Biker-Ballerina

maanantai 17. kesäkuu 2013

Hip hei, täällä biker-ballerina! Niin kuin te varmasti tiedätte, pukeudun normaalisti suhteelisen neutraalisti. Vuoden verran olen kaupassa sovitellut erilaisia nahkatakkeja ja miettinyt, että uskaltautuisinkohan minä pukemaan sellaisen päälleni näyttämättä aivan typerältä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meillä kaikilla on näitä pukeutumiseemme liittyviä fiksaatioita. Minä en voisi laittaa päälleni esimerkiksi eläinkuosia tai kultaisia koruja näyttämättä että olisin suoraan 80-luvulta :D. Trust me-näytän naurettavalta.

biker ballerina2

Ihan oikeaan nahkikseen en raaskinut investoida, sillä en tiedä kuinka kauan tämä villitykseni taas kestää.. Oman nahkikseni ostin viime viikolla Zarasta ja ainakin tähän asti takki on ollut kovassa käytössä. Niin virallisesti kuin vähän rennomminkin niin kuin näissä eilen otetuissa kuvissa. Ballerinasta kuoriutui biker-tyttö ja en minä nyt ihan totaalisen pöljältä näytä. Kai? Ehkä?  Jos olisin kotoa lähtiessäni tarkemmin ajatellut niin kengät olisivat olleet ehkä toisenlaiset, mutta kuvissa on Pretty Ballerinasin luottobaltsuni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen metsästänyt Pinterestin innoittamana (yllättäen) itselleni uusia aurinkolaseja ja muutaman epäonnistuneen aurinkolasi-tilausten saattelemana en enää jaksanut odottaa vaan ostin niin sanotut second choice –lasit. Vaikka aluksi vähän emmin noita uusia aurinkolasejani, mutta nyt niitä muutaman kuukauden pitäneenä en voisi olla pitämästä niistä. Eli onneksi se ensimmäinen valintani ei ikinä saapunut Suomeen :)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen teille kertonut, että käyn nykyään geelaamassa kynteni. Normaalisti otan aina ranskalaisen manikyyrin, mutta viime viikolla minuun iski joku ja vaihdoinkin neutraalin ranskiksen tuollaiseen räikeään oranssin punaiseen. Sopii tähän tyyliini vai mitä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tiedän, että te lukijani ette ehkä normaalisti odottele minulta asujuttuja, mutta näin kesällä niitä on kiva tehdä. Onko tämä teille ok, vai pysytäänkö ihan niissä blogilleni ominaisissa aihepiireissä?

Kivaa viikkoa :)


85 Responses to “Biker-Ballerina”

  1. Mari sanoo:

    Oikein kaunis ja tyylikkäästi toteutettu ”rokahtavampi” look :)

  2. Vierailija: Mari sanoo:

    Oikein kaunis ja tyylikkäästi toteutettu ”rokahtavampi” look :)

  3. Niina K. sanoo:

    Hei ja kiitos ihanasta blogistasi!Olen lukenut sitä useamman vuoden.En ikinä kommentoi tai lue toisten kommentteja mutta nyt täytyi laittaa kysymys.Tiedän mikä tuo childhood rannekoru on mutta mistä niitä voi ostaa täältä Suomesta?
    Kiitos!

    • Sofié sanoo:

      Heippa!

      Helsingin Erottajan Urban A on myynyt koruja jo monta vuotta ja myy edelleen :)

      Kiva kun kommentoit :)

  4. Vierailija: Niina K. sanoo:

    Hei ja kiitos ihanasta blogistasi!Olen lukenut sitä useamman vuoden.En ikinä kommentoi tai lue toisten kommentteja mutta nyt täytyi laittaa kysymys.Tiedän mikä tuo childhood rannekoru on mutta mistä niitä voi ostaa täältä Suomesta?Kiitos!

