Tammikuussa moni meistä alkaa treenaamaan entistäkin lujemmin, sillä kesä ja rantakelit siintävät meidän monen mielessä. Olen mukana Indiedaysin ja Davidin yhteistyökampanjassa ja näin ollen pääsin ihailemaan ja kokeilemaan Davidin kevään 2012 mallistoa. Uudet treenivaatteet lisäävät ainakin omaa motivaatiotani ja uskon, että näin on myös monen muun kohdalla.
Hyvät urheiluvaatteet eivät ole pelkästään ulkonäöllinen seikka, vaan Davidin tuotteiden taustalla on myös tekniikka miten vaatteet pysyivsivät hikoillessanikin miellyttävinä. Osassa Davidin vaatteissa on moisture management, eli hiki nousee iholta vaatteiden pinnalle, jolloin treenaaminen on helpompaa. Olen merkinnyt moisture management materiaalin asuihini koodilla MM.
Kampanjan ideana oli, että me bloggaajat stailaisimme toisillemme kaksi eri asua ja yhden itse. Toteutin tämän kampanjan aina niin sievän Si Modan Caseyn kanssa. Caseyn stailaamat asut näkyvät ensimmäisenä ja minun oma asuni on viimeisenä.
Veikkaan, että siellä olisi muitakin jotka kaipaisivat uusia treenivaatteita? Kertomalla tämän postauksen kommenttiosiossa, että mikä asu miellytti teitä eniten osallistutte arvontaan jossa palkintona on kassillinen Davidin urheiluvaatteita. Arvonta aika päättyy perjantaina 20.1 klo:20.00. Davidin värikästä kesän 2012 mallistoa voitte käydä ihailemassa täällä.
1.
T-paita : Cotton slim t 45€, huppari: Cotton Hoody 55€, trikoot: Basic Slim pants 49€ (MM), pipo: Attitude 19€.
2.
Paita: Cotton basic long sleeve 42€, trikoot: Basic Pirates pants 39€ (MM), juomapullo: Lime 4,6€, laukku: logo bag 14,90.
3.
Paita: Basic double top 52 € (MM), trikoot: Basic Rib stumps 49€ (MM), huppari: Tropic Hood 69 € (MM), panta: Sepra band 17 €.
Kerro minulle mikä oli mielestäsi kivoin asukokonaisuus!
Ps. Suosikkitreenibiisini on tällä hetkellä Robynin “call your girlfriend“.







ehdottomasti tuo 3. asu oli insipiroivin ja ihanin! Materiaalit näyttää kivoilta ja keltainen on mun lempiväri :)
Ykkösasukokonaisuus on aivan ihana, sopisi jo nyt olemassa oleviin, vanhoihin treenivaatteisiin :)
Ihana treenityttö!! <3
Tykkäsin eniten tosta viimosesta :)
Ykkönen on paras. Ihanat värit; neutraali harmaa ja pirteä pinkki!
Tuo eka oli kivan rento! :) Toi pipo on pakko saada! :)
Olen kyllä treenivaatteissa mustien ystävä, joten viimeinen stailaus pienellä väripilkulla on kyllä eniten minun mieleen. Ekassa on kiva pipo :)
Tykkään eniten kolmosesta, vaikka ykkösen pipo onkin tosi söpö :)
Kolmas eli viimeinen asukokonaisuus miellytti eniten. :)
Nro 3 on paras. :)
Ehdottomasti ensimmäinen ihastutti eniten silmääni! Kaikki kuvat olivat kyllä niin energisiä, että itsekin sai intoa alkavaan viikkoon!
Sanoisin numero 3. Huppari on aivan ihana.
Viimeinen olisi omissa treenailuissa käytännöllisin.
Oih ensimmäinen treeniasu on aivan IHANA :) ! kivoja kuvia :)
KAKKONEN, LIME JA MUSTA SOPII TODELLA KIVASTI YHTEEN JA TUO KASSI, SIIHEN SOPII KERRALLA KOKO JUMPPAKALUSTO PYYHKEINEEN JA JUOMAPULLOINEEN.
Voi apua miten ihania kuvia!!!!:) EI noista voi sanoa lemppari, kun kaikki on niin ihania,mut jos pakko on niin 1. :) Olet kyllä melkoinen kaunotar <3
Ykkönen, pipo on mahtava ja siihen ehkä ois varaa itsellänikin:))
Ihania kaikki, mutta omaan tyyliin sopisi parhaiten numero kolme. Hupparin vino vetoketju vetoaa myöskin minuun aika kovaa. :)
Minulle sopisi itselleni tuo viimmeinen parhaiten.
Ykkönen on ehdottomasti suosikkini värien puolesta ja erityisesti pipo on söpö!
Ehdottomasti lempparivaate oli se ihana huppari: Cotton Hoody :)
Niin herkulliset värit on ensimmäisessä kokonaisuudessa, että se valikoitui lempparikseni :)
viimeinen oli ehdottomasti paras :)
Ensimmäinen asukokonaisuus oli ehdottomasti eniten mieleeni. Värit sopivat kauniisti yhteen! Täytyykin painaa mieleen huppari, sillä haussa on treenihuppari vanhan ja virttyneen version tilalle. :)
Ehdottomasti ykkönen on 1-nen :)!! Sporttinen, klassinen ja cool samaan aikaan. Värin tukevat toisiaan ja kokonaisuus erittäin toimiva.
Kolmonen on musta paras. Ton hupparin leikkaus on tosi kiva :)
Nro 2 on minusta mieluisin.
Omaa silmää miellytti näistä mieluiten 3.
Kolmonen! Hauska vetskarihuppari ja kivan rennot housut.
Ensimmäisestä asusta tykkään eniten.:) Ihania kyllä kaikki.
Numero 3 on paras! :)
Ehdottomasti asu nro 1.
Ehdottomasti tuo asu missä oli vihreä pitkähihainen paita. Tykkään hirveästi värikkäistä treenivaatteista vaikka usein sorrun itsekin ostamaan mustaa. Ja olisin kyllä niin uusien treenivaatteiden tarpeessa. Nyt kun remontti valmistuu ja toivun tässä hiljalleen olkapäävammasta niin motivaation kohotus olisi enemmän kuin toivottu :))
Ensikis ajattelin, että ehdottomasti eka asu, mutta kun näin viimeisen asun,päätinkin pitää siitä eniten :) varsinkin tuo pinkki panta(?) piristää ihanasti!
1. asu sopi sinulle ja ottaisin sen koska vaan itsellenikin!
Asukokonaisuus 1, melaarettuharmaa ja pinkki sopii hyvin yhteen kuin vain voi.
Kokonaisuutena tuo viimeinen on ihanin, mutta tuossa ensimmäisessä on ihana tuo harmaa pipo.
Lapsi syntyy kk päästä ja kova hinku on kyllä alkaa treenaamaan pikkuhiljaa kunhan synnytyksestä on selvitty.
Kolmonen on ihan ehdoton lemppari! Pirteä keltainen tuo energiaa kevääseen ja treenaan itsekin mieluiten capri-mittaisten housujen kanssa. Ihania kuvia! :)
Kolmonen oli ehdottomasti eniten mieleeni! Pirteät värit kannustavat aina treenaamaan enemmän.
Kolmonen on suosikkini näistä :)
lemppari oli asu nr 3, ihanan pirteä ja myös ehkä käytännöllisin materiaalinsa ansiosta!
Kakkonen on ehdottomasti suosikki:) olisipa kiva voittaa, niin saisi vielä sitä lisäpotkua treenaamiseen!
kakkonen on mielestäni kiva
Asu numero kolme pisti eniten silmään! Tuommoinen huppari-systeemi on ollut jo jonkin aikaa harkinnassa, joten siksi ihastuin just tähän asuun. :)
Asu numero 3 näyttää tosi kätevältä ja sopivalta monenlaiseen menoon.
Voih, noi oli kaikki aivan ihania! Mutta mun lemppariksi ehkä kuitenkin nousi vaihtoehto 1, ihan vaan vaaleanpunaisen sävynsä vuoksi :)
Kyllä tuo ykkönen on :)
meni ekaan s-posti väärin… eli no täs nyt oikee ihan varmuudeks.:D
Kaiiki näyttää sika hyviltä. Mutta kun pakko valita, niin nro 3
Kyllä toi 3. on paras.
Mietin kauan ykkösen ja kolmosen välillä, mutta päädyn kyllä kolmoseen. Vaikka ykkösen värit miellyttivät enemmän, niin sen pöksyissä ei näyttänyt olevan kiristysnauhaa nilkoissa, joka on mulle must noissa pitkissä housuissa. Lisäksi mulla ei olekaan treenivaatteissa keltaista, joten se olisi kiva piristys. Todella kivoja kuvia muuten, niistä voi aistia sitä liikunnan riemua.: )
Ykköskokonaisuudessa on mielestäni parhaat värit ja tuo pipo on tosi söpö. Muutkin ovat kivoja mutta ykkönen on ykkönen! :)
Kolmas miellytti eniten, ihanan pirteä!
3. Asukokonaisuus on minun suosikkini. Keltainen väri piristää kivasti mustan tyylikästä kokonaisuutta. Materiaalit myös näyttävät miellyttäviltä. Ihana mallityttö on myös hyvin onnistunut näissä kuvissa ;)
Viimeinen asukokonaisuus on ehdottomasti hienoin, ehkäpä tuon hauskan hupparin takia. Kyllä noissa varusteissa kelpaisi kuntosalille kipitellä!
