Te quiero Barcelona!

sunnuntai 20. toukokuu 2012

España

Yummy!

Casa Batlló

Josephine Barcelona

Oeufs de Dali

Vacaciones

B’day presents

Ultima Parada

Cadaqués

Pretty in pink

Palau Nacional

Massimo Dutti

Casa Milà

Park Güell

Casa Milà

Hola! Kotona ollaan. En pahemmin sitten kerennyt päivitellä blogiani, sillä meillä oli tekemistä aamusta iltaan. Harmikseni Barcelona ei taaskaan hellinyt minua auringolla, mutta onneksi se ei haitannut ollenkaan. Ehkä neljäs kerta toden sanoo? ;)

Yövyimme ystäväni vanhemmilla Barcelonan ytimessä, Passeig de Gracialla. Parempaa yöpymispaikkaa ei varmasti olisi voinut edes toivoa sillä kaikki mitä tarvitsimme oli alakerrassa. Päivisin kävimme ostoksilla ja tuimme Espanjan kansantaloutta ja iltaisin herkuttelimme Katalonian herkuilla. Kävimme myös muutamissa turistikohteissa joissa kumpikaan ei ollut aiemmin käynyt.

Teimme eilen muutaman tunnin autoreissun pohjoiseen ja kävimme Dalin kuvan kauniissa kotikaupungissa, Cadaquésissa. Sää ei ehkä ollut se kaikista parhain, sillä sade ropisi aika mukavasti sateenvarjon pintaan. Cadaqués oli kyllä todella idyllinen kalastajakylä ja sinne haluan kyllä joskus vielä uudelleen.

Napsin taas tuttuun tapaani aika monta valokuvaa joten näitä Espanjan fiiliksiä on tulossa vielä moneen otteeseen hieman eri näkökulmista. Kiitos muuten kaikista sähköposteita joissa tsemppasitte minua lentopelkoni kanssa. Tulin niin onnelliseksi niistä viesteistänne. Ja, kyllä pärjäsin hienosti :))

_________________________________________

Home sweet home! I’m so sorry that I didn’t have so much time to post any pictures during this week, but we had so many things to do in Barcelona. Unfortunately sun didn’t shine that much this time either. Hopefully I can enjoy from sunny Barcelona next time ;)

We stayed at my friends parents place at the heart of Barcelona, Passeig de Gracia. We couldn’t ask for a better place to stay because everything that we needed was below their lovely home. During the daytime we supported Spanish economy and did some shopping and in the evening we ate Catalonian specialties.

Yesterday we drove to the north and visited lovely village called Cadaqués. Cadaqués is Dali’s hometown and you could still feel his presence in this little fishing village. Cadaqués was truly idyllic and I hope that some day I have the chance to go there again.


64 Responses to “Te quiero Barcelona!”

  1. Todella kauniita kuvia.. Ihan kuin matkaoppaasta, ihania!^^ Olet kyllä huippu kuvaaja, ja näyttää kohdekin olevan upea ;)

    Satu
    Indie by heart

    • Sofié sanoo:

      Voi kiitos :)

      Matkakumppaneillani menee yleensä hieman hermot kanssani kun heilun kahden kameran kanssa ja katson kaikkea aina kameran läpi :)

  2. Vierailija: indie by heart sanoo:

    Todella kauniita kuvia.. Ihan kuin matkaoppaasta, ihania!^^ Olet kyllä huippu kuvaaja, ja näyttää kohdekin olevan upea ;)SatuIndie by heart

  3. getpalmd sanoo:

    UPEITA kuvia, wow :)

  4. Vierailija: getpalmd sanoo:

    UPEITA kuvia, wow :)

  5. Merituuli sanoo:

    Odottelen innolla tuleviakin postauksia omaa reissuamme silmällä pitäen. Oliko tuo brunssipaikka hyvä?

    ”Tuimme Espanjan kansantaloutta” pisti hymyilyttämään :).