  5. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hei! Kiva kun tykkäät :)

  6. Vierailija: Sofié sanoo:

    Heippa!Helsingin Erottajan Urban A on myynyt koruja jo monta vuotta ja myy edelleen :)Kiva kun kommentoit :)

  7. Jenni sanoo:

    Sopii sinulle aivan mielettömän hyvin tuo biker! :) Hyvä, että rohkaistuit muru. ;)

  8. Vierailija: Jenni sanoo:

    Sopii sinulle aivan mielettömän hyvin tuo biker! :) Hyvä, että rohkaistuit muru. ;)

  9. Mariina sanoo:

    Mukavan rento asu ja samaa nahkatakkia koitin Shanghain Zarassa, mutta ei löytynyt oikeaa kokoa :( ja kauniit kynnet.
    Kesäiset asukuvat on kiva lisä.

    • Sofié sanoo:

      Oh no! Noh, helsingistä löytyy :)

      Ps. Aika kade tosta Shanghaista! Teetin siellä vaatekaapin uusiksi kun olin siellä :D

      Hyvä juttu että pidät :)

  10. Vierailija: Mariina sanoo:

    Mukavan rento asu ja samaa nahkatakkia koitin Shanghain Zarassa, mutta ei löytynyt oikeaa kokoa :( ja kauniit kynnet. Kesäiset asukuvat on kiva lisä.

  11. Marjo sanoo:

    Asu sopii sulle täydellisesti, joten ihan en usko, etteivätkö eläinkuositkin kävisi ;) En juuri koskaan kommentoi, mutta nyt on pakko paljastaa, että olet varmasti yksi kauneimmista naisista joita olen nähnyt, myös livenä. Upea olet!

    • Sofié sanoo:

      Noh en usko. Minulle tulee aina sellainen frendien ”Janice”-olo jos laitan itselleni jotain eläinkuosia :D

      No se kauneus on ihan katsojan silmissä kuules nyt <3 Kiitos kumminkin kauniista sanoistasi :)

  12. Vierailija: Marjo sanoo:

    Asu sopii sulle täydellisesti, joten ihan en usko, etteivätkö eläinkuositkin kävisi ;) En juuri koskaan kommentoi, mutta nyt on pakko paljastaa, että olet varmasti yksi kauneimmista naisista joita olen nähnyt, myös livenä. Upea olet!

  13. Nilla sanoo:

    Love your pics! And your bracelet.XX Nilla

  14. Vierailija: Nilla sanoo:

    Love your pics! And your bracelet.XX Nilla

  15. Ihana asu! Kyllä mä sanoisin, että tää ”biker chic”-tyyli sopii sulle oikein hyvin, kesäkynsiä myöten! Voisin kuvitella, että tämännäköinen donna tulisi vastaan Italiassa Vespalla pörhältäen ;)

    • Sofié sanoo:

      Hih, myös vakkarikynsien laittajani oli vähän ihmeissään, että mikäs minuun on mennyt kun valitsin tuon värin :)

      No kuule tämä donna aikoo parin viikon päästä hypätä vähintään Fiat 500 kyytiin ja huristella pitkin poikin Pohjois-Italian oliivi-, sitruuna- ja viinitarhoja :)

      Vita e bella (ainakin yhden viikon verrran) <3

  16. Vierailija: Petra Pauliina sanoo:

    Ihana asu! Kyllä mä sanoisin, että tää ”biker chic”-tyyli sopii sulle oikein hyvin, kesäkynsiä myöten! Voisin kuvitella, että tämännäköinen donna tulisi vastaan Italiassa Vespalla pörhältäen ;)

  17. T sanoo:

    Aivan ihana tyyli! Sopii sinulle hienosti :) Lisää vaan asukuvia jatkossakin.

  18. Vierailija: T sanoo:

    Aivan ihana tyyli! Sopii sinulle hienosti :) Lisää vaan asukuvia jatkossakin.