Viimeinen kokonaisuus on eniten minun mieleeni, koska olen mustien jumppavaatteiden suosija. keltainen näyttää kuitenkin hauskalta. Davidin treenivaatteet eivät olekaan minulle tuttuja entuudestaan, kokeilisin mielelläni niitä.
Nro 2 on ehdottomasti paras. Ja ehdottomasti se, joka sais mutkin sohvalta ylös ja salille.
Tosi makeita kaikki! Kolmonen taisi olla kuitenkin paras!
Kolmosessa on hurjan kiva tuo vetoketjuhuppari ja keltainen toppi, pidän siitä eniten vaikka ykkösvaihtoehdon pipo on kyllä mainio.
Mulla on edessä treenikamojen hankinta, koska kaikki vanhat jumppavaatteeni ovat jääneet aivan liian pieniksi! Joten treenimotivaatiota täälläkin kaipaillaan, ja se ei ainakaan tule siitä, että ne treenivaatteet kiristävät ja puristavat. Voi itku Belgia mitä mulle teit… :’D
Ihania treeniasuja ihan kaikki, mutta viimeisin kokonaisuus sopisi omaan harrastukseeni aivan mahtavasti!
Mielestäni nro 1, ihanat värit ja pipo ;)
1 Oli eniten mieleeni! =) Vaikka kauniita asuja kaikki ja jokaisen huolisin täydentämään vaatekaappiani.
tuulasalo11@luukku.com
mun ääni menee asulle nro. 1! värit on kivat ja pipo on piste i:n päälle :)
Minä tykkäsin eniten asusta nro 1. Niin kivan ja rennonnäköinen kokonaisuus.
Ykkönen, sopii sulle aivan ihanasti ja kivasti yhdistelty värejä!
3 asukokonaisuus miellyttää eniten! Voisin hyvin kuvitella pukeutuvani noihin vetimiin ja lähteä treenailemaan.
Vaikka keltainen onkin mielestäni keväällä ihanin väri, silti kokonaisuuksista ykkönen on mieluisin. Harmaa pipo ja pastellinen hempeys tekee ihanan rauhallisen ja rennon tunnelman.
Lemppari taitaa olla tuo kokonaisuus nro.3! :)) Ihana asu! Kyllä kelpaisi meikäläisenkin treenailla.
:))
Ensimmäinen asukokonaisuus on ihanin! :)
Kivoin asukokonaisuus on tuo viimeinen, eli nro 3 :)
Kyllä tuo nro 3 iski eniten :) Davidin urheiluvaatteet näyttäisivät uudistuneen melkoisesti, ehdottomasti parempaan suuntaan!
Kaikki asukokonaisuudet on hyviä, mutta nro 3 on ihanin. Aivan upea tuo vaaleankeltainen toppi! Kivannäköinen kokonaisuus!
Mielestäni paras asukokonaisuus oli kolmonen! Zumbaa harrastavalle sopivan ” vilpoinen”.
Ihastuin tuohon ensimmäiseen asuun,mun suosikkiväri on pinkki ja tuo asu ois mahtava mun uudelle treenikaudelle joka alkaa tammikuun jälkeen kun kaikki joulusuklaat on syöty :)
Asu nro 3 on ihana!
Nro 3 olisi sopivin itselleni! Olen juuri ostanut uuden treenilaitteen kotiin ja tällä asulla pääsisin kokeilemaan sitä uudella asullakin, mikä sen parempaa?
xxx
E
http://dragonflyelisabeth.blogspot.com
Kolmonen miellyttää eniten :)
Minä pidin eniten ensimmäisestä asusta! :) Housut näyttivät mukavilta ja huppari oli iloisen värinen!
Ykkösasu miellyttää eniten. Sopii monenlaiseen menoon! =)
Asu 3. on hienoin. Tykkään varsinkin hupparista. Pirtsakoita kuvia :)
Söpö treenaaja :) Viimeinen kokonaisuus vie minulla voiton :) Ihanan pirteä,kyllä tuollaisessa asussa mielellään treenais!
Kohti kevättä kun mennään niin piristävä keltainen on nappivalinta.
Kolmonen on suosikkini. Hupparin vetoketju on kiva.
Oikein näpsäköitä treeniasukokonaisuuksia kaikki, minua kuitenkin eniten miellytti tuo viimeinen, eli 3. kokonaisuus. Perusmustaan huppariin tuo kivaa lisäsärmää vino vetoketju (gggrraauh.), keltainen toppi toimii loistavana synkistelyfiiliksen eliminoijana. Tuossa asussa kelpaa näyttäytyä salilla kuin salilla, plussana vielä kaikissa kokonaisuuden kappaleissa moisture management (must)!
Ihania kaikki! Mutta jos yksi pitää valita niin ykkönen on noista suosikkini :) Tarpeeseen kyllä tulisi uudet treenivaatteet ;D
Numero 2 on mun suosikki :)
oiettä, toi kolmonen vei kyllä mun sydämen :)
Ehdottomasti 2. kokonaisuus, sopii tuo lime sinulle niin hyvin! :) Ihanan pirtsakoita vaatteita muutkin, pitäisi itsekin valita välillä jotain muutakin kuin sitä mustaa!
Ehdottomasti asu numero 1!! Ihana!!
Nro. 2 miellyttää eniten väreiltään ja trikoot olisi juuri tarpeen!
Uusia treenivaatteita juuri tarvitsisin. Mistähän syystä niiden hankinta vain aina tuppaa jäämään ja jäämään ja sitten on päällä ne nukkaiset ja virttyneet housut ja venynyt t-paita…
Minusta kivoin on tuo asu nr. 3. Huppari on ihana! Epäilen kyllä, että itseni päällä se ei näyttäisi yhtä kivalta kuin sinulla :)
Paha valinta! :) Ykköskokonaisuudessa viehätti tuo kiva hupullinen paita, kakkoskokonaisuudessa pidin limen ja mustan raikkaasta yhdistelmästä…voiton vei kuitenkin kokonaisuus numero 3. Pirteä sekin keltaisen topin myötä, upea takki ja tyylikäs kokonaisuus kaiken kaikkiaan. Uudet treenivaatteet todellakin lisäävät motivaatiota ja mielekkyyttä liikkumiseen. Noiden myötä tekis mieli juoksulenkille keväiseen ilmaan! Vielä täytyy vähän odotella niitä kelejä…
Ehdottomasti kolmonen! Hupparin epäsymmetrisyys tekee hupparista mielenkiintoisen ja musta treenivaatteissa kuuluu olla mielenkiintoisia yksityiskohtia siinä missä salin ulkopuolellakin pidettävissä vaatteissa. Topin väri on myös herkullinen :)
Ykkösessä on ihana pipo ja tuo huppari, mutta itselleni ottaisin kyllä kolmosen, housut ovat kivat ja tykkään eniten topeista treenivaatteena (: Kolmonen siis vie voiton.
Ykkönen ehdottomasti! Tuo huppari. <3
Oioi kaikki on kerrassaan upeita kokonaisuuksia, joissa kelpaisi treenailla, mutta kyllä omissa silmissäni voiton vie numero 1! :)
3. asukokonaisuus näyttää sekä käytännölliseltä että ihanan pirteältä!
Ensimmäinen oli kyllä eniten omaa silmääni miellyttävin!
Nro 2 on paras! Pirtsakka ja sporttinen kokonaisuus! :)
Tykkäsin eniten kolmosesta.
Tykkään eniten tosta ykkösestä, koska pipo ja huppari on ihania ja noi housut näyttää mukavilta ja ne on pitkälahkeiset.
Numero 2 ! Aivan ihanan keväinen pusero :)
Ekasta tykkäsin eniten :)
Viimeinen asu on ihanin ja eniten itsesi näköinen! Asussa on myös kovasti hyödynnetty moisture managementin tuoma mukavuus sekä ylä- että alaosassa.
*kivasti
Viimeinen asu eli nro. 3 on kivoin. Sitä varioimalla voisi kokeilla vähän mitä lajia tahansa ja asu sopii aina. :-)
Ensimmäinen on ihana :)
Kolmonen kivoin.
Kolmonen oli kivoin :)
Tykkäsin eniten tuosta ensimmäisestä, erityisesti värien JA pipon takia.
Ykkösen värit olivat ehkä eniten omaan makuun…
Kyllä se tuo ykkönen kivoin on.
Tosiaan treenikausi on taas (jälleen kerran) alkanut minullakin. Eilen salilla ekaa kertaa sitten vuoden 2003 :D
Pitkän pohdinnan jälkeen mun lemppariksi valokoitui tuo kolmas. Keltainen on kivan ja pirteän värinen ja kokonaisuus olisi ehkä itselle se kaikkein käytännöllisin ja sopivin omaan liikuntaani. :)
Kaikki asut miellyttivät silmääni, mutta suosikiksi nousi kuitenkin asukokonaisuus nro 3!
Sofié! Aivan ihana postaus, niin inspiroivia kuvia ja olet niin säkenöivän kaunis, niin ja ihania asuja! Piristit päivääni :)
(P.S. En osallistu arvontaan, vaikka nyt kommentin tänne jätänkin!)
