the perfect blini recipe

keskiviikko 18. tammikuun 2012

Blinikausi on tällä hetkellä käynnissä, niin tässä olisi resepti jolla voitte herkutella tulevana viikonloppuna. Itse en ole tätä reseptiä luonut, vaan lainasin sen ruokablogikollegaltani. Alkuperäisen reseptin on luout Liemessä-blogissä hääräilevä ihana Jenni. Blinien koostumus oli vieraidenkin mielestä täydellinen, niin voin omasta ja muiden puolesta suositella kyseistä reseptiä enemmän kuin mielelläni.

Minulla on blinipannu, mutta teimme blinit ohukaispannulla, jotta kaikki pääsisivät pöydän ääreen samaan aikaan. Itseasiassa pidin enemmän näistä ohukaisen kokoisista blineistä. Blinit olivat pienempiä joten sitä kautta niitä pystyi maistelemaan monenlaisilla täytevaihtoehdolla.Blinejä tuli reilu 30 kpl, mikä oli neljälle ihmiselle juuri sopiva määrä.

Tarvitset:

2 munaa
5 dl maitoa
20g hiivaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl tattarijauhoja (vehnäjauhoja)
1 rkl voisulaa
1 tl suolaa
voita paistamiseen
 

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Lämmitä puolet maidosta kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva.Sekoita taikinaan jauhot, keltuaiset, mausteet ja voisula. Jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön yön yli tai vähintään kuudeksi tunniksi.

Hyvissä ajoin ennen paistamista kiehauta loppu maito ja lisää se lämpöisenä taikinajuureen. Vaahdota valkuaiset kovaksi ja lisää vaahto taikinaan juuri ennen paistamista.

Paista blinit runsaassa voissa. Jos ensimmäinen blini on liian paksu, lisää tilkka keitettyä maitoa tai olutta. Kun blinin pinta kuplii ja kuplat aukeavat reikäisiksi, on aika kääntää blini. Käännettäessä alapinnan pitäisi olla herkullisen ruskea. Tarjoa blini heti.

Täytteenä meillä oli perinteisten mätien ja smetanan lisäksi myös lohitäyte. Lohitäyte sisälsi savulohta, smetanaa, crème fraîchea, sitruunaa, tilliä, punasipulia ja valkopippuria.

____________________________

At the moment we are enjoying from blini season and therefore I decided share this perfect blini recipe with you guys. I haven’t made this recipe myself. I borrowed it from my wonderful blog colleague.

You will need:

2 eggs

5 dl of milk

20 g of yeast

2 1 / 2 dl of wheat flour

2 dl of buckwheat flour

1 tablespoon melted butter

1 teaspoon of salt

butter for frying

Separate egg yolks from egg whites. Heat half of the milk but do not let it boil. Add yeast. When the yeast has dissolved add flours, egg yolks, and melted butter. Let the dough rise at room temperature at least for six hours.

When the dough has risen at least for six hours heat the rest of the milk. Add the warm milk into dough. Whip the egg whites into hard foam and add those into dough just before frying.

Fry the blinis in plenty of butter. If the dough is too thick, add a splash of boiled milk or beer. When the surface is bubbling and little holes starts to appear, it is time to turn the blini. The surface should be delicious golden brown. Serve immediately after frying.


44 Responses to “the perfect blini recipe”

  1. Avatar Salla sanoo:

    Nam, täytyy kokeilla :)

    • Avatar Sofié sanoo:

      Hei Salla!!

      Juuri kurkkasin blogiisi ja huomasin etä olit käynyt Bernsin brunssilla!! Ooh, superkade on hän! Odottelen muuten myös Tukholman sisustuspostaustasi, sillä kaipailen vinkkejä tulevaan blogimatkaan :))

  2. Avatar Vierailija: Salla sanoo:

    Nam, täytyy kokeilla :)

  3. Avatar Cherry sanoo:

    Mikä ajoitus! Ihanaa, just ostin blinipannun (no pitihän se saada, kun oli niin söpö ja voi tehdä munakkaitakin ;)) ja haluaisin todella tehdä noita joskus kotona. Kiitos. Samalla sain myös hyvän idean mihin ne sörsselit laittaisin, koska olen tässä etsiskellyt pieniä kupposia. Iittalat näyttää oikein sieville :)