  19. Tiia sanoo:

    Tykkään sun asujutuista ja tyylistä. Itelläni on ollut kanssa sellainen olo, että on kokeiltava jotain uutta. En tiedä onko se ikä, kun tajuaa ettei oo enää ihan nuori vai se, että aina valitsee tutun ja turvallisen. On kiva kokeilla muutakin.

    • Sofié sanoo:

      Sama juttu. Pukeudun yleensä niiiiin tylsästi! Tilanne ehkä muuttuu hieman. Ajattelin jopa leikata hiukset?!

      • tiia sanoo:

        Meinasinkanssaleikataviimekshiuksiavähänenemmän,muttakampaakampaajatoppuutteli.Ehkäsyksylläsitten…Oonmiettinyt,ettäonkotää30-kriisiä:)

  20. Vierailija: Tiia sanoo:

    Tykkään sun asujutuista ja tyylistä. Itelläni on ollut kanssa sellainen olo, että on kokeiltava jotain uutta. En tiedä onko se ikä, kun tajuaa ettei oo enää ihan nuori vai se, että aina valitsee tutun ja turvallisen. On kiva kokeilla muutakin.

  21. Laura sanoo:

    Aivan ihana takki ja sopii sulle todella hyvin! :) saanko kysyä mistä oot ostanut nuo ihanat aurinkolasit? Nyt iski lopullisesti himo saada uudet, kun näin nuo sinun yksilöt :)

    • Sofié sanoo:

      Oh, ihana kuulla kannustavia sanoja :)

      Ostin nämä Espalla sijaitsevasta lasiliikkeestä. Onkohan se nyt keops vai instrumentarium. Kumminkin siitä Finlaysonin liikkeen vierestä :)

  22. Vierailija: Laura sanoo:

    Aivan ihana takki ja sopii sulle todella hyvin! :) saanko kysyä mistä oot ostanut nuo ihanat aurinkolasit? Nyt iski lopullisesti himo saada uudet, kun näin nuo sinun yksilöt :)

  23. Hyvältä näyttää Sofié, tuo takki sopii sinulle mainiosti! Minuakin vähän kammoksuttaa nahkatakit jostain syystä, varmaan täytyisi rohkeammin kokeilla itsekin. Ja niin, asukuvia saa kyllä minun puolestani laittaa kuinka usein tahansa, niitä on kiva katsella kaiken muun sisällön ohella.

    Näissä kuvissa hiuksesi ovat muuten aivan täydelliset, tulin ihan kateelliseksi :)

    • Sofié sanoo:

      Sohvi on oikein iloinen saadusta palautteesta :)

      Joo, ihailen niitä aina muiden päällä, mutta kun olen kumminkin tosi klassinen niin en aina ihan näe että mikä näyttää hyvältä ja mikä ei :)

      Haha, hiukseni ovat edellisen ilan jäljiltä jolloin olin suoristanut ne. Ilmeisesti ilta oli kosteanpuoleinen kun hiukset ovat taas menneet ihan kiharalle :)

      Vaikka kuinka suoristelen niitä, mutta ne ovat niin itsepäiset että menevät ihan miten sattuu :)

      Ps.takkutukastani ei kannata olla kateellinen ;)

  24. Vierailija: ruma ankanpoikanen sanoo:

    Hyvältä näyttää Sofié, tuo takki sopii sinulle mainiosti! Minuakin vähän kammoksuttaa nahkatakit jostain syystä, varmaan täytyisi rohkeammin kokeilla itsekin. Ja niin, asukuvia saa kyllä minun puolestani laittaa kuinka usein tahansa, niitä on kiva katsella kaiken muun sisällön ohella.Näissä kuvissa hiuksesi ovat muuten aivan täydelliset, tulin ihan kateelliseksi :)

  25. Fiipi sanoo:

    Hyvältä näyttää! Ja nämäkin postaukset on tykättyjä :) Ei ole löytyny kyllä sellaista aihetta mistä en sinulta tykkäisi <3