Voi Charimuseni <3 Kiitos :))
kolmas vaihtoehto oman mieleinen :D
3. asukokonaisuus miellytti eniten silmää, vaikka kaikki olivatkin hienoja:) Mutta tuossa kolmosessa näytti ihanan rennoilta vaatteet. Ja noh, mustahan tunnetusti hoikistaa ;)
Asu numero 3 sopisi hyvin omiin treeneihinkin ;)
kolmonen on ehdottomasti suosikkini! :)
Ensimmäinen asukokonaisuus on söpöin, mutta treenivaatteissa tummien värien suosijana viimeinen asukokonaisuus olisi omalla kohdallani varmasti käytännöllisin. Valitsen siis kokonaisuuden nro 3. Uudet treenivaatteet tuovat aina lisäintoa kuntoiluun! :-)
Kaikki on ihania, mutta ehkä 1 paras
Numero 3 paras
Kakkonen pirteän värin takia
Kolmas asukokonaisuus! Pöksyt on erityisen ihanat.
numero kolme on ehdotoin ykkönen
Eka on hieno! Tosin tuon viimeisimmän vinovetoketjuinen takki on ihan mahtavan kiva!
Toka asu on ehkä kaikessa yksinkertaisuudessaan mun suosikki. :) Muutenkin tosi ihania ja energisiä kuvia!
Suosikkini on nro 3!
heippa, tykkäsin eniten numerosta 1 eli ekasta asukokonaisuudesta koska vaaleanpunainen ja pinkki on mua motivoivia värejä.
kolmonen viehättää
3. sopii parhaiten persoonaani
Nro 3 on eniten mun makuun :)
paras oli tuo nro 3 :)
Numero 3 on paras!! =)
Kamppailin ykkösen ja kolmosen välillä; ykkönen voitti!
Ensimmäinen kokonaisuus on suosikkini! Tyttömäisen energisessä ja mukavan oloisessa asussa viihtyisin jumppasalilla ja lenkkipoluilla joka päivä! :)
Ehdottomasti parhaat olivat ensimmäinen ja viimeinen, mutta koska tuo vika sopii paremmin omaan lajiini, annan pisteet sille.
Kauniita treenivaatteita, ja kyllä, niille olisi myös käyttöä :)
Kolmonen saa ääneni, huppari tosi hauska ja ‘lyhyet’ housut hyvä pari!
Ensimmäinen asu on lemppari, ihan vain pipon takia! :)
3. asu ehdottomasti lemppari. Toppi on ihanan keltanen ja hupparin vetoketju on kiva!
Ykkönen, kakkonen ja kolmonen ovat kaikki pirteitä vaihtoehtoja, mutta kolmosvaihtoehdon pinkki hiuspanta on ihana väripilkku! Siksi vaihtoehto 3 on minun suosikkini :)
Toi ykkönen on ihan ykkönen, kertakaikkiaan ihana <3
Nro 1, sopii moneen menoon :)
Ehdottomasti ykkönen :)
kakkosessa on ihanat värit, kolmonen kokonaisuutena kuitenkin miellyttää enemmän!
Kolmonen vie voiton! Vetskari on noin ikkään jäännästi:))
Hmm,vaikea valinta 1.ja 3. välillä! Ehkä kuitenkin 1. vie voiton, tuo pipo on ihana!:)
Ehdottomasti toi eka! Rakastuin harmaa ja vaaleanpunaiseen yhdistelmään<3
Asu 3 on paras, koska on vetoketjullinen pusero :)
kolmonen best
Asukokonaisuus numero 3 on mielestäni kivoin. Tällä hetkellä keltaisen ja mustan yhdistäminen miellyttää silmää. :)
Eniten tykkäsin 2. asusta
Kolmonen on kyllä kiva. Musta miellyttää treenivaatteissa ja keltainen tuo kivan piristyksen. Myös ykkösessä oli kivat värit, mutta vaatteiden mallit ei iskenyt. :)
Vaikea valinta… Asu numero 3 saa ääneni!
Mielestäni numero 2. on ihanan pirteä ja liikunnallinen kokonaisuus :)
Ykkösen asu on aivan minun väreissäni!
Eniten pidin asusta numero 1. Kivat treenivaatteet antavat kummasti liikuntamotivaatiota :)
Äänestän numero 2:sta
mun mielestä ykkönen on paras asukokonaisuus! täyspitkillä housuilla ei tuu niin kylmä tämmöselle vilukissalle joogatessa :) ja vaaleanpunanen huppari, oioioi <3
Kolmonen on paras, kiva huppari
Numero 3 on paras, mutta kaikki ovat oikein kivoja:)
Mahtava arvonta, pakko osallistua! Ykkönen mielestäni paras, harmaa & lila (vai vaaleanpunainen) sopii hyvin yhteen ja tuo pipo on tosi hieno :)
http://katsysboogie.blogspot.com/
Minun mielestäni ihanin asu on tuo ensimmäinen. Niin ihanan raikkaat värit!
numero kolme, pirtee!! :)
Nro 3. on paras.
Ykkönen on paras! Pipo on ihana.. :)
Kyllä tuo nro 3 mun silmiin näyttää ihan ehdottomasti parhaalta. Siinä on sellaiset värit, mistä tykkään ja vaatteiden mallit on ihanat. :) Uusille treenivaatteille olisi kyllä käyttöä.. :)
toi kakkonen on kiva!
Ykkönen! Tyylikkäät värit ja lähes jokaiselle sopivat, toimii ;-)
Viimeinen oli eniten omaan makuun. Huppari oli kiva.
Aivan ihania kuvia! olet superkaunis! Suosikkini on väriensä puolesta numero 1! :)
Tykkään eniten asusta 1. Ihanat värit!
Asu nro 3 on lempparein kivan topin ja hupparin ansiosta!
Kolmonen ja ykkönen oli parhaita ja, kun nyt toinen on pakko valita niin kolmonen. (:
Ykkönen on ihanin! <3
Ykkönen on värimaailmaltaan ihana!
eka asu miellytti mun silmää eniten,vaikutti myös mukavalta päällä
Tykkäsin eniten tuosta viimeisestä! :)
Eniten tykkäsin asusta nro 3. Veikeä tuo vino vetoketju :)
Kolmonen sopii parhaiten omaan makuuni (vaikka ykkösen pipokin on kyllä ihana).
Viimeinen on ihanin mun mielestä! Uudet treenivaatteet kyllä houkuttelisi, niin pääsisisin vanhoista kulahtaneista eroon.
No numero 3 tietysti! :) Ihana väri ja käytännöllisyys on huipussaan.
ihan ehdoton suosikkini oli eka asu!! :)
Ykkösen värimaailma ja pipo on ihania, kakkonenki toimii hyvin, vihree on vähä harvinaisempi väri noissa hommissa, mutta kolmonen on paras koska musta on vaan niin mun juttu ja toi huppari on vaan niin saatava.
Kolmosen hempeä keltainen ja veikeä huppari vievät kyllä voiton!
Ensimmäinen asukokonaisuus on mieleisin! Näillä vaatteilla kelpaisi treenata niin salilla kuin zumbassa, osallistun siis arvontaan, kenties ja mahdollisesti myös saatan voittaa!
Itse tykkään eniten 1 asusta, vaaleanpunaisen ja harmaan yhdistelmä on minusta kivan tyttömäinen:)
Viimeinen mustakeltainen asu oli ihanan sporttinen, mutta samalla naisellinen! Love it (:
Itseäni miellytti eniten asukokonaisuus nro 3. Mukavan käytännöllisen oloiset vaatteet ja keltainen tuo kivasti väriä :) Hupparia kaipaisin itsekin omaan treeniasustukseeni, sillä ennen tunteja tulee usein paleltua.
Numero 3 on treenivaatteista parhain.
onneksi ei tarvitse päättää ihan oikeasti :):) vaikeaa olisi… pipo on ihana,mutta tuo viimeinen asu taitaisi viedä voiton..ehkä …:)se on kyllä totta että uudet vaatteet antaa pikkaseks aikaa puhtia ja intoa :)
Ehdottomasti asu 1, pinkki on pirteä ja huppari kivan mallinen sekä pipo aivan huippu :)
nro 3 on paras housujen, topin ja hupparin vuoksi! :D
Kaikki oli kivoja, mutta ehkä 3 vie silti voiton!
mä treenaisin mieluiten asussa nro 3! hupparin vetskari vakuutti.
tykkäsin eniten 3. asusta! : ) mutta ekan pipo oli tosi kiva :>
Kolmonen on tyylikkäin :) Magee toi vinovetskarillinen huppari!
Kolmonen on mun suosikki!
Kolmonen on paras, vaikka ykkönenkin miellyttää silmää!
Kaikki asukokonaisuudet ovat mielestäni todella kivoja, mutta suosikkini on tuo kakkonen. Omenanvihreä paita on pirteä ja nätti, sekä housut sopisivat tosi hyvin vaikka spinningtunnille. :)
Kolmonen on paras, koska olen juuri yrittänyt etsiä keltaista treeni toppia ja tykkään myös hupparin mallista todella paljon. Minun tyylinen kokonaisuus, jolle olisi varmasti käyttöä :)
Minä kelpuuttaisin treeneihin päälleni minkä vain noista seteistä. Jokaisessa niissä oli omat ihanuutensa ja kaikki tosi makeen näköisiä, mutta kyllä se numero 3 kuitenkin vei voiton. Eirtyisesti pidin hupparin yksityiskohdista !
Ihastuin tuohon paitaan, jossa on vetoketju vinossa! Myös keltainen väri tuo sopivan piristysruiskeen. :)
Tosi kivoja kuvia! Siis mitä ihania vaatteita. Tykkäsin kaikista…eniten kolmosesta tai ykkösestä….hmmm…kallistun ehkä ykkösen puoleen…
heli@lailanet.fi
Vaihtoehto ykköseen iskin silmäni. Värit ovat miellyttävät ja noiden kamojen kanssa lähtisi hyvin alkanut salikausi vielä innokkaammin käyntiin!
