Morning Trifle with Tropicana juices

maanantai 27. helmikuu 2012

Sain tässä hetki sitten kiinnostavan mailin, jossa minulta kysyttiin, että olisinko kiinnostunut esittelemään lukijoilleni Tropicanan uutuuksia. No tottakai, sillä Tropicanan lisäaineettomat mehut ovat ehdottomia mehusuosikkejani. Tropicanan mehuperheeseen on hiljattain liittynyt Tropicana Homestyle- linja ja sen mukana kolme uutta makua; Stormy Orange, Cloudy Apple ja Sunny Clementine.   Stormy Orange on  valittu myös Suomen parhaimmaksi appelsiinimehuksi. Tropicana Homestyle-mehut ovat muiden Tropicana mehujen tavoin lisäaineettomia eivätkä sisällä lisättyä sokeria. Tropicana Homestyle-mehujen maku on juuri samanlainen kuin omatekemissä mehuissa, eli nimike on osunut aivan nappiin.

Halusin luoda mehuista jotakin vähän erilaista ja niinpä muokkasin aamiasherkukseni kevyemmän version triflestä. Halusin kokeilla miten mehusta voi halutessaan muotoilla eri kuvioita ja käyttää triflen täytteenä. Tropicana-mehut ovat täysin luonnonmukaisia niin en halunnut käyttää hyydyttämisessäkään muuta kuin luonnonmukaisia aineita, eli liivatelehtien sijaan käytin agar agar-hiutaleita.  Agar agar-hiutaleet sopivat myös vegaanien ruokavalioon ;)

Trifle tunnetaan normaalisti makeana jälkiruokana, mutta eilen tekemäni trifle ei sisältänyt lisättyä sokeria, vaan ainoastaan hedelmien ja marjojen oman sokerin. Ladoin lasiin vuorotellen jogurttia, rahkaa, marjoja, hedelmiä, mysliä ja muroja. Sekaan ripottelin myös Tropicana-mehuista tekemiäni kuviota ja palloraudalla tehtyjä palloja :).

_________________________

A little while a go I got nice e-mail regarding Tropicana juices. I was asked if I’d be interested about Tropicana juices and if I would like to do collaboration with Tropicana. Tropicana launched their new Homestyle line a little time ago and I am happy to share the new tastes with you guys. Tropicana Homestyle juices consists from three new flavors;   Stormy Orange, Cloudy Apple, and Sunny Clementine.

I wanted to create something unusual from the juices and therefore I got an idea about morning trifle. Usually trifle is made from totally different ingredients, but I wanted to use Tropicana juices in my morning table and therefore I choose to make healthier trifle. I coagulated Tropicana juices with agar agar-flakes. Agar agar-flakes are 100% natural by the way, so they are suitable for vegan diets as well. After my juice mix was coagulated I formed little juice stars and hearts ;).


60 Responses to “Morning Trifle with Tropicana juices”

  1. -K sanoo:

    Mehuutuuksia…:) Hassutin!

  2. Vierailija: -K sanoo:

    Mehuutuuksia…:) Hassutin!

  3. Mona sanoo:

    Wau:D Vitsit olet nainen taitava:)) Ja Siis nämä kuvatkin ovat jo niin upeat että huh:) Ihana Sofié <3
    Ps. Voisin joka aamu herätä valmiiseen aamupalapöytään jossa olisi tuollaisia tarjolla;)

    • Sofié sanoo:

      Hihi, no joskus pitää olla hieman innovatiivinen ja muotoilla mehuista jotain uutta :)
      Kiitos Mona <3

      Samoin sanoin heräsi myös poikaystäväni ;)

  4. Vierailija: Mona sanoo:

    Wau:D Vitsit olet nainen taitava:)) Ja Siis nämä kuvatkin ovat jo niin upeat että huh:) Ihana Sofié <3 Ps. Voisin joka aamu herätä valmiiseen aamupalapöytään jossa olisi tuollaisia tarjolla;)

  5. Jeanette sanoo:

    Voi kun noi kuvat näyttääkin herkullisilta! nams :)

  6. Vierailija: Jeanette sanoo:

    Voi kun noi kuvat näyttääkin herkullisilta! nams :)

  7. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hups! Kiitos korjauksesta :)

  8. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hihi, no joskus pitää olla hieman innovatiivinen ja muotoilla mehuista jotain uutta :)Kiitos Mona <3Samoin sanoin heräsi myös poikaystäväni ;)

  9. Vierailija: Sofié sanoo:

    Voi kiitos :`)

  10. Anu sanoo:

    Ihastuttavia kuvia ja herkullisen näköisiä herkkuja! :) Onko nuo kaikki lasit Kartio-laseja?