    Pidän varsinkin tuosta Childhood-rannekkeesta. Kuninkaallisfanina tykkään kaikesta mikä liittyy heihin. Varsinkin Pohjoismaiden kuninkaallisiin. Odotan innolla syyskuussa kun pääsen Osloon (!!!!) siskontytön rippijuhliin ja pääsen ostamaan Norjan kuninkaallisista tehtyjä juhlapostimerkkejä (jos niitä silloin vielä saa), ihan vain omaksi ilokseni siis :) Mutta suosikkikuninkaalliseni on Pikku-Estelle <3 Meillä kaikilla on omat kiinnostuksen kohteemme, eikö :) Toinen rassaa autoja, yks leipoo, yks seuraa kuninkaallisia ja kolmas tekee mitä lie :)

    • Sofié sanoo:

      Oletpa herttainen :)

      Fiipinen, voikun sinulla olisi Instagram, sitten voisit olla koko ajan #sohvinkaa ja mä voisin olla lähempänä lempilukijaani! Mutta sinullahan on se yksi nimeltämainisematon laite, eikö sen kanssa voi olla?

      Heh, olet samanlainen kuin mummelini ja muutama ystävistäni. Estelle on symppis <3

      Onhan sinulla ne ruotsin kuninkaallisten mukit?

      Mä kuulun tohon mitälie-osastoon. Syön korvapuusteja aamiaiseksi, olen wannabe-ballerina ja tosi hyvä remontoimaan :)

  26. Vierailija: Fiipi sanoo:

    Hyvältä näyttää! Ja nämäkin postaukset on tykättyjä :) Ei ole löytyny kyllä sellaista aihetta mistä en sinulta tykkäisi <3Pidän varsinkin tuosta Childhood-rannekkeesta. Kuninkaallisfanina tykkään kaikesta mikä liittyy heihin. Varsinkin Pohjoismaiden kuninkaallisiin. Odotan innolla syyskuussa kun pääsen Osloon (!!!!) siskontytön rippijuhliin ja pääsen ostamaan Norjan kuninkaallisista tehtyjä juhlapostimerkkejä (jos niitä silloin vielä saa), ihan vain omaksi ilokseni siis :) Mutta suosikkikuninkaalliseni on Pikku-Estelle <3 Meillä kaikilla on omat kiinnostuksen kohteemme, eikö :) Toinen rassaa autoja, yks leipoo, yks seuraa kuninkaallisia ja kolmas tekee mitä lie :)

  27. Marja sanoo:

    Näytät huippuhyvältä! Tai ainahan sinä näytät mutta myös tuollaisessa asussa :) Kiva yhdistelmä rokkia ja romantiikkaa. Tykkään!

  28. Vierailija: Marja sanoo:

    Näytät huippuhyvältä! Tai ainahan sinä näytät mutta myös tuollaisessa asussa :) Kiva yhdistelmä rokkia ja romantiikkaa. Tykkään!

  29. Lora sanoo:

    Instagramissa ihastelin jo noita ”sneak-peak” kuvia. Aina kannattaa kokeilla jotain uutta. Sofie you so rock this look :)

    Itse en vielä toissa kesänä innostunut eläinkuosista ja nyt kaapista löytyy Stylesnobin ihanat leokuosiset ballerinat ja By Malene Birgerin leo villahuivi. Niin se mieli muuttuu :)
    Uskon kyllä, että sulla toimisi eläinkuosit, aloitat vaan jostain pienestä :)

    Kultaisia korujakaan ei viime kesään mennessä löytynyt korukokoelmastani kunnes löysin Pernille Corydonin ihanat sirot kullatut hopeakorut :)

    Yhtä lailla nämä asupostauksetkin inspiroivat joten lisää vaan kehiin.