Kolmas vaihtoehto on paras, olisi ainakin omassa käytössäni toimivin :)
Kyllä kolmonen oli ehdottomasti kivoin! :)
Ykköskokonaisuus on paras. Harmaa ja pinkki ne yhteen sopii :-)
Ykkönen oli mun suosikki ja eniten oman näköiseni…
kolmosasu on lemppari! :)
Eka, violetti tällä hetkellä lempivärini.
Kolmosasu kaikista upein! Pinkki panta tuo ihanasti extraväriä asuun. Tykkään tuosta mustan hohtavasta pinnasta ja vaalea keltainen näyttää todella raikkaalta vaikka olen aikaisemmin pitänyt sitä hankalana värinä pukea päälle :)
Ensimmäinen oli kivoin, siinä on mukavan pehmeät värit! Ja itse tykkään pitkistä housuista treenatessa.
Ykkönen on lempparini, ihanan rento ja värikäs.
Kolmonen on kivoin!
3. eli viimeinen ehdoton suosikkini! näppärä juoksuasuksi!
Asu 3 on ehdottomasti paras!
kolmonen ehdottomasti ! Kuntosalitreeni ja tanssitreeni alotettu, mut pula onkin just treenivaatteista! Ei kovin mukavalta tunnu enää liikkuaa noissa neljävuotta vanhoissa vaatteissa!
Ykkönen oli lempparini, kivat värit ja tykkäsin hupparista ja piposta.
Kolmonen on kivoin, mutta kaikki haluaisin!
Ykkönen oli paras! T-paita vähän tylsä, mutta huppari, pipo ja housut tosi jees!
Asu numerolla 3.
Tuo asu nro 2 on mun suosikki :)
Tykkäsin eniten ensimmäisestä asukokonaisuudesta. Sporttisen tyylikäs ja mukavan näköinen treeniasu :)
Ensimmäinen oli todellakin kivoin! Näteimmän näköiset housut ja kivoin huppari :)
Asukokonaisuus nro1 on ehdoton suosikkini. Nätit neutraalit ja yhteensopivat värit. Sopivan verran mukana myös tyttömäistä pinkkiä että on naisellinen olo salillakin rehkiessä!
Viimeinen oli kivoin :)vaatteet näyttävät mukavilta ja pidän treenivaatteissa kerroksista. Keltainen toppi tuo aurinkoa pimeään talveen! :)
Viimeinen asu on mielestäni hienoin ja käytännöllisin. Housut näyttävät mukavilta, toppi on paras treenatessa ja musta takki on erikoinen ja kivan muotoinen!:)
Nro.3 olis tosi jees! :-)
vaihteeksi vihreää.keskimmäinen
Ehdottomasti nro 3! Eniten itseni näköinen ja juuri sellainen asu, että alkaa tehdä mieli mennä treenaamaan (joka on mielestäni urheilussa tärkeää). (;
Nro 3 on toimivin :).
Musta-limenvihreä, lempivärini.
Ykkönen on ehdottomasti paras! Ihanat värit :)
Kolmonen potkii! Sopii niin pilatekseen kuin spinningiinkin eikä hikitahrat täydellä asustuksella näy! :)
Ykkönen oli paras! Mukavan tyttömäinen ja rento eikä väriensä vuoksi liian tylsä.
Kolmonen miellyttää silmää eniten ja tuntuisi käytännöllisimmältä.
tykkään eniten tosta vikasta:)
Ensimmäinen treeniasu oli suosikkini! Harmaa-pinkki värimaailma vetosi!
Moikka! Mun mielestä tuo eka asukokonaisuus on paras, ihanan makean värinen pinkki paita ja rento pipo kruunaa kokonaisuuden!:)
Aivan mahtava tuo asu 2 , vai voiko noin ihanista vaatteista valita. Asu 3:ssa muu aivan upeaa, mutta topin väri ei sovi, vaikka niinihana onkin – veisi värin kasvoilta ja tekisi omasta ihosta talvisen värittömän, mutta huppari ja housut aivan huiput.
Kokonaisuutena äänestän kuitenkin asua nr 2
T:Jaana
Ihanan pirteitä, tusssa viimesessä yhdistyy kivasti musta ja keltainen – ja vielä ilman mitään ampparivaikutteita – se siis!
Vaikka kaikki onkin kivoja niin kolmonen on ehkä eniten itseäni miellyttävä.
Kaikki ovat aivan ihania, parhaan valinta menee tosi vaikeaksi 2 ja 3 välillä, mutta kyllä 3 on parhaimman näköinen sekä käyttömahdollisuuksiltaan, että väreiltään! =)
Toinen asukokonaisuus oli suosikkini! Ihanan pirteä paita.
kakkonen on ykkönen, ai like!!!
-outi-
Oi, kaikki niin söpöjä ja ihania mutta oma suosikkini on tuo numero 1! :)
Ehdottomasti 1.
-koska asu on rento ja tyylikäs
Kolmosella mennään kyllä ihan ehdottomasti!
En osannut päättää 1 ja 3 väliltä, mutta ne kivoimmat! :)
Soudin ja huopasin pitkään ykkösen ja kolmosen väliä aina hikeen asti…
Päädyin sitten kuiteskin tuohon ykköseen tykkään enempi koko pitkistä housuista siis ne ratkaisi nyt tilanteen 1 puoleen.
Ykkönen näytti parhaalta
Kolmonen on näistä paras.
Vaikea valinta mutta ehkä se tuo ensimmäinen (1) asukokonaisuus on parhain!
Oioioi, aivan uskomattoman ihania kaikki! :) Mutta jos joku täytyy valita niin ehdottomasti ensimmäinen, siinä on kaikki kohdillaan! :)
Ensimmäinen asu on tyyliltään miellyttävin. Ihan huippu se olisi, jos huppari olisi lime.
Ykkönen miellytti eniten.
Kaikki olivat tätä, mutta jos joku täytyy valita niin sitten se on tuo viimeinen eli numero 3.
Kolmas asukokonaisuus oli kivan rento! Voin kuvitella et se päällä tulis hyvä salitreeni :)
Asu 3 oli kivoin:)
Tuli hymy heti huulille kun näki sun hymyilevän noissa kuvissa! ihania!
viimeinen on kivoin mun mielestä, eli siis 3. :)
Kaikki oli upeita, mutta tuon ykkösen huppari oli niin kauniin mallinen ja sävyinen et on pakko valita se.
3. asukokonaisuus oli ihastuttavin =) keltainen paita toi kevään mieleen!
2 asukokonaisuus ! Se oli tarpeeksi “simppeli” mut siinä oli silti sitä jotain :)
Ykkönen, pinkki ja harmaa toimii. Harmoninen mutta raikkaan tyttömäinen, sopii tummalle.
Asu numero 3 on paras, mutta ei nuo muutkaan ihan hirmu kauas jää ihanuudessaan! ;)
1. on oma suosikkini, ihanan rennolta näyttää!
kolmonen
Käytännöllisyyden ja tummien treenivaatteiden suosijana omaa silmää miellytti eniten vika asukokonaisuus, eli numero 3:)
Kolmonen on paras.
Moi! Paras asukokonaisuus on mielestäni viimeinen eli numero 3. Uudet urheiluvaatteet olisivat luksusta – omani ovat aatamin ajalta. (:
Kolmas asu on ehdottomasti paras. Rento, käytännöllinen ja pirteä! Sopisi täydellisesti tanssitunneille :)
Suosikkini on kolmonen! Oon ikuinen mustan ystävä :) Ja tuo 1:sen pipo on muuten kiva!
Ehdoton suosikki on 1, ihana kokonaisuus! :)
Vaikka en yleensä vaaleanpunaisesta pidäkkään niin jotenkin asu nro. 1 vie voiton :)Pipo varsinkin näyttää hienolta :)
1. on paras! Ihana pipo :)
Ulkonäöllisesti tykkäisin eniten ehkä tuosta ekasta asukokonaisuudesta, mutta päädyn kuitenkin äänestämään numeroa kolme. Syynä se, että kun liikun, niin liikun kunnolla ja hikeen, jolloin vaatteen ulkonäköäkin tärkeämpää on sen tekninen sopivuus hikiliikuntavaatteeksi. :)
Kakkonen on kiva, mutta kolmonen on ehdottomasti paras asu! :) Ehdottomasti käytännöllisin. Moneen lajiin sopiva ja mukava. ^^
Kolmonen oli ehdottomasti kivoin, huppari näyttää supermukavalta :)
Viimeinen asukokonaisuus on mielestäni paras
3. Huppari on kiva, näen jo itseni tuollainen päällä pyöräilevän keväällä.
Ekasta tykkäsin eniten
Numero 1, hipoo täydellisyyttä! Kirjoitin joulupukille marraskuussa, että tuopa jumppa-asu niin toikin olohaalarin:)
ehottomasti 2 ! Ihan pirtsakka väri talven synkkiin päiviin :)
3. asukokonaisuus oli ihana! Teki mieli lähteä heti liikkeelle, kun vaatteet näytti niin pirteiltä ja meneviltä. :)
Ensimmäinen asu on ihan huippu! Väri osuu minun kohdallani ihan nappiin ja pipo on houkutteleva. Myöskin suureksi yllätykseksi toisen asun limenvihreä treenipaita on erittäin ihanan pirteän värinen :)
Aivan ihana asukokonaisuus tuo nr.1. Olen TÄYSIN hurahtanut harmaan meleerattuun väriin, ja tuo harmaa väri on TÄYDELLINEN.