    • Avatar Sofié sanoo:

      Mahtavaa :)

      Niin, ja voihan sillä pannulla tehdä myös hyvin American pancakeseja ;)

      Noi uudet Teema-kipposet on kyllä todella kätevän kokoisia :)

  4. Avatar Vierailija: Cherry sanoo:

    Mikä ajoitus! Ihanaa, just ostin blinipannun (no pitihän se saada, kun oli niin söpö ja voi tehdä munakkaitakin ;)) ja haluaisin todella tehdä noita joskus kotona. Kiitos. Samalla sain myös hyvän idean mihin ne sörsselit laittaisin, koska olen tässä etsiskellyt pieniä kupposia. Iittalat näyttää oikein sieville :)

  5. Avatar Anu sanoo:

    Näyttää herkulliselta! :) Onko nuo neliskulmaiset pienet vadit 12*12 cm? Olisi kiva saada myös täytteiden reseptit :)

  6. Avatar Vierailija: Anu sanoo:

    Näyttää herkulliselta! :) Onko nuo neliskulmaiset pienet vadit 12*12 cm? Olisi kiva saada myös täytteiden reseptit :)

  7. Avatar Katri sanoo:

    aaah, täällä herahti vesi kielelle näistä kuvista…. ai että rakastan blinejä juurikin noilla perinteisillä täytteillä, mutta tuo lohitäyte varmasti ihana myös! Meidän isä on ihan mestari blinien tekijä, täytyykin toimittaa hänelle tämä resepti. Kiitos Sofié herkkukuvista!

    • Avatar Sofié sanoo:

      No oleppas hyvä!

      Mun ensi vuoden joulupöytä taitaa koostua ihan vain blineistä eri täytteillä. Kaverit halusivat koittaa blinejä espanjalaisittain, mutta itse en oikein innostunut chorizosta.

      Blinit on kyllä tosi hyviä- minä tykkään myös. Toisaalta, mistä en tykkäisi :D?

  8. Avatar Vierailija: Katri sanoo:

    aaah, täällä herahti vesi kielelle näistä kuvista…. ai että rakastan blinejä juurikin noilla perinteisillä täytteillä, mutta tuo lohitäyte varmasti ihana myös! Meidän isä on ihan mestari blinien tekijä, täytyykin toimittaa hänelle tämä resepti. Kiitos Sofié herkkukuvista!

  9. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    Hei Salla!!Juuri kurkkasin blogiisi ja huomasin etä olit käynyt Bernsin brunssilla!! Ooh, superkade on hän! Odottelen muuten myös Tukholman sisustuspostaustasi, sillä kaipailen vinkkejä tulevaan blogimatkaan :))

  10. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    Mahtavaa :)Niin, ja voihan sillä pannulla tehdä myös hyvin American pancakeseja ;)Noi uudet Teema-kipposet on kyllä todella kätevän kokoisia :)

  11. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    Ne on juurikin 12*12 :)http://www.iittalahomeshopping.com/epages/iittala.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/iittala/Products/A018635Okei ;)

  12. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    No oleppas hyvä! Mun ensi vuoden joulupöytä taitaa koostua ihan vain blineistä eri täytteillä. Kaverit halusivat koittaa blinejä espanjalaisittain, mutta itse en oikein innostunut chorizosta. Blinit on kyllä tosi hyviä- minä tykkään myös. Toisaalta, mistä en tykkäisi :D?

  13. Avatar Katrine sanoo:

    Näyttääpä herkulliselta ja sitä varmasti onkin!

    Näin vasta äsken tuon sinun liikuntavaatepostauksen, enkä voi muuta sanoa, kuin että olet kyllä kauneimpia naisia päällä maan! Ja hienosti sopii sporttisempikin tyyli sinulle. Kuulun itsekin niihin, joille juuri kivat uudet treeniasut tuo reippaasti lisää motivaatiota.

    Kiitos ihanasta ja mielenkiintoisesta blogistasi! :)

    • Avatar Sofié sanoo:

      Nää blinit oli ihan huippuja!