    Olen miettinyt pitkään noiden bio sculpture kynsien kokeilemista ja luettuani sinun ja Pupulandian Jennin postaukset aiheesta päätin varata ajan suosittelemaanne Kampin hoitolaan. Kuin tilauksesta grouponin edullinen tarjous tipahti sähköpostiisi ja se vähän niinkuin sinetöi päätöksen. Parin viikon päästä tällä on sitten ranskalaisella manikyyrilla tehdyt kynnet – can’t wait!!

    • Sofié sanoo:

      Hih, #Sohvinkaa oli viikonloppuna kovassa käytössä ;)

      Toisaalta on kiva, että näette että mitä minä puuhastelen blogini taustoissa, vaikka se hivenen jännittääkin. Nössö mikä nössö :)

      Mä en vaan pysty näkemään itseäni elänkuoseissa, tulee ihan Fredien Janice -fiilis :D

      Ihanaa, et varmasti pety!! Oman hoitajani nimi on Sini ja hän on ihan huippu! Onhan se vähän kallista lystyiä, mutta jokaisen pennosen arvoinen :) Ei tarvitse montaa kertaa viikossa lakata ja korjailla :)

  30. Vierailija: Lora sanoo:

    Instagramissa ihastelin jo noita ”sneak-peak” kuvia. Aina kannattaa kokeilla jotain uutta. Sofie you so rock this look :)Itse en vielä toissa kesänä innostunut eläinkuosista ja nyt kaapista löytyy Stylesnobin ihanat leokuosiset ballerinat ja By Malene Birgerin leo villahuivi. Niin se mieli muuttuu :) Uskon kyllä, että sulla toimisi eläinkuosit, aloitat vaan jostain pienestä :) Kultaisia korujakaan ei viime kesään mennessä löytynyt korukokoelmastani kunnes löysin Pernille Corydonin ihanat sirot kullatut hopeakorut :)Yhtä lailla nämä asupostauksetkin inspiroivat joten lisää vaan kehiin. Olen miettinyt pitkään noiden bio sculpture kynsien kokeilemista ja luettuani sinun ja Pupulandian Jennin postaukset aiheesta päätin varata ajan suosittelemaanne Kampin hoitolaan. Kuin tilauksesta grouponin edullinen tarjous tipahti sähköpostiisi ja se vähän niinkuin sinetöi päätöksen. Parin viikon päästä tällä on sitten ranskalaisella manikyyrilla tehdyt kynnet – can’t wait!!

  31. Maroona sanoo:

    Kiva postaus! Mistä noita childhood koruja saa? :)

  32. Vierailija: Maroona sanoo:

    Kiva postaus! Mistä noita childhood koruja saa? :)

  33. Vierailija: Sofié sanoo:

    Jeps!Nähdään kohta, tilanne vaatinee kakkua :))))))

  34. Vierailija: Sofié sanoo:

    Oh no! Noh, helsingistä löytyy :)Ps. Aika kade tosta Shanghaista! Teetin siellä vaatekaapin uusiksi kun olin siellä :DHyvä juttu että pidät :)

  35. Vierailija: Sofié sanoo:

    Noh en usko. Minulle tulee aina sellainen frendien ”Janice”-olo jos laitan itselleni jotain eläinkuosia :DNo se kauneus on ihan katsojan silmissä kuules nyt <3 Kiitos kumminkin kauniista sanoistasi :)

  36. Vierailija: Sofié sanoo:

    Thanks Nilla :)

  37. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hih, myös vakkarikynsien laittajani oli vähän ihmeissään, että mikäs minuun on mennyt kun valitsin tuon värin :)No kuule tämä donna aikoo parin viikon päästä hypätä vähintään Fiat 500 kyytiin ja huristella pitkin poikin Pohjois-Italian oliivi-, sitruuna- ja viinitarhoja :)Vita e bella (ainakin yhden viikon verrran) <3

  38. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiva, että tykkäätte :)

  39. Vierailija: Sofié sanoo:

    Sama juttu. Pukeudun yleensä niiiiin tylsästi! Tilanne ehkä muuttuu hieman. Ajattelin jopa leikata hiukset?!

