä salottisipulia

12 valkosipulin kynttä

1 sitruunan kuorittuna ja ohueksi viipaloituna

1 tl sahramia

0,5 dl oliiviöljyä

1,5 dl vettä

1,5 rkl murskattuja roseepippureita

Kourallinen tuoretta timjamia

Kourallinen rakuunaa

Suolaa

1 tl mustapippuria

Kuori artisokat ja laita ne kiehuvaan veteen sitruunamehun kanssa. Anna kiehua kunnes ne ovat pehmenneet, mutta älä keitä niitä ns. suukypsiksi.

Kun artisokat ovat kylmenneet, lisää ne mausteiden ja yrttien kanssa kulhoon.  Jätä kumminkin hiveven rakuunaa ja sitruunamehua myöhemmäksi. Kaikki muut ainekset voit tosin sekoittaa keskenään.  Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen. Aseta kana vuokaan ja kaada muut aineet sen ympärille. Anna kanan paistua vähintään 30 minuuttia. Kun kana on paistunut, lisää hivenen sitruunamehua ja rakuunaa. Tarjoile heti.

Oletteko te kuulleet Yotamista aiemmin? Tai oletteko kokeilleet hänen reseptejään?


16 Responses to “Paras kanaresepti”

  1. Kuulostaa ja näyttää aivan ihanalta!!!

  2. Lumo sanoo:

    Yotamin reseptit ovat ihania, olen tehnyt useita ruokia hänen resepteillään. Seurasin myös hänen ruokaohjelmiaan, jotka tulivat hiljattain telkkarista.

    • Sofié sanoo:

      Hehe, jotenkin en yllättynyt, että sinä oletkin niitä jo kokeillut ;)

      En katso telkkaria, niin en ole valitettavasti tiennyt koko tyypin olemassa olosta. Jos se ei ole somessa, sitä ei ole, heh.

  3. sonsaa sanoo:

    Kannattaa kokeilla sappisaippuaa niille granaattiomenan tahroille :)
    T. Toinen tumpelo

  4. Veronica sanoo:

    Kuulostaa herkulliselta. Voisiko maa-artisokan jättää pois ilman että maku k¨ärsii? Niitä on vaikea saada tähän aikaan vuodesta tanskalaisista kaupoista. Sesonki alkaa vasta alkusyksystä ja jatkuu talven yli, mutta juuri nyt on vähän heikkoa niiden kanssa.

    • Sofié sanoo:

      Heippa,

      totta kai voi. Ne ei ole ollenkaan pakollisia. Sitruunaa tai sahramia en tosin jättäisi pois ;)

  5. Sanna sanoo:

    Kokeilin tätä tänään ja pakko sanoa, että olipas ihanan makuista!! Sen verran sooloilin, että lisäsin vuokaan perunalohkoja, kun en jaksanut tehdä lisukkeita. Kiitos reseptistä ja ihanasta blogista!

  6. Anneli sanoo:

    Hei,Ottolenghin kirjat ja reseptit ovat ihan huippuja ! Israelissa käydessäni olen kirjoja ostanut TA´n kentältä. Käyppä katsomassa israel.ystäväni Jaelin blogia Appelsiineja ja hunajaa.Jael on suuri O fani. Mukavaa kevään jatkoa sinulle.

  7. h sanoo:

    Juuri katselin Välimeri lautasella sarjan Yle Areenalta.. Hymyilevä Yotam ja vähän erilainen, laajempi näkökulma välimerellisiin ruokiin. Kurkkaapa voiko ohjelmia vielä töllöttää Areenalta..

    Minua jäi kaihertamaan säilötyt sitruunat juuri Marokon jakson kohdalta. Tahtoo maistaa, mutta eipä taida Suomesta saada ;)

  8. Susanna sanoo:

    Mistä Ottolenghin kirjasta tämä kanaresepti on? Olen tilaamassa muutaman kirjan, mitkä ovat omat suosikkisi? (Näin niinkuin aloittelija kokille;)

  9. Miia sanoo:

    Minakin fanitan Ottolenghin reseptejä!! PItääpä kokeilla tätä kana-ateriaa piakkoin. Jerusalem-kirjasta olen kokannut melkein toistakymmentä reseptiä ja kaikki ovat osoittautuneet mielettömän hyviksi. Suosikkejani ovat punajuuridippi, kalkkunaburgerit ja bataatti-viikuna salaatti. Jerusalem-kirja innosti ostamaan myös Plenty More -kirjan. Toivottelen mukavia hetkiä kokkailujen parissa ja terkkuja pallon alta Australian Melbournesta!

  10. Bee sanoo:

    Ihanan näköinen, ja varmasti tuoksuinenkin ruoka! Oliko ohjeessa käytetty kanaa, vai kananpoikaa?

Kommentoi