Kolmonen ehdottomasti! Olen palaamassa sairastelun jälkeen takaisin rakkaan astangajoogan pariin, toppi ja housut olisivat täydellinen treeniasu. Loppurentoutukseen voisin tuon veikeän näköisen hupparin kiskaista ylle.
Ykkönen, parhaat värit ja mallit.
Asu nro 3. Erityisesti tuo hupullinen päälipaita on kiva. Keltainen väri sopii treenin innostajaksi. :)
1. Ehdoton suosikkini :D
Asu nro 3 on minun makuuni paras.
Kaikki asut on kivoja, mutta värien perusteella ehdottomasti nro 1. on paras!
Ehdoton suosikki nro 3!
Keltainen tuo mukavan väriläiskän asuun, hupparin leikkaus on hieman erilainen HIENO =)
Nro 1
Kolmonen on lemppari, jos on pakko valita! Kivoja kuvia!
Paras asu on tuo harmaa kokonaisuus + pinkki huppari piristeenä. Kyllä kelpaisi hikoilla.
Mun silmää miellytti eniten tuo ihan ensimmäinen. Kivan naisellinen toi lila väri ja mukava leikkaus, muuten kun oma salilook on yleensä melko äijämäinen, eli mustaa mustaa mustaa ja löysiä t-paitoja.
Ykkönen on kaikein paras!
Kolmonen oli mun lemppari : )
Ehdottomasti numero kaksi! Paidan väri on mahtavan pirtsakka!
asu 3
Pakko vastata kolmonen, vaikka ihastuinkin ensin tuohon harmaaseen pipoon!
Ehdottomasti vaihtoehto nro 1! Raikas ja käytännöllinen. Huppari ja pipo pakko saada! :)
nro. 1
Vimppa eli kolmas! Tykkään koko mustasta asusta ja alla oleva keltanen toppi on kiva piriste (:
Vaikka kolmonen on aivan ihana niin jotenkin pehmeämmät kontrastit väreissä miellyttää ekassa kokonaisuudessa vielä enemmän. Lisäksi hupparipaidan kaula-aukko on hauska kun alla oleva toppi pilkistää kunnolla alta. Kerrospukeutumista salillekin! :)
Asu 2 on erittäin pirtsakka ja tästä syystä minun lempparini.
Eipä olis enää mitään tekosyytä olla lähtemättä sinne urheilemaan jos sitä kassillisen uutta motivaatiota voittais:) Asuista oli tosi vaikee valita mikä olis suosikki, koska kaikki oli todella kivoja ja miun mielen mukaisia. Kun joku on valittava on se asukokonaisuus numero 1. Tuo pipo on kyllä tosi kiva ja se sopii siulle tosi hyvin:)
3. on paras!
Kyllä toi 3. on kaikkein kivoimman näkönen! :)
kivoilta näyttävät kaikki kolme kokonaisuutta, mutta eniten silmää miellyttää kuitenkin numero kolme! noissa vetimissä tulisi varmasti treenailtua ahkerasti :)
Ensimmäinen on ihan paras!
Ihania, ehdottomasti nro 1. Pipon vuoksi :)
Kyllä ykkönen on ykkönen!
mieleeni oli numero 3 asut
Eniten mun mieleen oli 3. asu. Ihana tuo vino vetskari, tosi kiva yksityiskohta!
Ensimmäinen asu. :) Ihanan värinen.
Äänestän kokonaisuutta nro 1. Tosin kaikki tosi yes.
Tulin juuri ensimmäiseltä ryhmäliikuntatunnilta kuukausiin, joten uudet upeat vaatteet ilostuttaisivat henkiin herätettyä harrastusta!
Toivotaan onnea.
Hankala valinta ykkösen ja kolmosen välillä, molemmat on tosi kivoja. Hmmmm. Ykkönen on tosi söpö, mutta kolmonen taas enemmän minun tyyliseni, ja sen huppari ehkä monikäyttöisempi. Sanon siis kolmonen!
Asu numero 2. on aivan ihana, raikas ja keväinen look. <3
Kyllä treenivaatteet ovat suuri osa motivaatiota! :)
Ehdottomasti numero 1. Ihan omannäköinen ja kiva tuo huppari =)
3 on lempparini :))
Asu yksi. Tosi kiva tuo huppari!
Ehdottomasti 3 :)
Kyllä tuo viimeinen eli kolmonen on suosikkini. Keltainen iskee aina ja musta on paras väri urheilussa :)
3. ehdottomasti! Kesäinen keltainen saa ajatukset pysymään tulevissa rantakeleissä ja näin ollen motivaatio urheiluun vaan kasvaa treenatessa :)
kolmosasu!!
Kyllä tuo viimeinen oli mielestäni kaikkein makein.. ihanan raikas ja antaa luvan odottaa ihanaa kesää ;)
Asukokonaisuus 3 on paras! Se näyttää ihanan raikkaalta ja keväiseltä! :) Kyllä kelpaisi käydä jumppaamassa ne päällä!
Ykkönen on mieluisampi, mut näkee jostain syystä aina noissa väreissä salilla :)
Kolmonen vei sydämen <3
Numero 1 oli juuri mun makuun sopiva asu! :)
Kolmonen on minun suosikkini :)
Tykkään eniten kolmosesta, sillä hupparin vetoketju on hauska ja topin väri motivoivan pirtsakka! :)
ASU 1.ON MUN SUOSIKKI.
Numero 1 on omaa tyyliäni ja värit ovat ihanat. Sopii myös sinulle hyvin.
Asu 3 miellyttää mun silmää eniten, ois kyllä tarvetta uusille treenijutuille!
Lempparini on tuo ensimmäinen asu. Pipo on yksinkertainen ja pinkissä paidassa leikkaus kivan erikoinen. Ottaisin mielelläni itselleni! :)
2. on lempparini :)
Lempparini on ehdottomasti nro 3. Tyylikkään sporttinen, huppari on aivan ihana! Alle saa vielä treenitopin. Loistava asu lämmittelyyn ja pumppiin!
Ensimmäinen on ehdottomasti suosikkini! Ihana huppari ja söpö pipo. :)
Asukokonaisuus nro 3 valloitti minut! :) Vetoketju on hauskassa linjassa ja kanariankeltainen toppi ihanan piristävä!
Ehdoton suosikki oli viimeinen asukokonaisuus. Tykkään mustasta reenivaatteissa ja vaatteet näyttivät myös mukavan rennoilta pitää jumpassakin.
kolmonen on kivoin!
Kolmos asu on kyllä lempparini :)
Nro 3 on paras, tosi kiva tuo takki ja toppi näyttää erikoiselta. Värikin on juuri passeli!
eka asukokonaisuus on eniten mieleeni :) Osallistun arvontaan!
Hurja määrä kommentteja jo. Kokeilen onneani silti. Ensimmäisestä asukokonaisuudesta tykkäsin eniten. Rakastan pipoja!
ehdottomasti 3. Pitkähihainen on hyvä tunnialkuun ja kun saa sykkeen nousemaan toppi on juuri sopiva yläosan vaate.
Kolmas asu on paras. Kaunis ja käytännöllinen.
Pitkän pohdinnan jälkeen asukokonaisuus nro 1. valikoitui voittajaksi! Aivan mahtavia kaikki..
1. on minun makuuni. kivat värit ja söpö pipo! :)
3. on paras. Keltanen väri tuo vähän piristystä tähän pimeyteen :)
Ehdottomasti asu numero 3, simppeli ja toimiva asu (kerrospukeutuminen;) ja paidan väri piristää kummasti!
Ehdottomasti paras asu oli nro 1, rakastuin noihin väreihin! :)
Vihreä asu oli ihanin pirteytensä vuoksi.
Oi mikä ihana keltainen väripirske! Eli siis asu nro 3 vie voiton :)
Viimeinen asu on ehdottomasti suosikkini! Pastellinen keltainen piristää kivasti muuten mustaa jumppa-asua :)
Kolmosasu on paras! Tuollaisissa kelpaisi itsekin treenailla. Uusista treenivaatteista saa aina ihanasti puhtia!
3 Asu oli parhain! Ihanan rento =)
Mun suosikkini on ehdottomasti no 3! Tykkään yhdistellä toppeja ja teknisiä huppareita! :)
/Jaana o.
Kolmas oli mun mielestä kiva,pidän mustista harjoittelutamineista talvella. Rentoa ja pieni piristys toppina sai silmät aukeamaan.
Numero ykkönen :)
marikax@gmail.com
Ehdottomasti nr. 3 – Ihanat värit ja tuo “huppari” muistuttaa kovin vanhaa lempparitreenivaatettani.. ainoa vaan et joku viisas ihminen ryöväsi omani salilta suihkussa ollessani. :I
Tuo huppari olis kovin käytännöllinen samoin kuin housut ajatellen kevään lämpeneviä lenkkeilysäitä. Myös yläosan hauska vetoketju kiinnitti huomiota. mikä sen parempaa kuin oivaltavat leikkaukset ja kivat yksityiskohdat… Haha, välineurheilija täällä moi. Musta vetoaa muutenkin treenivaatteiden värinä, ja tuo kirkas tuo kivan kontrastin.
*sormet ristiin ja hyvää arpaonnea toivomaan*
Nro 3 – toi vino vetoketju on tosi veikee!