    • Sofié sanoo:

      Minulla on sinulle muutama must to go-paikka mielessä ;)

      Siis kävimme siellä itseasiassa illalla tapaksilla ja cava-mojitoilla ja kaikki oli kerrassaan ihan mahtavaa. Iltaisin siellä on jazzia ja se on muutenkin todella kiva paikka. Suosittelen syömän paikan ”solo mion” :)

      Haha, no pitäähän sitä nyt tukea kun se on niin kuralla :D

  6. Vierailija: Merituuli sanoo:

    Odottelen innolla tuleviakin postauksia omaa reissuamme silmällä pitäen. Oliko tuo brunssipaikka hyvä? ”Tuimme Espanjan kansantaloutta” pisti hymyilyttämään :).

  7. Vierailija: Sofié sanoo:

    Voi kiitos :)Matkakumppaneillani menee yleensä hieman hermot kanssani kun heilun kahden kameran kanssa ja katson kaikkea aina kameran läpi :)

  8. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiitos :)))

  9. Vierailija: Sofié sanoo:

    Minulla on sinulle muutama must to go-paikka mielessä ;)Siis kävimme siellä itseasiassa illalla tapaksilla ja cava-mojitoilla ja kaikki oli kerrassaan ihan mahtavaa. Iltaisin siellä on jazzia ja se on muutenkin todella kiva paikka. Suosittelen syömän paikan ”solo mion” :)Haha, no pitäähän sitä nyt tukea kun se on niin kuralla :D

  10. -heinie- sanoo:

    Niin kauniita kuvia! :) Tykkään näistä sun matkapostauksista niin paljon, kuvat on ihan huippuja!

    • Sofié sanoo:

      Kiva kuulla :))

      Voikun voisinkin vain matkustaa, maistella paikallisia makuja, valokuvailla ja kirjoittaa :))

  11. Vierailija: -heinie- sanoo:

    Niin kauniita kuvia! :) Tykkään näistä sun matkapostauksista niin paljon, kuvat on ihan huippuja!

  12. Kuvasi onnistuvat kyllä aina inspiroimaan, wautsi! Ihania kuvakulmia, mainioita kohteita ja kivoja tunnelmia :)

    Tahtoo Espanjaan… ;)

    • Sofié sanoo:

      Kiitos paljon :))

      No niin minäkin! Haluan heti takaisin, sillä se aurinko jäi taas näkemättä. En voi ymmärtää miten minulla on näin huono tuuri Barcelonan kanssa?? :D

  13. Vierailija: Petra Pauliina sanoo:

    Kuvasi onnistuvat kyllä aina inspiroimaan, wautsi! Ihania kuvakulmia, mainioita kohteita ja kivoja tunnelmia :) Tahtoo Espanjaan… ;)

  14. ella b sanoo:

    Voi kun hienoja kuvia!Ihanat nuo vaaleanpunaiset ballerinat haluan samat. Olen myös itse käynyt joskus aikoinaan Cadaquesissa, kun se sijaitsee aika lailla Ranskan rajan pinnassa. Meillä oli silloin aika samantyylinen sää, taisi aurinko kuitenkin vähän pilkistellä. Muistan kuitenkin edelleen tosi hyvin tuon rannan, muuten kylä vaikutti aika autiolta. En muuten tiennyt, että kyseessä on Dalin kylä, hyvä kun tuli siinäkin sivistettyä :).

    • Sofié sanoo:

      Hih, no voit saada sellaiset Massimo Duttilta ;)
      Harmittaa, niin paljon, kun meillä ei ole Massimoa Suomessa.

      Meille se ei kyllä pilkistellyt, vettä tuli ja oli ihan harmaata. Toisaalta se loi kyllä aika kivan tunnelman :)
      Niin, sehän sijaitsee aivan siellä sinun suunnalla. Seuraavan kerran kun menemme Barcelonaan, niin tehdään kyllä ainakin päiväretki Ranskan puollelle. Ehkä Toulouseen ;)

      Joo, tai siis Dali on syntynyt siinä vieressä, mutta asui pitkään Cadaquésissa :)

  15. Vierailija: ella b sanoo:

    Voi kun hienoja kuvia!Ihanat nuo vaaleanpunaiset ballerinat haluan samat. Olen myös itse käynyt joskus aikoinaan Cadaquesissa, kun se sijaitsee aika lailla Ranskan rajan pinnassa. Meillä oli silloin aika samantyylinen sää, taisi aurinko kuitenkin vähän pilkistellä. Muistan kuitenkin edelleen tosi hyvin tuon rannan, muuten kylä vaikutti aika autiolta. En muuten tiennyt, että kyseessä on Dalin kylä, hyvä kun tuli siinäkin sivistettyä :).