  40. Vierailija: Sofié sanoo:

    Oh, ihana kuulla kannustavia sanoja :)Ostin nämä Espalla sijaitsevasta lasiliikkeestä. Onkohan se nyt keops vai instrumentarium. Kumminkin siitä Finlaysonin liikkeen vierestä :)

  41. Vierailija: Sofié sanoo:

    Sohvi on oikein iloinen saadusta palautteesta :)Joo, ihailen niitä aina muiden päällä, mutta kun olen kumminkin tosi klassinen niin en aina ihan näe että mikä näyttää hyvältä ja mikä ei :)Haha, hiukseni ovat edellisen ilan jäljiltä jolloin olin suoristanut ne. Ilmeisesti ilta oli kosteanpuoleinen kun hiukset ovat taas menneet ihan kiharalle :)Vaikka kuinka suoristelen niitä, mutta ne ovat niin itsepäiset että menevät ihan miten sattuu :)Ps.takkutukastani ei kannata olla kateellinen ;)

  42. Vierailija: Sofié sanoo:

    Oletpa herttainen :)Fiipinen, voikun sinulla olisi Instagram, sitten voisit olla koko ajan #sohvinkaa ja mä voisin olla lähempänä lempilukijaani! Mutta sinullahan on se yksi nimeltämainisematon laite, eikö sen kanssa voi olla?Heh, olet samanlainen kuin mummelini ja muutama ystävistäni. Estelle on symppis <3Onhan sinulla ne ruotsin kuninkaallisten mukit? Mä kuulun tohon mitälie-osastoon. Syön korvapuusteja aamiaiseksi, olen wannabe-ballerina ja tosi hyvä remontoimaan :)

  43. Vierailija: Sofié sanoo:

    Voi Marja, kiitos kaunotar :*

  44. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hih, #Sohvinkaa oli viikonloppuna kovassa käytössä ;)Toisaalta on kiva, että näette että mitä minä puuhastelen blogini taustoissa, vaikka se hivenen jännittääkin. Nössö mikä nössö :)Mä en vaan pysty näkemään itseäni elänkuoseissa, tulee ihan Fredien Janice -fiilis :DIhanaa, et varmasti pety!! Oman hoitajani nimi on Sini ja hän on ihan huippu! Onhan se vähän kallista lystyiä, mutta jokaisen pennosen arvoinen :) Ei tarvitse montaa kertaa viikossa lakata ja korjailla :)

  45. Vierailija: Sofié sanoo:

    Olen omani ostanut Helsingin Urban A -liikkeestä :)

  46. Sini sanoo:

    Kynnet on mahtavat, mutta hieman hämmennyin valinnasta. Ja enpä olisi uskonut että takki oli uusi se sopii siulle niin hyvin.

    • Sofié sanoo:

      Hih, no mutta onhan minulla toisaalta ollut värikkäitä kynsiä aiemmin aina viikonloppuisin :)

      Kynnet ovat olleet se mun juttu, mutta laiskuus on iskenyt, niin geelaus on ollut hyvä vaihtoehto :)

  47. Vierailija: Sini sanoo:

    Kynnet on mahtavat, mutta hieman hämmennyin valinnasta. Ja enpä olisi uskonut että takki oli uusi se sopii siulle niin hyvin.

  48. Kätsy sanoo:

    Hei,

    hyvin sinulle sopii tuokin lookki ja hiuksesi ovat kyllä upeat :) Tykkään ruokajutuistasi paljon, mutta on kiva kyllä nähdä kirjoittajaakin välillä.

    Terkuin, Kätsy/www.korkkarisillaan.blogspot.fi

    • Sofié sanoo:

      Heippa!

      Ihmettelen aina näitä teidän hiuskommentteja, mutta sitte tajuan että tehän ette joudu elämään niiden kanssa. Hiukseni eivät nimittäin ole millään lailla sieltä helpoimmasta päästä. Ne ovat kuivat ja kikkarat = menevät helposti takkuun.