Treenaus on tosiaan lähtenyt käyntiin kesällä häämöttävät häät ja häämatka mielessä! Kova säästöbuumi menossa joten olis ihanaa voittaa uusia treenivaatteita motivoimaan teeenauksessa!
Voi, ykkönen on mun ehdoton suosikki. Oispa upeaa päivittää kulahtanut treenivaatepino laadukkaisiin, kulutusta (ja katseita) kestäviin urheilukamppeisiin!
Numerolla 1 on kaikki kohillaan..värit ja tuo pipa.
3. oli ehdottomasti paras! :)
Tykästyin eniten tuohon kolmoseen. Keltaisesta väristä tulee ihanan energinen olo, ja huppari on huippuhauskan mallinen!
Ykkösen väriydistelmä on niin ihana,se on suosikkini :)
Numero 1 on ehdottomasti paras. Pipon kanssa aivan ehdoton kokonaisuus.
Ykkönen ehdottomasti. Tuollaiset hieman murretut sävyt sopivat sinulle todella hyvin, ja ovat myös itselleni mieleisiä :-) Lisäksi ykkösen vaatteet vaikuttavat sopivan “lämpöisiltä” rauhalliselle pilates/jooga/venyttelytunnille, jotka kaikki ovat tällä hetkellä kovin pop.
Kyllä toi kolmonen on paras! :)
Ehdottomasti kolmonen on paras. Kertakaikkisen fantastinen huppari!
Ykkönen on ehdoton suosikki, harmaa ja vaaleanpunainen on tosi kiva yhdistelmä!
Hei! Tuo kolmonen on kivoin! Uudet treenivaatteet piristäisivät tämänkin äidin treenejä ja ennen kaikkea myös motivoisivat!
Lempparini on ehdottomasti viimeinen! Ihanan pirtsakka toppi piristää asua kivasti! :) Olisi ihan mahtavaa voittaa treenivaatteita, kun en edes muista koska olen viimeksi ostanut niitä…ja kuitenkin treenaan joka päivä! :D
Suosikkini on viimeinen, ihana yhdistelmä mustaa ja keltaista! :)
Kaikki olivat ihania, mutta ykkönen nousi minun suosikiksi!!
Ehdottomasti numero 1! Kävisi ihan arkivaatteistakin tällaiselle kohtalaisen aktiivisen elämän omistavalle. :)
Asu nro. 3 on paras, ihastuin tohon huppariin! Kaikki kuvat on ihanan pirteitä :)
Asu 3.
Ehdottomasti tuo numero 2 on mieleiseni! Tuo lime väri on vaan niin raikkaan näköinen ja tekee treenivaatteista paljon ‘aktiivisemman’ näköiset :))
Ensimmäinen asu oli eniten minun näköiseni vaikka kaikki ovat kyllä kivoja :)
Asu 3 on ihanan raikas mustan ja keltaisen yhdistelmä! :) Myös vino vetskari tuo asuun sitä “jujua”
Asun 3 materiaalit olivat eniten tälläisen himourheilijan mieleen. Mustan ja keltaisen väriyhdistelmä myös toimi omaan silmään kaikista parhaiten.
Asu nro 3 on ihanan pirteä :)
Kakkonen on ykkönen! Vaikka kolmosessa hupparin vetskari onkin huippu, niin lime tuo ihanasti kevään mieleen ja hymyn huulille. Yhdistettynä siniseen jumppapalloon – TOSI HYVÄ!
Ihanin tuo numero yksi… pitkän harkinnan jälkeen! Jotenkin niin rauhoittavan näköinen asu, ehkä joogatunnille?
Kyllä se taitaa olla tuo kolmonen. :)
Kolmonen on paras! Verkkatakki näyttää ihan uudenlaiselta kun on vetskari vinossa :D Ihmistä on helppo höynäyttää…
Nro.3 on minun suosikkini. Hupparin vino vetoketju on hauska yksityiskohta ja keltainen toppi ihanan pirtsakka :)
Numero kaksi on mun lemppari. Sanoisin, että aika peruskauraa mutta lime piristää kivasti mieltä ja vielä näin kevättä ajatellen. :)
Asu nro 3 saa mun ääneni. Värikombo on hyvä, huppari huippu ja pöksyt kivan rennot!
Ihania kuvia!
Numero 3 on ehdoton suosikkini, koska siinä on mustaa ja keltaista. :)
Muutenkin tuo kokonaisuus miellyttää silmääni eniten.
Ykkönen on mahtava, sormet ristiin vaan…
Numero 1 miellyttää silmää
Asu 2. miellytti omaa silmääni eniten. Tykkään väreistä ja erityisesti tuo kirkas vihreä/ limenvihreä on oma lempparini. Tuo mukavasti piristystä jumppaan tai salille.
Ykkösasu on paras! Tosi sievät värit. Sitä paitsi olen menossa mieheni kanssa 30-vuoislahjaksi saamallemme arjenkatkaisulomalle Kämpiin ja eihän siellä kehtaa mennä kuntosalille ihan missä tahansa kamppeissa.
numero 3 on paras
Ykkönen on paras
Kaikki asut on kyllä kivoja mutta ensimmäinen asu on eniten mieleeni, pipon ja hupparin värit sopivat hyvin yhteen :)
Vaikee valinta nro 1 tai 3…Ehkä kuiteskin toi nro 1 miellyttää enemmän mun silmää =)
Numero 1 kolahti :)
Ykkönen on suosikkini. Tykkään noista housuista.
Viimeinen vaihtoehto oli kivoin, tykkäsin kerroksellisuudesta!
Kolmas asu on ehdottomasti paras :)
Ykkönen on mun :)
Ykkönen on aivan ihana setti :) Rauhalliset värit, mutta kuitenkin piristävät, nam!
paras on no 1
Asu numero kaksi on ehdottomasti pirtein! Muistuttaa tulevasta keväästä ja kesästä :)
Tämä himojumppari tyksi eniten vimpasta! Kivat leikkaukset ja ihanan pirteä toppi yhdistettynä hillittyyn perusmustaan toimii aina! Plussaa housujen käytännöllisyydestä.
kolmonen paras!
tykkäsin eniten ekasta:)
Toi eka asu on paras. Ihanat värit ja toi pipo;)
numero 1. pistää sukat pyörimään!
Kokonaisuus 3 iski ehdottomasti, väljät puolipitkät housut ovat treenaukseen parhaat!
numero 1= pure love<3
Kaikki oli kivan pirteitä, mutta viimeisessä topin ja pannan värit olivat niiin ihanat, että kyllä kolmas on hienoin kokonaisuus! :)
1 on suosikkini
Asu nro. 3 on eniten mieleeni! Kivan pirteän värinen toppi =)
Kolmonen vaikutti parhaalta käyttöön. En pidä pitkähihaisista paidoista mutta huppari on kätevä venytellessä jne…
Ehdottomasti tuo ykkönen on mun suosikki! Ihanan keväiset värit.
Nro 3 vie voiton! Tykkään hupparin vinosta vetoketjusta ja housujen mallista. Keltainen toppi piristää kokonaisuutta.
Omaan makuun taitaisi olla eniten asu numero yksi, niissä vaatteissa voisi tämäkin lähteä jumpalle.
3. asukokonaisuus paras! pirteä, materiaalit näyttävät laadukkailta ja ihanan tuntusilta!:)
Ensimmäinen!
Ykkönen on aivan ihana. :)
3. on ehdoton lempparini! :) asu näyttää sopivan hyvin sekä sisä- että ulkoliikuntaan, mikä sopisi minulle hyvin! Lisäksi paidan keltainen väri on tosi kiva. :)
kokonaisuus 1. on hauskin!
nro 3 on kivoin! Hauska vino vetskari ja pirteä toppi.
tou toinen asukokonaisuus oli paras
Oiii kakkonen on ehdottomasti paras! Ihanan pirtee ja tuottaa hyvän mielen! :)
2. vaihtoehto oli upein! Limenvihreä tuo piristystä pimeisiin talvi-iltoihin ja tietenkin juomapuollo, sekä laukku sopivat täydellisesti asukokonaisuuden väreihin. Pitkähihainen treenipaita on muutenkin käytännöllinen jos ei tahdo muiden näkevän laikukkaita käsivarsia :)
ykkönen oli ihanin :)
asu 3
Kolmosasu viehättää klassisuudellaan – ja näyttää muuten tosi sporttiselta!
Kolmonen on paras! Huppari on ihana :))
Iik miten hyvännäköiset jumppavetimet! Ykkös-kuvassa miellytti yläosa, mutta 3-kuvassa kokonaisuus, joten liputan nro3:sta! Aivan ihanaa piristystä toisikin juuri uusi asukokonaisuus jumppailuun (varsinkin näin 3,5vkon keuhkoputkentulehduksen jälkeen…) Onneks kohta jumppasali kutsuu :D Reipasta talven jatkoa sinulle!
Nro 3 on mahtavan näköinen setti!
3 näyttää ehdottomasti kivoimmalta! :>
Ykkönen on mun ehdoton lemppari :)
3. on ehdottomasti paras! Ihanan pirteä ja keväinen väri topissa ja tossa mustassa puserossa on tosi mielenkiintoinen vetoketju. Tykkään klassisista vaatteissa, joissa on kuitenkin joku kiva yksityiskohta tai erikoinen väri. :)
Asukokonaisuus 3 on kaikkein käytännöllisin, joten se on suosikkini. Värien puolesta tykkäsin eniten kokonaisuudesta 1.