  16. Maija sanoo:

    Olet ottanut taas aivan mielettömiä kuvia Sofié! :) Sinulla on kyllä lahja nähdä kaikkea kaunista ympärilläsi ja ikuistaa se, menen ihan sanattomaksi katsellessani kuviasi

  17. Vierailija: Maija sanoo:

    Olet ottanut taas aivan mielettömiä kuvia Sofié! :) Sinulla on kyllä lahja nähdä kaikkea kaunista ympärilläsi ja ikuistaa se, menen ihan sanattomaksi katsellessani kuviasi

  18. Harmillista, ettei aurinko matkallasi paistanut, mutta Barcelona on kyllä ihana paikka ilman aurinkoakin! Oma matka muistui taas mieleen kuviasia katsellessa. Lisää kuvia odotellessa…

    • Sofié sanoo:

      Joo, ihan naurattaa että miten minulla voi olla näin huono tuuri Barcelonan kanssa. Joten seuraavan kerran kun lähdet Barcelonaan, niin katso etten ole siellä samalla viikolla, sillä silloin siellä sataa ;D

      Joo, onneksi ei kyseessä ollut mikään aurinkoloma, vaan kaupunkiloma. Tehtiin ja nähtiin paljon eikä se ilma onneksi meidän matkaa mitenkään pilannut.

      Tulossa on ;)

  19. Vierailija: Absolutely white sanoo:

    Harmillista, ettei aurinko matkallasi paistanut, mutta Barcelona on kyllä ihana paikka ilman aurinkoakin! Oma matka muistui taas mieleen kuviasia katsellessa. Lisää kuvia odotellessa…

  20. Lora sanoo:

    Onneksi Barcelona on niin ihastuttava kaupunki ettei auringon puuttuminen hirveästi haittaa menoa.
    Palasit sopivasti Suomeen nyt kun aurinkokin näyttäisi hellivän meitä täällä pääkaupunkiseudulla tällä viikolla. Ihanan kesäinen keli on tänäänkin, ihastelen erästä puistoa työpaikkani ikkunasta ja siellä näkyy jo ensimmäiset auringonpalvojat ja ihmisia shortseissa ja t-paidoissa :)

    Pakko kyllä kehua näitä matkakuviasi, mainioita kuvakulmia. En malta odottaa lisäkuvia ja postauksia :) Nämä matkakuvasi toimivat kyllä inspiraationa kun parin viikon päästä suuntaan sinne Provenceen.

    • Sofié sanoo:

      Niinpä! Joo, tänään oli kyllä nin ihana ilma. Menin heti suoraan toimistolta ulos Regattaan istuskelemaan ja syömään korvapuustiin :))

      Voi kun olette hirmuisen ystävällisiä :´). Oh, olen kyllä pikkaisen kade!! Mikä ihana loma sinua odottaakaan! Siellä on niin ihanaa ruokaa ja maisemia. Muistahan nauttia lomasta ja Ranskasta :)

  21. Vierailija: Lora sanoo:

    Onneksi Barcelona on niin ihastuttava kaupunki ettei auringon puuttuminen hirveästi haittaa menoa. Palasit sopivasti Suomeen nyt kun aurinkokin näyttäisi hellivän meitä täällä pääkaupunkiseudulla tällä viikolla. Ihanan kesäinen keli on tänäänkin, ihastelen erästä puistoa työpaikkani ikkunasta ja siellä näkyy jo ensimmäiset auringonpalvojat ja ihmisia shortseissa ja t-paidoissa :)Pakko kyllä kehua näitä matkakuviasi, mainioita kuvakulmia. En malta odottaa lisäkuvia ja postauksia :) Nämä matkakuvasi toimivat kyllä inspiraationa kun parin viikon päästä suuntaan sinne Provenceen.

