Miniloma lomasta

keskiviikko 27. elokuu 2014

Aurinkoa etsimässä

Lomalainen täällä hei. Meidän piti pysytellä Ranskassa, mutta kylmä ja sade saivat meidät sunnuntaina toisiin aatoksiin. Olimme ajatelleet että saamme Pariisissa ihan tarpeeksi aurinkoa ja olla ulkosalla, mutta viimeisen lomaviikon kynnyksellä alkoi epätoivo iskeä. Olen ihminen, joka tarvitsee paikkansa ja päivänsä auringossa jotta akut latautuvat, niin sen takia aloimme etsiä sopivaa minilomaa viimeiselle viikolle.

Ranskassa on ollut huonoin kesä pitkään aikaan, joten patonkimaalaiset olivat lähteneet  myöskin meidän tavoin sateita karkuun. Mietimme Sardiniaa tai Korsikaa, mutta kaikki paikat olivat täynnä. Päätimme kokeilla onnea ja ostimme lennot Ateenaan, josta ajoimme muutaman tunnin paikkaan nimeltä Nafplia. Oletteko kuulleet tästä paikasta? En minäkään.

Tämä on näin yhden päivän kokemuksella osoittautunut todelliseksi yllätykseksi. En olisi osannut todellakaan odottaa mitään tällaista. Kreikasta kun tulee yleensä mieleen ylituristinen ja ei niin autenttinen lomakohde. Kun lentokenttä on kaukana ja pitää nähdä vähän itse vaivaa, voi Kreikasta löytää todellisen pikkuisen paratiisin.  Tämä on todella kaunis paikka ja lupaan jakaa teille lisää lomatunnelmia ihan pian. Lämpötila on 32 ja 39 asteen lukemilla, joten vihdoinkin saan kokea sen auringon jota olen odottanut koko kesän ;)

 

Ps. Kiitos niin paljon teidän kommenteista viimeisessä postauksessa. Vastailen niihin asap :)

 

 


Lapsen kasvatuksesta

lauantai 23. elokuu 2014

ja käytöstavoista.

Paljon on puhuttu lapsen kasvatuksesta ja ranskalaisten käytöskoulusta, joka alkaa jo todella varhain. Itse en ole lukenut Kuinka kasvattaa bébe –kirjaa, mutta mieli tekisi ihan vain omien havaintojen takia. Havahduin muutama kuukausi siihen kun tajusin että ravintoloissa oli aina lapsia mukana. Mietin, että ravintoloissa syömisissä on aina jotain erilaista ruoan lisäksi. Se oli lasten läsnä olo.

Oli kyseessä myöhäinen ilta tai hieno ravintola, tapsuttelijoita oli monesti ruokailijoina mukana. Ensimmäisinä kertoina laitoin sen suomalaisen vaihteen päälle ja katsoin kauhukseni kelloa ja mietin, että eikö nyt olisi jo nukkumaan meno aika. Yleensä se olinkin minä, jonka silmät menivät kiinni ja suu ammotti haukotuksista samalla kun taaperot kauhoivat jälkiruokia.

Vaikka en omia lapsia välttämättä halua, mutta on oikeasti ollut todella virkistävää nähdä miten lapset ovat osa perhettä ja miten ne otetaan joka paikkaan mukaan. Suomessa harvemmin näkee muutaman vuoden ikäisiä lapsia hienosti syömässä laittaen itse ruokaliinan suojaamaan vaatteita ja ymmärtävän ettei veden kanssa tule kilistellä.

Jotenkin välillä kummeksuin lauseita kun kuulin perheellisten vanhempien kieltäytyvän ravintolakutsusta lauseilla ”ei meidän vauveli tykkää syödä ulkona.” No eihän se osaa edes puhua niin mistä te tiedätte. Plus, jos lasta ei pienenä opeteta syömään ulkona ja käyttäytymään, niin milloin se sitten oppii käytöstavat. Tiedän etten ole äiti enkä tiedä lapsiperheiden ruljansseista mitään, joten vaikea mennä sanomaan millaista se ravintoloissa syöminen käytännössä oikein on. Siltikään en jollain lailla ymmärrä sellaista mentaliteettia jossa vanhemmuuden tullessa unohdetaan ne omat tarpeet ja se että myös lapset voivat olla osa aikuisen elämää.

Nyt kun olen ollut lomalla, niin olen ollut hotelleissa ranskalaisperheiden suurimpana lomasesonkina. Ranskisten lisäksi on hotelleissa ollut muun muassa brittiperheitä. On ollut jopa huvittava seurata vierestä miten brittilapsi huutaa ja meuhkaa kun vieressä on ranskalaislapsi joka käyttäytyy eri tavalla. Jos tosin meuhkaaminen alkaa, niin siihen puututaan ihan eri tavalla mitä britti- tai jenkkilapsen.

Mitään sen suurempaa tutkimusta en ole siis tehnyt, vain muutamia havaintoja ihan vain ruokapöytien ääressä. Asioista voi olla montaa mieltä, mutta ainakin näin ulkopuolisen ja ei-äidin silmin pidän näistä ranskisten kasvatusmetodeista enemmän. Ehkä se myös jollain tasolla pitää perheenkin paremmin koossa kun asioita tehdään koko ajan yhdessä eikä vain erikoispäivinä?


Sadepäivän asu

tiistai 19. elokuu 2014

kun on hattu, ei haittaa vaikka sateenvarjo unohtuu kotiin.

Kävimme ensimmäisen kerran Normandiassa jouluaaton tienoilla. En ollut silloin ollenkaan tietoinen minne olen tulossa, sillä sain joululahjaksi viikonlopun paikasta josta en tiennyt yhtään mitään. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme pieneen kalastajakylään nimeltä Honfleur. Honfleur on kaunein paikka missä olen ikinä ollut. En olisi uskonut että Ranskastakin löytyy tällaisia pienen pieniä kuvan kauniita kyliä. Minulle luvattiin jouluna, että vielä jonakin päivänä palaisimme raitapaitojen luvattuun kylään, ja se tapahtui sunnuntaina.

Honfleurissa, niin kuin muuallakin Normandiassa sataa melkein koko ajan. Joten ssteen takia pakkasin kumisaappaani mukaan minimatkalle. Onneksi niin, sillä vesi ropisi melkein koko ajan. Siis oikeasti melkein koko ajan, niin myös nyt Pariisissa.  

 

Olen perimmiltäni hyvinkin hattu- ja päähineihminen, mutta jostain syystä en Suomessa ikinä oikein uskaltanut isoja lierihattuja päähäni laittaa muualla kuin rannalla. Onneksi Ranskassa erilaisia hattuja on yllin kyllin, joten täällä olen uskaltautunut hattukaupoille ihan helposti. Sievyytensä lisäksi, toimivat hatut hyvinä sateenvarjoina. Myös Pariisissa on ollut kovinkin sateista, joten hattuja tulee käytettyä muuallakin kuin Normandiassa.

Hattu: Zara

Viitta: Global/Stockmann (on elokuun kantisalessa ja monessa eri värissä)

Housut: Zara

Huivi: Kenzo

Kaulakoru: Armani Exchange

Kumisaappaat: Italiasta