Aivan upeita treeniasukokonaisuuksia!:)) Mutta ykkösasu on ylitsemuiden!:p
Toi viimenen kokonaisuus on ehdottomasti paras!
Kakkosesta tykkään eniten! Tammikuun jälkeen treenimotivaattoria todella tarvittaisiinkin, jotta salille lähtö ei jäisi jälleen kerran vain uudenvuodenlupaukseksi! ;)
Suosikki ehdottamasti asukokonaisuus 2. Ihanan pirteä vihreä :)
3. vaihtoehto on ehdottomasti monipuolisin treenailuun!
Ensimmäinen
Numero 3! Musta toimii kaiken kanssa.
Ihan ehdottomasti nro.3. Keltainen toppi on aivan ihana ja se vetoketjullinen paita on ihan pakko saada! :)
1. on kaikista ihanin!
Kolmonen, ehdottomasti :) Kammoan kaikkia ylipirteitä kukkapinkkivirityksiä, tuossa on sopivasti särmää. Itsekin juuri kuntoilut aloittanut ja vaatekaappiin onkin pitänyt kaapia uutta sisältöä, kun urheilukuteet on lähinnä ollut abihuppari, normikäytöstä poistettu t-paita ja vanhat verkkarit… :D
asukokonaisuus nro.1 oli todella kiva, vastaavissa näkisin itsenikin huhkimassa salilla :)
Ehdottomasti asu numero 3!! Aivan upea – saisi tämmöisen sohvaperunankin liikkeelle ;)
1. oli eniten mun mieleen :)
Asu numero 3 :–)
Ehdottomasti vimppa kokonaisuus! Toimiva niin lenkillä, salilla kuin jumpassakin. :)
Kaikki kokonaisuudet oli ihania, mutta eniten miellytti asu nro 3! :)
Ykkönen on mun ehdoton suosikki! Ihanat värit vaatteissa ja setin kruunaa aivan mahtava pipo :)
Viimenen kokonaisuus, eli nro 3 iski itseeni eniten niin värien kun vaatekappaleiden toimivuudenkin puolesta! :)
3! I say no more.
Ehdottomasti nro 1! Värit on niin ihania!
Numero 3 on mielestäni kivoin! :)
Asukokonaisuus nro 1 kyllä miellytti mun treenisilmää eniten! :) Huppari erityisesti ihastutti. :D Puhumattakaan siitä piposta… :))
Asu numero kolme on myös mun suosikki, makee toi pitkähihanen!
Ohhoi, aika kivoja kaikki, mutta silti ehkä ykkönen miellytti eniten silmää :) ihana arvonta!
Nro 3 on ehdottomasti eniten mieleeni!
Erityisesti huppari vaikutti todella mainiolta ja tarpeeksi kevyeltä lämmittelyyn. Treenivaatteissa pidän eniten mustien housujen ja värikkään paidan yhdistelmistä ja kyseisen asukokonaisuuden keltainen toppi on aivan ihanan keväinen.
Näissä vaatteissa kehtaisi kyllä treenata! :)
Ensimmäinen on paras :>
Vau! Tosi upeita kaikki asukokonaisuudet! :) Urheilullisin ja trendikkäin asu oli mun mielestä asu numero 3. Tykkään tosta mustasta paidasta ihan älyttömästi!
Kolmonen on suosikki! Ihanan pirteä
Nro. 3 taitaa olla mieleisin, tarvitsisin pirtsakkaa keltaista mustien urheiluvaatteiden joukkoon :)
Viimeinen asukokonaisuus on mun lemppari, koska kaikki vaatteet siinä on MM ! (Tykkään myös erityisesti tosta hupparista ja asun väriyhdistelmästä :)
Ykkönen on kivoin. :)
Kolmas on kivin ;)
Ykkönen on ykkönen…mut muut myös ihania =)
Kesäkuntoon pitäisi itsensä saada, joten ei paha jos voittaisi!
3. asukokonaisuus on selvästi lempparini. Keltainen väri piristää mustien vaatteiden seassa ja koko asu on muutenkin todella mukavan näköinen ja sopii moniin eri tarkoituksiin.
asu 1 on eniten minun makuuni
Tosi tyylikkään reipas tuo ykkönen,
tai siis kaikki kivoja kokonaisuuksia, mutta ykkönen mun suosikki!
Kivat kuvat!
Ja taustalle laitoin soimaan tuon Robynin biisin,
ihan treenifiiliksissä!
:-)
Setti numero 2 oli kivan simppeli ja pirtsakka!
1. vaihtoehto oli ehdoton suosikki. Kiva leikkaus lilassa paidassa ja pipo ja trikoot olivat myös tosi kivat!
Ykkönen on kaikista kivoin ja toimis varmasti myös treeneissä :)
Kolmonen ehdottomasti!! Ihanan pirteitä kuvia kaikki:)
3 asu oli paras! Se on mukavan sporttinen mutta tosi tyylikäs:)
kolmas on kivoin!
Kolmas kokonaisuus oli kivoin! Itse käytän paljon mustaa, jota piristän eri tehosteväreillä, ja siksi tämä oli lempparini. Kesäkuntoa tavoitellessa uudet treenivaatteetkin tulisivat tarpeeseen ja antaisivat uutta potkua treenaamiseen :)
Minunkin suosikkini on ehdottomasti nro1!
Rento ja mukavanoloinen treeniasu, joka kuitenkin näyttää tyylikkäältä.
Joo, kyllä minuakin taitaa eniten miellyttää tuo 3. kokonaisuus :). Mun mielestä uudet treenivaatteet tuo kyllä ainakin intoa ja kenties energiaakin kuntoiluun :)
Kolmas asu on ehkä kivoin ja käytännöllisin! Etenkin nuo housut vaikuttavat tosi kivoilta jo kuvista katsottuna. Keltainen ei kuulu lainkaan vaatekkaappini väriskaalaan, mutta mikä ettei – se tuo kivaa pirteyttä ja aurinkoisuutta treenaamiseen! :)
3 ! tuota itse käyttäisin salilla. pitkähihaisen saa pois heti alkuverkan jälkeen ja päälle hyiseen venyttelyyn. tuota komboa käytän itse nytkin salilla, tosin ties mistä vaatekappaleista koostuen :)
Ihastuttavia treeniasuja kaikki kolme. Limen ystävänä asu nro 2 sykähdytti eniten :)
Kaikki kokonaisuudet aivan ihania! Yksi jos pitää valita niin se on ehdottomasti numero 2! Rakastan limen väriä :)
Kyllä se on toi ykkössetti! Ja vitsi, pakko sanoa, että näissä kuvissa urheiluun innostaa ehdottomasti myös positiivinen malli, josta välittyy liikunnan ilo ja treenauksen tuoma hyvän olon fiilis!
1. aivan ehdottoman mahdottoman ihana :0)
Onpa vaikeaa! Mutta päädynpä kuitenkin numero kolmoseen, ihan vaan tuon ihanan hupparin/takin takia! :-)
Voi kun onni potkaisisi, aloitin nimittäin juuri säännöllisen treenailun sulkapallon merkeissä!
http://www.mayopic.blogspot.com
Viimesestä asusta tykkäsin itse eniten :)
Numero 3 !
valinta oli haastava koska kaikki asut olivat sellaisia joita käyttäisin mielelläni, lopulta päädyin nro.1. lähinnä värien perusteella.
Kolmonen! Oi ehdottomasti! Mahtava setti ja huppari on i-h-a-n-a! Treeni kausi alkoi jälleen (kuten varmasti monella muullakin :D) ja juuri nuo mustat peruselementit on ne jotka ovat eniten ottaneet kulumaa – ainakin minun treenikassissani. Ihanien paitojen ja toppien yhdistely on kuin lastenleikkiä, ihana setti kaikkiaan. Keltainen toppi tuo mileen aurinkogon ja se päällä huhkiessa varmasti pistää sen viimeisenkin rutistuksen likoon ajatlleessa kesän rantakelejä :)
Ihastuin erityisesti ykkösen Cotton Hoodiin ja kolmosen Tropic Hoodin. Pitkään piti siis harkita ykkösen ja kolmosen välillä mutta lopulta päädyin asuun numero yksi.
Ykkösessä on kaikki mitä haluan treenivaatteilta, kauniita.
kolmas on ehdottomasti paras!:)
3. Pirteä ja hupparissa oleva vino vetoketju on jännä yksityiskohta.
Tuon 3.asun toppi on vaan liian ihanan värinen.
Heips!
Mielestäni ensimmäinen :)
Tosin kaikki olivat kyllä inspiroivia!
Numero 1! Asun värit, harmaa ja liila sopivat todella hyvin yhteen! Söpö pipo kruunaa asun! Tykkään ja voisin treenailla tämä asukokonaisuus päällä itsekin! :)
Nro 3, tykkään tuon takin erikoisesta vetskarista ja vihreä on lempparivärini
Asu nro 2, ehdottomasti.
Nro 3. On kiva, ihana tuo takin vino verkkarit ja keltainen väri on kivan pirtsakka!
Ensimmäinen on kivan rento kokonaisuus!