  22. Katri sanoo:

    Aivan mielettömän kauniita reissukuvia jälleen kerran! ”Pretty in pink” kuvapari on ihastuttava, herkulliset värit. Herkullisia ovat myös ruoka-/juomakuvat, nam :) Loistavaa, että matkasi oli onnistunut!

  23. Vierailija: Katri sanoo:

    Aivan mielettömän kauniita reissukuvia jälleen kerran! ”Pretty in pink” kuvapari on ihastuttava, herkulliset värit. Herkullisia ovat myös ruoka-/juomakuvat, nam :) Loistavaa, että matkasi oli onnistunut!

  24. Mona sanoo:

    Oi oi! Silmä lepää taas:)) Niin ja juu matkakuume kasvaa;)

    • Sofié sanoo:

      Matkakuume, mikä se on? Vaikka eilen juuri palasin takaisin, niin voisin lähteä taas huomenna reissuun :)

  25. Vierailija: Mona sanoo:

    Oi oi! Silmä lepää taas:)) Niin ja juu matkakuume kasvaa;)

  26. Laapa sanoo:

    Voi miten ihania kuvia! Tässäpä voisi olla kiva minilomakohde, hmm… ;) –> lentoja selaamaan…

    • Sofié sanoo:

      Kiitos :))

      Barcelonaan saa aika edullisia lentoja eikä se asuminenkaan ihan hirmuisesti maksa. Olen kerran vuokrannut sieltä asunnon lomani ajaksi ja se oli kyllä ihan kelpo vaihtoehto hotelliöille :)

  27. Vierailija: Laapa sanoo:

    Voi miten ihania kuvia! Tässäpä voisi olla kiva minilomakohde, hmm… ;) –> lentoja selaamaan…

  28. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiva kuulla :))Voikun voisinkin vain matkustaa, maistella paikallisia makuja, valokuvailla ja kirjoittaa :))

  29. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiitos paljon :))No niin minäkin! Haluan heti takaisin, sillä se aurinko jäi taas näkemättä. En voi ymmärtää miten minulla on näin huono tuuri Barcelonan kanssa?? :D

  30. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hih, no voit saada sellaiset Massimo Duttilta ;)Harmittaa, niin paljon, kun meillä ei ole Massimoa Suomessa.Meille se ei kyllä pilkistellyt, vettä tuli ja oli ihan harmaata. Toisaalta se loi kyllä aika kivan tunnelman :)Niin, sehän sijaitsee aivan siellä sinun suunnalla. Seuraavan kerran kun menemme Barcelonaan, niin tehdään kyllä ainakin päiväretki Ranskan puollelle. Ehkä Toulouseen ;)Joo, tai siis Dali on syntynyt siinä vieressä, mutta asui pitkään Cadaquésissa :)

  31. Vierailija: Sofié sanoo:

    Vo kiitos Maija, olet aina niin ihanan ystävällinen :)))

  32. Linn sanoo:

    Hej!
    Vad fina bilder och vilken härlig blogg!! :)

    Varifrån kommer skorna, ballerinorna ifrån? De är helt i min stil, så fina!

    Kirjoitan vielä suomeksikin, sinulla on tosi kiva blogi ja sun kuvat ovat ihan mahtavia! Mistä olet hankkinut ne sun ballerinat?? Tosi hienot! :)

    Linn

    • Sofié sanoo:

      Hej Linn!

      Tackar!

      Jag köpte ballerinorna från Massimo Dutti. De har så härliga skor!

      Jag förstår svenska och tala också, så du kan kommentera på svenska :)

  33. Vierailija: Linn sanoo:

    Hej!Vad fina bilder och vilken härlig blogg!! :)Varifrån kommer skorna, ballerinorna ifrån? De är helt i min stil, så fina!Kirjoitan vielä suomeksikin, sinulla on tosi kiva blogi ja sun kuvat ovat ihan mahtavia! Mistä olet hankkinut ne sun ballerinat?? Tosi hienot! :)Linn

  34. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiitos Katri!Eikö, se on myös minun lempparini :)Jep, oli kyllä kiva miniloma!