      Jos tykkää yleensäkin kalaruoista, niin blinit on se juttu :)

      Voi kiitos <3 Kauneus on kyllä katsojan silmissä :) En ole kokenut omaksi jutuksi omien kuvien laittamista tänne blogiin, sillä se on aina välillä hieman pelottavaa.

      Minulla on ollut tapana panostaa oikeastaan vain kenkiin ja liiveihin, sillä ne on kai ne tärkeimmäit. Mutta ehkä viimeiset kaksi vuotta olen ymmärtänyt, että miten tärkeässä osassa on hyvät materiaalit esimerkiksi paidoissa. Minulla on ollut vähän sellainen asenne, että "ihan sama minkä paidan minä sinne jumppaan laitan sillä hikoilen sen kumminkin piloille" :D

  14. Avatar Vierailija: Katrine sanoo:

    Näyttääpä herkulliselta ja sitä varmasti onkin!Näin vasta äsken tuon sinun liikuntavaatepostauksen, enkä voi muuta sanoa, kuin että olet kyllä kauneimpia naisia päällä maan! Ja hienosti sopii sporttisempikin tyyli sinulle. Kuulun itsekin niihin, joille juuri kivat uudet treeniasut tuo reippaasti lisää motivaatiota.Kiitos ihanasta ja mielenkiintoisesta blogistasi! :)

  15. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    Nää blinit oli ihan huippuja!Jos tykkää yleensäkin kalaruoista, niin blinit on se juttu :)Voi kiitos <3 Kauneus on kyllä katsojan silmissä :) En ole kokenut omaksi jutuksi omien kuvien laittamista tänne blogiin, sillä se on aina välillä hieman pelottavaa. Minulla on ollut tapana panostaa oikeastaan vain kenkiin ja liiveihin, sillä ne on kai ne tärkeimmäit. Mutta ehkä viimeiset kaksi vuotta olen ymmärtänyt, että miten tärkeässä osassa on hyvät materiaalit esimerkiksi paidoissa. Minulla on ollut vähän sellainen asenne, että "ihan sama minkä paidan minä sinne jumppaan laitan sillä hikoilen sen kumminkin piloille" :D

  16. Avatar Norppa sanoo:

    Mä tulin uteliaaksi. Mitä eroa on blinipannulla ja ohukaispannulla? Onko blinipannu jotenkin paksumpi vai toisin päin?

  17. Avatar Vierailija: Norppa sanoo:

    Mä tulin uteliaaksi. Mitä eroa on blinipannulla ja ohukaispannulla? Onko blinipannu jotenkin paksumpi vai toisin päin?

  18. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    Heippa!Siis tarkoitan ohuikaispannulla sellaista pannua, jossa on monta pientä paikkaa ohukaiselle.http://www.hackman.fi/web/hackmanwww.nsf/fi/keitto-_ja_paistoastiat_favorit-lettupannut_osat_ohukaispannu_7lleBlinipannut ovat taasen halkaisijaltaan 12-13cm tienoilla ja niissä paistetaan yksi blini kerrallaan. Blinit ovat yleensä amerikkalaisten pannukakkujen kokoisia eikä pikkuisten lettujen :)Minulla on myös jotenkin sellainen mielikuva, että blinipannut olisivat yleensä aina valurautaa. Voin kyllä olla myös väärässä.

  19. Avatar Nti Papu sanoo:

    Namskis! Voisin ens kerralla kokeilla tätä taikinaohjetta! Vietimme kanssa hiljattain blini-iltaa, ja savuporotahnatäyte sai suuren suosion (piparjuurituorejuustoon seikoitettu savuporoleikkelekuutiot ja suolakurkkukuutiot).

    • Avatar Sofié sanoo:

      Mä ja vieraani pitivät reseptistäni kovasti!

