Mini Pakistan cinema

lauantai 31. tammikuu 2015

Eli minä rakastan sinua.

Olette tykänneet näistä kulttuurierojutuistani täällä blogissa ja ajattelin kirjoittaa yhdestä asiasta mikä on ollut minullekin pienoinen yllätys. Minulla on aina ollut paljon ulkomaalaisia ystäviä ja olen tottunut kommunikoimaan englanniksi lähes kaiken. Yhtä asiaa en tosin niinkään ja se on tunteisiin liittyvät sanat ja lauseet.

Huomasin, että moni asia ei kuulostanut englanniksi yhtään samalta mitä suomeksi. Siltä omalta Pampulalta haluaa kuulla ne kaikista kauneimmat asiat ja oli todella outoa huomata miten esimerkiksi ”minä rakastan sinua” ei kuulosta ollenkaan samalla kun se sanotaan englanniksi. Se ei toisin sanoen kuulosta yhtään miltään. Niinpä me opeteltiin sanomaan se suomeksi.

Aluksi se oli tietenkin hivenen hankala muistaa joten Pampulan keksimä muistisääntö oli ”mini Pakistan cinema”. Nyt se tulee ihan jo sujuvasti suomeksi ääkköset mukaan lukien. Olen aina niin liikuttunut kun se tulee suomeksi eikä englanniksi. Se tuntuu jollain tavalla niin paljon voimakkaammalta ja oikeammalta.

En osannut itseasiassa odottaa että kaikista ihmisistä minä kaipaisin suomalaisia sanoja. Vaikka miten suomenkieli voi kuulostaa kovalta ja paikoin jopa hivenen karkealta ja rumalta, mutta ne ajatuksiltaan kauneimmat sanat voi ainoastaan sanoa minulle suomeksi, jotta ne tuntuvat joltain.

Olisi kiva kuulla onko teillä jotain samanlaisia kokemuksia?


Kevättä kohden

perjantai 30. tammikuu 2015

korkoja ja villahattuja Pariisilaiseen tyyliin.

1. Whyred Vanua pusero. 2. Elloksen mustat housut. 3. Elloksen villahattu päätä pariisilaisittain suojaamaan. 4. Whyredin sandaletit. 5. Elloksen biker-takki. 6. Whyredin Ona Handle Grande –laukku. 7. Whyred teeppari. 8. Tuoksu: Balmain.

En tiedä onko teillä jo kevät/kesäkuumetta, mutta minulla kummittelevat jo korkkarit ja ballerinat nurkissa ja kaapeissa. Ranskassa ovat kadut kuivat, mutta ilmasto on vielä niin kolea, että ihan vielä ei ole aika ottaa kesäkuteita esiin muuten kuin mieleen. Olen niitä tosin jo ostellut, sillä alejen jälkeen kevätkamppeet valtaavat joulutilpehöörit.

Tein postauksen yhteistyössä Elloksen kanssa ja keräilin heidän valikoimastaan inspiraatiota kevätpukeutumiseen. Itse kun tykkään aika simppeleistä jutuista, sillä ne näyttävät hyviltä vuodesta toiseen, löytyy teepparit, korkkarit ja nahkikset myös kevätvaatteista. Viime kevään Pariisin asuun löydätte esimerkiksi tästä postauksesta, eli samanlaisilla valinnoilla mennään myös tänä vuonana. Miksi mennä hyvää vaihtamaan?

Vaikka miten pitäisin korkeista koroista, on 7,5-10 cm korko yleisesti minulle se paras. Niillä kävelen kilometrejä, mukulakivillä ja metroissa. Sen takia haluaisin painottaa kollaasissa näkyvää Whyredin sandaletteja, käy arkeen ja juhlaan. Minulla on merkin vaatteita (ei kenkiä tosin) ja tykkään laadusta ja puolittaisesta maskuliinisuudesta todella paljon. Maskuliinisuuden takia merkin vaatteita itselleni ostankin, sillä tyttömäisyyteni vaatii välillä ja varsinkin Pariisissa hieman särmää ;). 

 

Lisää kevätpukeutumis – ja Pariisininspiraatiota voitte käydä kurkkaamassa Elloksen sivuilta :)

 


Alpeilla

keskiviikko 28. tammikuu 2015

Suksilla eikä sittenkään spa:ssa