Villefranche-sur-Mer

torstai 24. huhtikuu 2014

Perillä ollaan <3

 

Pääsiäis- ja talviloman ensimmäinen virallinen kohde oli Etelä-Ranskassa oleva Villefranche-sur-Mer. Menimme sinne junalla Pariisin kautta Nizzaan, josta otimme pikkujunan pikkuiseen kylään, Nizzan ja Monacon väliin. Kävin joulun tienoilla Normandiassa Ranskan pohjoisosassa ja rakastuin kylään nimeltä Honfleur. Villefranche-sur-Mer on vähän niin kuin etelän Honfleur, idyllinen pikkukylä joka on vähän uinuva ainakin näin huhtikuussa.

Olimme Villefrance-sur-Mer:ssä kaksi yötä ja vietimme myös yhden päivän Monacossa. En ole koskaan ollut mitenkään erityisen kiinnostunut Monacosta ja jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen olin valmis lähtemään pois. Kauhea sanoa, mutta en pitänyt Monacosta sitten ollenkaan. Hienoja autoja kyllä näin, mutta kun en voisi olla vähempää kiinnostunut niistä, niin Monaco ei säväyttänyt ollenkaan. Siellä ei kerta kaikkiaan ollut mitään minua kiinnostavaa paitsi Nobu.

Monacosta menimme takaisin pikkukylän suojaan ennen kuin lähdimme sunnuntai-aamuna kohti Italiaa, jossa siis olemme nyt. Tätä postausta kirjoittelen siis työkaverini villalta Toscanan auringon alta, jonne saavuimme myöhään sunnuntai-iltana.

Jos jotain haluan suositella teille tälle kesälle, on se Honfleur ja Villefrance. Kauneimmat kaupungit joissa olen koskaan käynyt. Monacoon en mene enää ellei ole pakko. Näissä pikkukylissä tosin viettäisin enemmänkin aikaa. Huomenna lähdemme aikaisin autolla kylään nimeltä Lucca, jossa näen loput työkavereistani sekä Italian veljeni <3

Tämän loppupäivän ajattelin tosiaan keräillä pisamia täällä puutarhassa, syödä mansikoita ja jos on oikein kuuma, niin pulahtaa uima-altaassa. Loma, sen kuuluu olla tällainen <3


Lomaa kohti

lauantai 19. huhtikuu 2014

Ranskan kautta Italiaan.

Kirjoitan tätä postausta junasta, jonka otin Pariisista kohti Etelä-Ranskaa. Olemme siis menossa Monacon ja Villefrance-sur-la mer – nimisen kylän kautta Firenzeen. Sieltä otamme auton kohti pikkuista Filicaian kylää, missä odottaa työkaverini, jota en ole koksaan nähnyt sekä häneltä vuokraamani talo.

Tämä on ensimmäinen talvilomani ikinä, ja mikä olisikaan ihanampi tapa viettää sitä kuin Italia. Yksi asia mistä olen myös aika iloinen, on se että ehdin päivittämään blogiani nyt lomalla paremmin. Eli vien teidät virtuaalimatkalle, ja pääsette mukaani Italiaan ihan reaaliajassa, sikäli mikäli pikkukylän internet-yhteys toimii… Instagramia yritän ainakin päivittää monta kertaa päivässä, joten sieltä ainakin näette kuulumiseni :)

Olen aina halunnut matkustaa junalla Euroopassa ja nyt pääsen ainakin näkemään Ranskaa ihan kunnolla junan ikkunan läpi. Vielä on hivenen harmaata, mutta eiköhän kohta näkymät parane kun pääsemme kohti etelää. En ole koskaan käynyt Etelä-Ranskassa, joten senkin takia odotan seuraavaa pysähdystämme muutaman tunnin päästä.

Toivon, että teillä on myös ihana pääsiäinen ja saatte nauttia siitä juuri niin kuin haluatte<3


Pääsiäisen menu

maanantai 14. huhtikuu 2014

Jaathan oman pääsiäisherkkusi, saatan nimittäin viedä juurikin sinut syömään :)

Yhteistyössä Västerbottensostin kanssa

Olen tehnyt useamman vuoden yhteistyötä ruotsalaisen juuston, Västerbottensost:n kanssa. Sain heiltä yhteistyöehdotuksen liittyen pääsiäisruokiin ja näin hyvissä ajoin ennen ensi viikonloppua ajattelin jakaa teille värikkään reseptikirjon juustoisissa merkeissä. Itse en vielä tiedä mitä siellä Italiassa puputtelen, mutta jos jokin on varma niin se, että tulen ylensyömään aivan varmasti :)