      Oi, savuporotäyte kuulostaa tosi hyvälle. Mun joulubravuuri on suolasienisalaatti ja musta tuntuu, että se olisi myös yksi tosi hyvä täytevaihtoehto :)

  20. Avatar Vierailija: Nti Papu sanoo:

    Namskis! Voisin ens kerralla kokeilla tätä taikinaohjetta! Vietimme kanssa hiljattain blini-iltaa, ja savuporotahnatäyte sai suuren suosion (piparjuurituorejuustoon seikoitettu savuporoleikkelekuutiot ja suolakurkkukuutiot).

  21. Avatar Elina sanoo:

    Oi nami nami nami… Meillä on kanssa ollut puhetta että pitäis järjestää taas blini-ilta! Ne on kyllä ihan parhaita kekkereitä!!! :)

    • Avatar Sofié sanoo:

      Heippa ihanuus!

      Ne on! Blinit ovat ihan parhaita!

      Kävin muuten kysymässä täällä sen korusi perään, mutta sitä ei ollut :(

      • Avatar Elina sanoo:

        Voi harmi! :( Itsekin kävin muutama päivä sitten samaisessa liikkeessä mistä sen ostin mutta sielläkään ei niitä enää ollut!

  22. Avatar Vierailija: Elina sanoo:

    Oi nami nami nami… Meillä on kanssa ollut puhetta että pitäis järjestää taas blini-ilta! Ne on kyllä ihan parhaita kekkereitä!!! :)

  23. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    Mä ja vieraani pitivät reseptistäni kovasti!Oi, savuporotäyte kuulostaa tosi hyvälle. Mun joulubravuuri on suolasienisalaatti ja musta tuntuu, että se olisi myös yksi tosi hyvä täytevaihtoehto :)

  24. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    Heippa ihanuus!Ne on! Blinit ovat ihan parhaita! Kävin muuten kysymässä täällä sen korusi perään, mutta sitä ei ollut :(

  25. Avatar PP sanoo:

    Ai kun kuulostaa hyvältä! Meillä kanssa on ajateltu tuota blinikauden aloitusta. Itse olen tosin oppinut, että taikinaan kannattaa laittaa hieman tummaa olutta, näin ainakin muutamassa ravintelissa on tehty missä olen työllistynyt :)

    • Avatar Sofié sanoo:

      Heippa!

      Joo, niin on tapana tosiaan tehdä :)

      Me itseasiassa ostettiin yksi pullo tummaa lageria, jolla olisin ohentanut taikinaa. Taikina oli ihan täydellistä joten sitä ei tarvinnut ohentaa. Mietin myös, että jos olisin korvannut desin verran maidosta oluella, mutta en uskaltanut lähteä soveltamaan, sillä halusin varmistaa että vieraat pystyisivät nauttimaan muustakin kuin täytteistä :)

  26. Avatar Vierailija: PP sanoo:

    Ai kun kuulostaa hyvältä! Meillä kanssa on ajateltu tuota blinikauden aloitusta. Itse olen tosin oppinut, että taikinaan kannattaa laittaa hieman tummaa olutta, näin ainakin muutamassa ravintelissa on tehty missä olen työllistynyt :)

  27. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    Heippa!Joo, niin on tapana tosiaan tehdä :)Me itseasiassa ostettiin yksi pullo tummaa lageria, jolla olisin ohentanut taikinaa. Taikina oli ihan täydellistä joten sitä ei tarvinnut ohentaa. Mietin myös, että jos olisin korvannut desin verran maidosta oluella, mutta en uskaltanut lähteä soveltamaan, sillä halusin varmistaa että vieraat pystyisivät nauttimaan muustakin kuin täytteistä :)

  28. Avatar Vierailija: Elina sanoo:

    Voi harmi! :( Itsekin kävin muutama päivä sitten samaisessa liikkeessä mistä sen ostin mutta sielläkään ei niitä enää ollut!

  29. Avatar SmilingStyle sanoo:

    Looks really delicious!

  30. Avatar Vierailija: SmilingStyle sanoo:

    Looks really delicious!

  31. Avatar Vierailija: Sofié sanoo:

    Thank you so much! Actually after your comment I browsed through your website and I found one Finnish girl from there. She is a friend of friend and she is super gorgeous!

  32. Avatar Vierailija: SmilingStyle sanoo:

    Great!, say hi to her from me, please!!

Kommentoi