  11. Vierailija: Anu sanoo:

    Ihastuttavia kuvia ja herkullisen näköisiä herkkuja! :) Onko nuo kaikki lasit Kartio-laseja?

  12. Huli sanoo:

    Ihanat ja raikkaat kuvat! Tuli ihan kesäfiilis. Ja varmasti olivat myös herkullisia. :)

    • Sofié sanoo:

      Kiitos Huli!

      Mulla taitaa aina olla kesäfiilis :D
      Terveystriflellä oli kyllä kiva aloittaa aamu!

  13. Vierailija: Huli sanoo:

    Ihanat ja raikkaat kuvat! Tuli ihan kesäfiilis. Ja varmasti olivat myös herkullisia. :)

  14. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kyllä ovat :)Kuvissa näkyy pieniä ja isoja Kartio-laseja!

  15. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiitos Huli!Mulla taitaa aina olla kesäfiilis :DTerveystriflellä oli kyllä kiva aloittaa aamu!

  16. Fiipi sanoo:

    Siis vau! Ihan uusi juttu aamuun! Olispa vain aamuisin niin reipas että voisi tehdä jotain noin kivaa. Iso suoritus on jo jos kehtaan puristaa appelsiineista mehua :D
    Onko nuo tähtikuviot siis tehty liivatteesta ja mehusta? Aika jänniä!

    Keksireseptiäkin on muuten kokeiltu! Tuli hyviä! Laitoin sittenkin Ruotsista haettuja Nonstop-karkkeja ja suklaahippuja kekseihin. Kaloreita niissä tosiaan oli varmaan se satamiljoonaa! Mutta saahan sitä joskus… Ens kerralla vois soveltaa jotenkin valkosuklaakekseihin ohjetta ja Lidlin mansikkavalkosuklaata kans. Keväisin tekee mieli leipoa vaikka just silloin pitäis olla herkkupussien suut kiinni ja ajatella vain kesäkuntoa… Mutta huomenna herkuttelen luvan kanssa!

    • Sofié sanoo:

      Kiitos Fiipi :`)

      No tuo trifle olikin sunnuntain aamiainen, eli ihan arkisin en jouda noin paljon näpertämään..

      EI LIIVATTEESTA! Kyse on japanilaisista agar agar-hiutaleista, mitkä on tehty levästä. Agar agar sopiis siis vaativimpiinkin ruokavalioihin. En käytä liivatetta ollenkaan vaan nimenomaisia hiutaleita.

      Joo, mun karkkikeksit ei oo mitään diettauskeksejä :D Sama täällä! Mielessä olisi vaikka mitä reseptjä, mutta jos niitä söisi joku muukin kuin minä..

      Ahaa, onko sulla siis huomenna synttärisi? Paljon onnea siis <:)

      • Fiipi sanoo:

        Heh mulle iski laiskuus enkä kehdannu kirjoittaa muuta kuin liivate :D
        Laitat siis mehun ja agarit johonkin muottiin ja niistä tulee tuollaisia kuvioita? Voiskohan noita soveltaa johonkin muuhunkin koristeluun?

        Jo vain! Kiitos paljon! :)

        • Sofié sanoo:

          ok :)
          Halusin vain täsmentää että kyse ei nimenomaan ole liivatteesta :)

          laitoin mehuja kattilaan ja kiehautin sitä niin kauan kunnes agarit olivat liuenneet. Tarkkaa määrää en osaa sanoa että kuinka paljon agaria loppujen lopuksi laitoin, sillä tää juttu tehtiin enemmänkin löysin rantein..

          Sain Chez Mariuksesta ostetut muotit synttärilahjaksi. Ne on sellaisia ihan pikkuruisia piparkakkumuotteja. Mä ajattelin soveltaa noita mehukoristeita cupcakeihin…

          Vietä mukava päivä <3

  17. Vierailija: Fiipi sanoo:

    Siis vau! Ihan uusi juttu aamuun! Olispa vain aamuisin niin reipas että voisi tehdä jotain noin kivaa. Iso suoritus on jo jos kehtaan puristaa appelsiineista mehua :DOnko nuo tähtikuviot siis tehty liivatteesta ja mehusta? Aika jänniä!Keksireseptiäkin on muuten kokeiltu! Tuli hyviä! Laitoin sittenkin Ruotsista haettuja Nonstop-karkkeja ja suklaahippuja kekseihin. Kaloreita niissä tosiaan oli varmaan se satamiljoonaa! Mutta saahan sitä joskus… Ens kerralla vois soveltaa jotenkin valkosuklaakekseihin ohjetta ja Lidlin mansikkavalkosuklaata kans. Keväisin tekee mieli leipoa vaikka just silloin pitäis olla herkkupussien suut kiinni ja ajatella vain kesäkuntoa… Mutta huomenna herkuttelen luvan kanssa!

