Vapun asua

maanantai 30 huhtikuu 2012

Minulla on mennyt viime viikot muuttojen ja koulujuttujen parissa, joten Vapun asuun liittyvät mietinnät ovat jääneet todella vähälle. Ystäväni pitää tänään juhlat ja kokoonnumme heidän kotiinsa vähän isommalla porukalla. Toimimme nyyttäriperiaatteella ja minun vastuulleni jäi yllättäen makeat herkut.

Kaivoin kaapistani tuon vähän aikaa sitten ostamani Lindexin glitter-hameen. Lindex on ollut minulle ennen ns. sukka-kauppa, mutta viime aikoina olen löytänyt Lindexiltä ihan tosi kivoja vaatekappaleita. Siitä Holly & Whyte-mallistostahan hullaannuin ihan toden teolla ja olenkin käyttänyt malliston vaatteita ahkerasti. Kirjoittelin teille silloin vähän aikaa sitten Lindex-löydöistäni postaukseeni “My Holly & Whyte picks”.

En oikeastaan tiedä mitä tänään laitan päälle, mutta toivon hartaasti että löydän tuon hameen kaveriksi jonkun kivan yläosan. Haluaisin vähän jotain henpeää, mutta samalla simppeliä, sillä en halua sitä joulukuusi-efektiä kun tuo hameeni on jo yksinkin aika koristeellinen.

PS. juon ensimmäisen kerran aamukahviani pöydän ääressä tässä uudessa kodissani. Se tuntuu aika kivalle.  Nyt kumminkin vaateostoksille ja sitten leipomaan! Ihanaa Vappua teille ja kuullaan taas pian :)

_______________________________________

I have been quite busy during the past weeks so I haven’t had time to think my May Day outfit. My friend is having May Day party at their place this evening and I’m meeting most of my friends today for so long. I am responsible for making some sweet dessert and at the moment I don’t have even an idea that what sweet thing I should do…

I don’t even know that what should I wear tonight, but because I don’t have so much time to think about these things so I really hope I will find some nice shirt with that glittery skirt. I would like to find something pastel but simple, because my skirt is in itself quite flashy already and I don’t want to end up looking like a Christmas tree.

PS. I drank my very first cup of coffee this morning in my new home while I was writing this post to you. It feels quite nice actually. Anyhow, now it is time for little shopping and baking. Have a nice May Day  :)


I love my new home <3

sunnuntai 29 huhtikuu 2012

Hei, täällä ollaan! Vihdoinkin. Olen pahoillani, että minusta ei ole kuulunut, mutta muutimme siis perjantaiyönä Helsinkiin ja eilinen ja tämä päivä on mennyt tavaroita purkaessa.

Vihdoinkin koti näyttää edes hieman asumiskelvolliselta ja täällä mahtuu edes liikkumaan. Olen niin onnellinen  tällä hetkellä koska viimeinkin minulla on vain yksi koti eikä minun tarvitse reissata jatkuvasti paikasta toiseen. Koti on vielä hieman hujan hajan, mutta suurimmaksi osaksi tavarat ovat jo purettu :)

Tässä hieman maistiaisia meidän uudesta kodista. Tykkään tästä pikkuruisesta kodistamme ihan todella paljon. Saatte pian lisää maistiaisia kunhan saan kaiken paikoilleen ja järjestykseen.

___________________________________

Hey you! Finally we have moved to Helsinki and you can get a little sneak peek from our home. I’m sorry that I have been very busy past few days, but you know how hard moving is.

Finally our new flat looks like a home, because we have worked so hard to put the things into the right places. I like our new home a lot, even though it is a bit smaller and we don’t have a see view like in Vaasa, but this feels more like a home <3


“Jos mulla ois se imuri”

keskiviikko 25 huhtikuu 2012

Picture: Char and the City

Tiedättehän te miehet kun ne ei aina osaa lukea edes ei niin rivien välistä. Olen toivonut jo hyvin kauan kätevää imuria, mikä olisi aina keittiössä lähettyvilläni. Kun vietän kumminkin aika paljon aikaa keittiössä niin lattialla varpaiden seurana on  välillä ties mitä jauhoja ja siemeniä. Olen ollut niin äärettömän kyllästynyt siihen ison imurin raahaamiseen, sillä joudun raahaamaan sitä lähes joka päivä.

Viime kesäisessä kesäkämpässämme tutustuin Electroluxin Ergorapidoon ja rakastuin. Siivoaminen tuntui niin vaivattomalta kun ei tarvinnut raahailla sitä isoa ja painavaa kapistusta ympäri asuntoa. Meinasin ostaa imurin viime kesänä itselleni, mutta ajattelin ettei nyt vuoden takia kannata, vaan ostaisin sen sitten ensimmäiseen vähän pysyvämpään kotiin. Ärsyynnyin kumminkin tuosta imurin jokapäiväisestä raahailusta ja tokaisin monesti pienenä vinkkinä poikaystävälleni, “huoh, olisipa minulla se imuri”. Luulin näiden hyvin selkeiden vinkkien menneen perille ja odotin kärsimättömänä syntymäpäivälaajaani… FAIL! Imuri jäi saamatta :(.

Nyt kun se pysyvämpi koti on löytynyt niin olen tehnyt pienoista listaa mitä sinne haluan. Ensimmäiseltä pallilta löytyy mikäs muukaan kuin helppokäyttöinen imuri. Näissä siivousjutuissa ja kotitöissä se kalusto pitää todellakin olla kunnossa, että niitä tekee mielellään. Naureskelin poikaystävälleni ja sanoin hänen pääsevän niin helpolla, koska timanttien sijasta haluan lahjaksi imureita ja silitysrautoja ;)

Haluaisinkin kuulla, että josko teillä olisi jotain kokemuksia kyseisestä imurista tai jostakin vastaavasta? Mielellään siis sellaisesta jossa on pitkä varsi jotta se olisi mahdollisimman helppokäyttöinen :)

_______________________________________

Men, they just don’t know how to read between the lines. I spend my spare time in the kitchen and every now and then I realize that there is something extra on the floor (seeds, flours…). I have been incredibly tired of dragging that big vacuum every day back and forth and therefore I’ve been dreaming of a easy and light little vacuum that would be always there where needed=kitchen.

I was about to buy one to myself but I postponed my decision a bit because I knew that we are anyhow soon moving. Anyhow, I got so annoyed dragging that heavy vacuum so I understood that I definitely need another vacuum to my kitchen. I gave little tips to my boyfriend and every now and then I said to him that, “phew, I wish I had smaller vacuum cleaner as well”.

I thought that these very clear hints got through and I waited impatiently my Birthday gift… FAIL!

Now when we have found a bit more permanent place to stay the first thing I will buy is a smaller vacuum. I laughed to my boyfriend and told him that I wasn’t asking for diamonds, all I wanted was a proper vacuum and iron ;)