  35. Vierailija: Sofié sanoo:

    Matkakuume, mikä se on? Vaikka eilen juuri palasin takaisin, niin voisin lähteä taas huomenna reissuun :)

  36. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiitos :))Barcelonaan saa aika edullisia lentoja eikä se asuminenkaan ihan hirmuisesti maksa. Olen kerran vuokrannut sieltä asunnon lomani ajaksi ja se oli kyllä ihan kelpo vaihtoehto hotelliöille :)

  37. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hej Linn!Tackar! Jag köpte ballerinorna från Massimo Dutti. De har så härliga skor!Jag förstår svenska och tala också, så du kan kommentera på svenska :)

  38. Vierailija: Sofié sanoo:

    Joo, ihan naurattaa että miten minulla voi olla näin huono tuuri Barcelonan kanssa. Joten seuraavan kerran kun lähdet Barcelonaan, niin katso etten ole siellä samalla viikolla, sillä silloin siellä sataa ;DJoo, onneksi ei kyseessä ollut mikään aurinkoloma, vaan kaupunkiloma. Tehtiin ja nähtiin paljon eikä se ilma onneksi meidän matkaa mitenkään pilannut.Tulossa on ;)

  39. anskusiili sanoo:

    Oikein uppouduin näihin kuviisi, ihan mahtavia! Paljon tuttua oli seassa, koska vietin viime vuoden alkusyksyllä kaksi viikkoa Barcelonassa. Siellä oli silloin niin kuu-ma, että minulle on jäänyt Barcelonasta mieleen päällimmäisenä vain se loputon hikoilu ja tuska, eli varmaan pitäisi käydä siellä mieluummin näin keväällä? : )

    • Sofié sanoo:

      Hih, noinhan se kuuluisikin olla. Olin niin odottanut, että voin paistatella edes yhden päivän poolilla ja auringossa, mutta toisin kävi. Noh, mutta niin kuin jo aiemmin sanoin, niin ei se oikeasti haitannut, sillä meillä oli muutenkin niin paljon tekemistä :)))

  40. Vierailija: anskusiili sanoo:

    Oikein uppouduin näihin kuviisi, ihan mahtavia! Paljon tuttua oli seassa, koska vietin viime vuoden alkusyksyllä kaksi viikkoa Barcelonassa. Siellä oli silloin niin kuu-ma, että minulle on jäänyt Barcelonasta mieleen päällimmäisenä vain se loputon hikoilu ja tuska, eli varmaan pitäisi käydä siellä mieluummin näin keväällä? : )

  41. Vierailija: Sofié sanoo:

    Niinpä! Joo, tänään oli kyllä nin ihana ilma. Menin heti suoraan toimistolta ulos Regattaan istuskelemaan ja syömään korvapuustiin :))Voi kun olette hirmuisen ystävällisiä :´). Oh, olen kyllä pikkaisen kade!! Mikä ihana loma sinua odottaakaan! Siellä on niin ihanaa ruokaa ja maisemia. Muistahan nauttia lomasta ja Ranskasta :)

  42. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hih, noinhan se kuuluisikin olla. Olin niin odottanut, että voin paistatella edes yhden päivän poolilla ja auringossa, mutta toisin kävi. Noh, mutta niin kuin jo aiemmin sanoin, niin ei se oikeasti haitannut, sillä meillä oli muutenkin niin paljon tekemistä :)))

  43. RagDoll sanoo:

    Aivan häikäisevän upeita kuvia olet napsinut!
    Tuli ihan ikävä Barcelonaan.. Niin se vain, vie sydämen ja kielen mennessään. ;)

    Massimo Dutti on syvää rakkautta. <3

  44. Vierailija: RagDoll sanoo:

    Aivan häikäisevän upeita kuvia olet napsinut!Tuli ihan ikävä Barcelonaan.. Niin se vain, vie sydämen ja kielen mennessään. ;)Massimo Dutti on syvää rakkautta. <3

  45. Vierailija: Linn sanoo:

    Tack, ska kolla, de såg faktiskt så fina ut :) Vad roligt att du förstår svenska, så kan jag kommentera så!

  46. Vierailija: Linn sanoo:

    …var kan man köpa dessa? Webbutik eller i Finland någonstans?

  47. Nämä on aivan mielettömän upeita kuvia!

  48. Vierailija: Rebecca via Sanctuary sanoo:

    Nämä on aivan mielettömän upeita kuvia!

Kommentoi