En ole pitkään aikaan oikein tehnyt mitään ruokaa monestakaan syystä. Kiire, valonpuute ja poissaoleminen ovat olleet ne suurimmat syyt. Eikä sitä nyt lihapatoja pelkästään itselle oikein huvita tehdä. Olin jossain vaiheessa jo puolihuolissani, että mikä minua oikein vaivaa, kun ennen tein ruokaa ja leivoin koko ajan. Ehkä tämä tästä taas helpottuu, kun valoakin näkyy muulloin kuin aamu 09 ja 12 välillä, niin kuvailla voi vielä seitsemänkin maissa.

Juustoinen parsasalaatti

Olen tässä kuukausien aikana huomannut selkeän ”salaattitrendin” Pariisissa ja se on nimenomaan tuollaiset pikkuiset salaattikipot erilaisilla mousseilla varustettuna. Kun tässä on nyt menossa parsakausi, niin ajattelin tehdä parsamoussea, juustoa ja Parmankinkkua sisältävän alkusalaatin.

1 kananmuna, tilkka kermaa, 6 keitettyä parsaa, parmankinkkua, 50 g Västerbottensost-juustoa, rucolaa, viiriäisenmunia, suolaa ja pippuria.

Laita viiriäisenmunat kiehumaan. Keitä parsat. Lisää ne kananmunan ja Västerbottensost-juuston kanssa tehosekoittimeen. Soseuta samettiseksi ja lisää tilkka kermaa ja suolaa. Lado mousse kupin pohjalla, lisää rucola, parmankinkku, viiriäisenmuna ja leipätikku. Lisää pippuria sekä juustolastu koristeeksi.

Minttuinen perunasalaatti

6 perunaa, valkoviinietikkaa, 1 salottisipuli, 3 valkosipulinkynttä, puolikkaan sitruunan kuori, puolikkaan sitruunan mehu, 3 dl herneitä, 100g sokeriherneitä, muutama kourallinen tuoretta minttua, oliiviöljyä, 50g Västerbottensot –juustoa ja pippuria.

Keitä perunat ja viipaloi ne suupalan kokoisiksi. Laita perunat kulhoon, lisää tilkka etikkaa, salottisipuli, valkosipuli, sitruunankuori ja –mehu ja pippuri. Kiehauta jäiset herneet lämpimiksi ja käytä sokeriherneet nopeasti kiehuvassa vedessä. Revi minttua reilusti mukaan ja kaada herneet ja minttusilppu perunaseoksen sekaan. Lisää Västerbottensost –juustoa reilusti salaatin päälle.

 

Lohta ja timjamipestoa

Aikaisemmin olen tehnyt pääsiäisenä ehkä vähän lihaisampia ruokia ja esimerkiksi lammasta, mutta nyt ajattelin tehdä ennemminkin lohta ja juustoista timjamipestoa. Tarvitset palan lohta, voita paistamiseen, salottisipuli, 2 dl kermaa, 100g Västerbottensost-juustoa, timjamia, basilikaa, suolaa, pippuria ja valkosipulia.

Laita kourallinen timjamia ja basilikaa, 1 sipuli,  1 valkosipulin kynsi ja 70g Västebottensost-juustoa tehosekoittimeen. Hienonna. Sulata voi pannussa ja lisää lohi pannuun ja paista. Sekoita kerma yrttijuustoseksen kanssa ja kaada se pannulle lohen seuraksi. Lisää suolaa ja pippuria tarvittaessa.

Lisää 30 g Västerbottensost-juustoa, kourallinen timjamia saksanpähkinöitä tehosekoittimeen ja anna seoksen ”pestoutua”.

Lisää lohi perunasalaatin seuraksi lautaselle. Pyöräytä juustopestopallo vielä lisukkeeksi ja juustoinen leipätikku koristeeksi. Voilà!

 

Tähän yhteistyöhön liittyy myös lukijakilpailu. Kerrothan siis oman pääsiäisherkkusi minulle, niin vien jonkun teistä toukokuussa kivasti Helsingissä ulos syömään. Tähän yhteistyöhön liittyy muitakin bloggaajia ja ainakin White Trash Disease –blogin Nata liittyy oman bloginsa lukijansa kanssa myös seuraamme. Tähän lukijakilpailuun voitte osallistua 21.4 klo:20 asti. Illallinen syödään Helsingissä toukokuun alussa. 

Kurkkaattehan vielä ruokainspiraatiota Västerbottensostin -sivuilta :)