  18. J sanoo:

    Oi kun ihanaa olisikin aloittaa joka aamu noin <3 Täällä ollaan muutenkin fiiliksissä, sillä sain työhaastattelukutsun Vaasasta, ja luultavasti toukokuussa olisikin muutto takaisin rakkaaseen kotikaupunkiini :) Täytyykin aloittaa hyvissä ajoin vuokra-asunnon metsästys!

    • Sofié sanoo:

      Niin olisi!!

      Onneksi olkoon! Jos olet asuntoa vailla niin laita minulle mailia, sillä olemme luopumassa omastamme :)

  19. Vierailija: J sanoo:

    Oi kun ihanaa olisikin aloittaa joka aamu noin <3 Täällä ollaan muutenkin fiiliksissä, sillä sain työhaastattelukutsun Vaasasta, ja luultavasti toukokuussa olisikin muutto takaisin rakkaaseen kotikaupunkiini :) Täytyykin aloittaa hyvissä ajoin vuokra-asunnon metsästys!

  20. Katri sanoo:

    Niin raikkaan näköistä, miten pirteä aloitus päivälle tuollainen setti! Suloisesti olet koristellut annokset, vau!

    • Sofié sanoo:

      Raikasta se olikin!

      Piti keksiä mehulle uusi käyttötapa ja sen takia näpertelin tähdet ja sydämet. Mehutähtiä voisi ihan hyvin käyttää myös esimerkiksi cupcakejen koristelussa trösselien sijasta :)

  21. Vierailija: Katri sanoo:

    Niin raikkaan näköistä, miten pirteä aloitus päivälle tuollainen setti! Suloisesti olet koristellut annokset, vau!

  22. Ninnis sanoo:

    Njamskis, Cloudy Apple on vanha suosikkini. Appelsiinimehuille nyrpistelen yleensä nenää, mutta Cloudy Apple mielestäni tuoremehujen aatelia.

    <3Ninnis

    • Sofié sanoo:

      Hei!

      Minä taas nyleensä nyrpistelen omenamehuille nenää, mutta noista mauista se oli suosikkini. Mehu maistui ihan omatekemälle omenamehulle :)

      Kiva kun kommentoit!

  23. Vierailija: Ninnis sanoo:

    Njamskis, Cloudy Apple on vanha suosikkini. Appelsiinimehuille nyrpistelen yleensä nenää, mutta Cloudy Apple mielestäni tuoremehujen aatelia. <3Ninnis

  24. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiitos Fiipi :`)No tuo trifle olikin sunnuntain aamiainen, eli ihan arkisin en jouda noin paljon näpertämään..EI LIIVATTEESTA! Kyse on japanilaisista agar agar-hiutaleista, mitkä on tehty levästä. Agar agar sopiis siis vaativimpiinkin ruokavalioihin. En käytä liivatetta ollenkaan vaan nimenomaisia hiutaleita.Joo, mun karkkikeksit ei oo mitään diettauskeksejä :D Sama täällä! Mielessä olisi vaikka mitä reseptjä, mutta jos niitä söisi joku muukin kuin minä.. Ahaa, onko sulla siis huomenna synttärisi? Paljon onnea siis <:)

  25. Vierailija: Sofié sanoo:

    Niin olisi!! Onneksi olkoon! Jos olet asuntoa vailla niin laita minulle mailia, sillä olemme luopumassa omastamme :)

  26. Vierailija: Sofié sanoo:

    Raikasta se olikin!Piti keksiä mehulle uusi käyttötapa ja sen takia näpertelin tähdet ja sydämet. Mehutähtiä voisi ihan hyvin käyttää myös esimerkiksi cupcakejen koristelussa trösselien sijasta :)

  27. Vierailija: Fiipi sanoo:

    Heh mulle iski laiskuus enkä kehdannu kirjoittaa muuta kuin liivate :DLaitat siis mehun ja agarit johonkin muottiin ja niistä tulee tuollaisia kuvioita? Voiskohan noita soveltaa johonkin muuhunkin koristeluun?Jo vain! Kiitos paljon! :)

  28. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hei!Minä taas nyleensä nyrpistelen omenamehuille nenää, mutta noista mauista se oli suosikkini. Mehu maistui ihan omatekemälle omenamehulle :)Kiva kun kommentoit!