      Hih, nykyään uskallan olla vähän enemmän myös kasvoillani täällä blogin puolella :)

  49. Vierailija: Kätsy sanoo:

    Hei,hyvin sinulle sopii tuokin lookki ja hiuksesi ovat kyllä upeat :) Tykkään ruokajutuistasi paljon, mutta on kiva kyllä nähdä kirjoittajaakin välillä. Terkuin, Kätsy/www.korkkarisillaan.blogspot.fi

  50. Anis sanoo:

    Tosi ihana asukokonaisuus, jatka ihmeessä myös vaatepostausten tekemistä :) Hyvää kesää ja kiitos kivasta blogista!

  51. Vierailija: Anis sanoo:

    Tosi ihana asukokonaisuus, jatka ihmeessä myös vaatepostausten tekemistä :) Hyvää kesää ja kiitos kivasta blogista!

  52. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hih, no mutta onhan minulla toisaalta ollut värikkäitä kynsiä aiemmin aina viikonloppuisin :)Kynnet ovat olleet se mun juttu, mutta laiskuus on iskenyt, niin geelaus on ollut hyvä vaihtoehto :)

  53. Vierailija: tiia sanoo:

    Meinasinkanssaleikataviimekshiuksiavähänenemmän,muttakampaakampaajatoppuutteli.Ehkäsyksylläsitten…Oonmiettinyt,ettäonkotää30-kriisiä:)

  54. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hih, no mietin ihana samaa.Ehkei kriisiä- iloa enemmänkin ;)

  55. Vierailija: Sofié sanoo:

    Heippa!Ihmettelen aina näitä teidän hiuskommentteja, mutta sitte tajuan että tehän ette joudu elämään niiden kanssa. Hiukseni eivät nimittäin ole millään lailla sieltä helpoimmasta päästä. Ne ovat kuivat ja kikkarat = menevät helposti takkuun. Hih, nykyään uskallan olla vähän enemmän myös kasvoillani täällä blogin puolella :)

  56. Vierailija: Sofié sanoo:

    Heippa!No ainakin näin kesällä voisin jatkaa :)Oleppas hyvä :)

  57. Maria sanoo:

    Wautsi miten hyvin sulle sopii nuo aurinkolasit ! Oot kyllä semmonen kaunotar !

    Ja siis kiva asu ja tykkään etenkin noista punaisista kynsistä :)

    -Maria

    http://dejiss.blogspot.com

  58. Vierailija: Maria sanoo:

    Wautsi miten hyvin sulle sopii nuo aurinkolasit ! Oot kyllä semmonen kaunotar !Ja siis kiva asu ja tykkään etenkin noista punaisista kynsistä :)-Mariahttp://dejiss.blogspot.com

  59. riiri sanoo:

    U-P-E-A sinä! Sait minun ihastelemaan kaikkea: aurinkolaseja, hiuksia, punaista lakkaa ja bikeria:) I like, sehän on selvä.

  60. Vierailija: riiri sanoo:

    U-P-E-A sinä! Sait minun ihastelemaan kaikkea: aurinkolaseja, hiuksia, punaista lakkaa ja bikeria:) I like, sehän on selvä.

  61. Elviira sanoo:

    Heips, onkos kellosi Gant:in? Todella nätti. Muutenki kivoja kuvia täynnä tämä sinun blogisi.

  62. Vierailija: Elviira sanoo:

    Heips, onkos kellosi Gant:in? Todella nätti. Muutenki kivoja kuvia täynnä tämä sinun blogisi.

  63. Vierailija: Sofié sanoo:

    Heippa :)Kyllä on. Kiva kun tykkäät :)

  64. Vierailija sanoo:

    Hei! Sulla on upeat aurinkolasit. Saanko kysyä, minkä merkkiset mahtaavat olla? :)

Kommentoi