  29. Vierailija: Sofié sanoo:

    ok :)Halusin vain täsmentää että kyse ei nimenomaan ole liivatteesta :)laitoin mehuja kattilaan ja kiehautin sitä niin kauan kunnes agarit olivat liuenneet. Tarkkaa määrää en osaa sanoa että kuinka paljon agaria loppujen lopuksi laitoin, sillä tää juttu tehtiin enemmänkin löysin rantein..Sain Chez Mariuksesta ostetut muotit synttärilahjaksi. Ne on sellaisia ihan pikkuruisia piparkakkumuotteja. Mä ajattelin soveltaa noita mehukoristeita cupcakeihin…Vietä mukava päivä <3

  30. Tarja sanoo:

    Onpas vain kerrassaa kaunis annos! Tykkään tosi paljon blogisi kuvista: silmä ja mieli lepää! Kiitos :)

    • Sofié sanoo:

      Hieman ehkä leikkisä :)

      Kiitos, valokuvaus on ihan mun juttu joten on kiva kuulla jos kuvat miellyttää :)

  31. Vierailija: Tarja sanoo:

    Onpas vain kerrassaa kaunis annos! Tykkään tosi paljon blogisi kuvista: silmä ja mieli lepää! Kiitos :)

  32. Vierailija: Sofié sanoo:

    Hieman ehkä leikkisä :)Kiitos, valokuvaus on ihan mun juttu joten on kiva kuulla jos kuvat miellyttää :)

  33. Maija sanoo:

    Voi miten ihastuttavia kuvia ja upeita annoksia! :)

  34. Vierailija: Maija sanoo:

    Voi miten ihastuttavia kuvia ja upeita annoksia! :)

  35. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiitos Maija :*

  36. Anu sanoo:

    Uskomattoman upeita annoksia olet luonut :) Tykkään appelsiinimehua juoda joka aamu ja Tropicanan mehu on lemppariani. Täytyy varmaan testata tuota uutta Stormy Orange mehua.

    • Sofié sanoo:

      Kiitos :)

      Tropicanan mehut ovat kyllä ihan todella todella hyviä! Appelsiinimehu on yleisesti minunkin lempparini, mutta noista Homestyle mauista tykkäsin myös omenasta :)

  37. Vierailija: Anu sanoo:

    Uskomattoman upeita annoksia olet luonut :) Tykkään appelsiinimehua juoda joka aamu ja Tropicanan mehu on lemppariani. Täytyy varmaan testata tuota uutta Stormy Orange mehua.

  38. Vierailija: Sofié sanoo:

    Kiitos :)Tropicanan mehut ovat kyllä ihan todella todella hyviä! Appelsiinimehu on yleisesti minunkin lempparini, mutta noista Homestyle mauista tykkäsin myös omenasta :)

  39. happo sanoo:

    Hei, joo ihaniin kuvii, mutta hei, eiks tää mee jo tollasen mainoksen puolelle…sori….

    • Sofié sanoo:

      Eli? Ymmärrät varmasti itsekin että blogini on lähtökohdiltaan kaupallinen. Valitsen kumminkin yhteistyökumppanikseni vain sellaisia yrityksiä joiden tuotteista itse pidän ja joihin uskon. Yritän kumminkin pitää blogini mahdollisimman lukijaystävällisenä yhteistyökuvioista huolimatta.

  40. Vierailija: happo sanoo:

    Hei, joo ihaniin kuvii, mutta hei, eiks tää mee jo tollasen mainoksen puolelle…sori….

  41. Vierailija: Sofié sanoo:

    Eli? Ymmärrät varmasti itsekin että blogini on lähtökohdiltaan kaupallinen. Valitsen kumminkin yhteistyökumppanikseni vain sellaisia yrityksiä joiden tuotteista itse pidän ja joihin uskon. Yritän kumminkin pitää blogini mahdollisimman lukijaystävällisenä yhteistyökuvioista huolimatta.

  42. Outi sanoo:

    Hmm, onhan se liivatekin ihan luonnollista ainetta – kuten muutkin eläinperäiset tuotteet.

    Kiva kuitenkin, kun huomioit kasvissyöjätkin, vaikka itse en ymmärrä miksi possua pääruokana naamansa tunkeva vierastaisi possun nahasta tai muista osista valmistettua liivatetta jälkiruuassa.

    • Sofié sanoo:

      Niin, ehkä muotoilin tuon vähän väärin. Minusta on vain kiva kokeilla uusia juttuja ja jakaa tiotoutta myös lukijoilleni, niin sen takia käytin agar agaria liivatteen sijaan.

  43. Vierailija: Outi sanoo:

    Hmm, onhan se liivatekin ihan luonnollista ainetta – kuten muutkin eläinperäiset tuotteet. Kiva kuitenkin, kun huomioit kasvissyöjätkin, vaikka itse en ymmärrä miksi possua pääruokana naamansa tunkeva vierastaisi possun nahasta tai muista osista valmistettua liivatetta jälkiruuassa.

  44. Vierailija: Sofié sanoo:

    Niin, ehkä muotoilin tuon vähän väärin. Minusta on vain kiva kokeilla uusia juttuja ja jakaa tiotoutta myös lukijoilleni, niin sen takia käytin agar agaria liivatteen sijaan.

Kommentoi