Numero yksi oli aivan huippu tyylikäs! :)
Kova taistulu ykkösen ja kolmosen välillä! Ykkösen lila huppari on aivan ihana, mutta muuten ei ehkä ihan oman näköinen, joten valintani on NRO 3! :)
Kolmas asukokonaisuus on lempparini, wow nuo housut ja huppari! Treenata voi tyylikkäästikin. Itselläni olisi kyllä treenivaatteiden uusimisen paikka joten sormet ristissä odottelen arvontaa! :)
Numero 2 on suosikkini
Ensimmäinen asukokonaisuus oli parhain. Ihana tuo harmaan ja violetin yhdstelmä :)
Mä tykkäsin kaikista asuista mutta paras on tuo viimoinen. Eli mustat trikoot, keltainen toppi ja tuo huppari. Ihana leikkaus! Treenaan itse paljon ja olisi huikeeta voittaa uusia treenikamoja:)
Kolmas asu on paras mun mielestä! Käytännöllinen ja tyylikäs:)
Hei
kaikki ihastuttavia- mutta kyllä tuo ykkönen vei kuitenkin voiton!
1. kuvan vaatteet näyttävät mukavimmilta. Ei ehkä paras kokonaisuus hikiliikuntaan, mutta jollekin rauhallisemmalle tunnille ovat juuri sopivat!
Setti nro 1 on ehdottomasti oma lempparini. Näyttää juuri sopivan pehmoiselta ja rennolta vaatetukselta. Rentous on tärkeintä, koska on kamalaa kun treenatessa vaatteet eivät istu kunnolla.
Asu numero 3. oli eniten makuuni kokonaisuutena. :)
Kolmonen on ehdoton ykkönen ” :) ” hupparin takia.
Kolmas kokonaisuus on cool! Kàyttàisin hupparia muutenkin kuin treeneissà, voi voi pitàà juosta etsimààn se heti!
Omia treenitottumuksiani ajatellen asu nro 3. on käytännöllisin. Itse kun treenaan aina lyhyehköissä (juoksu)trikoissa ja hengittävässä, kosteutta vapauttavassa eli tekokuituisessa ja tukevassa urheilutopissa :)
2. on kyllä todella kivan värinen mutta 3. voittaa täysin todella hienolla hupparilla, normi värikkäällä topilla ja todellakivoilla capreilla, jotka eivät näytä legginsseille :)
Kaikki on tosi kivan näköisiä kokonaisuuksia, mutta kyllä tuo kolmas on paras! Keltainen on ihana tsemppiväri…ainakin näin kesäkuntoa tavoittelevan mielestä ;) Huppari taas on mukava vetää treenin jälkeen päälle, kun venyttelee.
Ykkönen ehkä söpöin kokonaisuus, mutta kolmonen nousi silti tämän himotreenaajan lemppariksi! :)
Toi 1. on kyllä mun lemppari! Kiva kun musta väri ei oo siinä pääosassa, yleensä nimittäin käytän salilla melko tummia vaatteita :/ Ja toi pipo, ihana :)
Kolmas asu on ehdottomasti hienoin! Pirteän ja mukavan näköinen c:
Ykkösvaihtoehto on eniten mun mieleen, tuon pinkin hupparin takia lähinnä, se on superihana!
Valitsisin itselleni viimeisen asun. :) Asu 2 näyttää myös tosi kivalta, mutta soveltuu ehkä hieman rauhallisempaan liikkumiseen.
numero kolmonen kyllä miellytti omaa silmää eniten! ah, uudet treenivaatteet kyllä kummasti auttaisi taas löytämään sen liikunnan ilon :–) katsotaan jos arpaonni kerrankin suosisi ;)
Toi kolmonen näytti niin mun asukokonaisuudelta jokaista viimeistä yksityiskohtaa myöten. Tahtois tollasen!
Tykkäsin eniten ensimmäisestä asusta, tosi pirtsakka :)
Hienoin asu on numero 3! Itselläni on edessä treenivaatteiden ostoa, koska olen viimein päättänyt alkaa kuntoilla, monen vuoden jälkeen!:)
Ykkönen :)
Ykkönen taitaa viedä voiton suloisella pipollaan!
Ykkönen ehdottomasti :-)
Tykkäsin 3. asusta eniten :)
Numero kolmonen on kaunein, ja sopisi noista minulle parhaiten. :)
3 oli kaikkein kivoin mielestäni!
Hei,
kaikki kokonaisuudet näyttivät ihanan raikkailta. Ensimmäisessä asussa ihanaa oli vaaleanpunainen väri ja asuun sointuva pipo. Toisessa lime oli aivan herkullinen, mutta sanonpa silti,että paras asuista oli ehdottomasti viimeinen asu. Keltainen on keväällä aina ihana ja piristävä valinta, joka piristää kummasti. Keltainen istui todella kivasti mustan kanssa ja kivana väripilkkuna lisäksi pinkki panta. NAM! Jos noilla ei treeni kulkisi niin ei kyllä millään! :)
Ehdottomasti 3 on paras! Kivat rennot housut, piristävä keltainen toppi ja hauskalla vetoketjulla somistettu huppari, loistava yhdistelmä :)
kiitos treenibiisi vinkistä! asu nr 3 on paras!
Ehdottomasti setti nro. 3! Ihana!
Rento kokonaisuus numero 1 on lempparini!
Kyllä toi kokonaisuus numero 3 vaikuttaa kaikkein toimivammalta ja on todellä hyvännäköinen sun päälläsi!
1 on ehdottomasti kaunein, mutta missään eivät hikitahrat näy niinkuin meleeratussa harmaassa – joten 3 vie voiton, kun treenivaatteista on kumminkin puhe!
1. asu on kyllä mukavin, voisin kuvitella itsenikin päällä!
kolmas on kivoin!
Nro 3 on suosikkini, vaikka myös asu nro 1 on ihana! :)
1. asussa on kivat värit ja näyttää hyvältä!
2.LIME JA MUSTA sopii tosi hyvin yhteen.
Viimeinen keltaisen väriläiskän kanssa nappaa eniten. Kiva leikkaus tuossa hupparissa.
Ensimmäinen asu on todella kaunis ja kätevän oloinen.
Numero yksi! Ihana. Pirteää ja aktiivista vuoden alkua!
Kakkosvaihtoehdon housut vaikuttavat niin kivoilta, ettei omaan tyyliini hiukan liian räikeä limekään häiritse. :)
Numero ykkönen on ykkönen.
Kolmonen on paras! :)
numero 3 on kokonaisuutena kiva
Kolmonen! Musta huppari jännän näkönen ja toi sitruunan värinen toppi on aaaaivan ihana! Nyt iski kauhea himo lähteä shoppailemaan treenivaatteita kun en sellaisia omista :D
Nro. 3:sta tuli mun lemppari, tuon väriseen urheilutoppiin en olekaan tömännyt, IHANAN PIRTEÄ! Mulle myös :-)
Asu numero 3 on paras ihanalla keltaisella väriläiskällä :)
ehdottomasti ykkös kokonaisuus sytytti :)
Ykkönen on ykkönen!;) Raikas pinkki hehkuu harmonisen harmaan kanssa. Asu näyttää sekä mukavalta että tyttömäiseltä. Itse kaipaisin treeniasuja, joissa yhdistyisivät juuri mukavuus ja raikas tyttömäinen ulkonäkö. Osallistun arvontaan!:)
Ehdottomasti kolmas asuvaihtoehto on kivoin! tykkään itse jumpata just tullaisissa mustissa housiussa ja yhdistä niihin aina vähän pirteemmän topin. Koska tykkään urheilla niin paljon, olisi ihan mahtavaa saada kunnon vaatetus sitä varten, nii eiköhän kesäkuntoon päästetä ;)
Tykkään tosi paljon vikasta vaihtoehdosta, klassiset housut ja siihen yhdistettynä tosi pirtee paita!
Kyllä tuo 3. on paras! Vaikka 1. sopii mun mielestä sulle parhaiten :)
Asukokonaisuus no. 3 on mielestäni kivoin !
kolmas asukokonaisuus oli kivoin :)
kaikki kokonaisuudet ovat kivoja, mutta ykkönen on ehkä lemppari!
Ykkössetti oli minun makuuni, väritkin miellytti :)
Kolmas ja viimeinen sopisi ainakin useimpiin omiin harrastusmuotoihini parhaiten :) Ensimmäinen olisi kiva kotiasuna, tosin vaaleanpunaisen värin vaihtaisin toiseen.
Ehdottomasti viimeinen kokonaisuus! Raikkaan näköinen ja muutenkin ihana :)
kakkos asukokonaisuus oli kivoin, vihreä on treenaamiseen sopiva raikas ja energinen väri!
Ihana kolmosasu!
Ehdottomasti ykkönen vie voiton !
Omaa silmää miellytti eniten vaihtoehto numero kolme; etenkin musta huppari on tosi hieno!
valitsin asun 3 erikoisen hupparin vuoksi
Oooiii!!! Rakastuin tuohon 3. kokonaisuuteen. :) Käytännöllinen monella eri tunnilla.
3 oli minun mieleeni ja uskoisin, että muutenkin varmasti miesten mieleen se 3 asu.
1 on liian räväkkä. 3 on semmoinen rauhallinen ja mystinen :D
ööö…valitsee asun nro 3. Kaunis raikas keltainen :)
Ehdottomasti kolmonen! :)
Numero 3! Ihana :)
Kolmonen on paras! Kivan mittaiset houset ja hupparissa ihana hiukan erilainen malli :)
Asu3 oli ihana!
Kolmonen oli paras!
Kaikki on ihania, mut kolmonen on mun suosikki tänään. Kerrospukeutuminen toimii aina ja topissa on ihanat värit!
Nro 3 on mun suosikki.
Lila/harmaa -setti eli se ensimäinen. Huppurissa oli jännä leikkaus ja pipo on pop.
Asu 1 on paras vaikka ei noissa muissakaan ole vikaa.
Asu numero 2, ei nuo muutakaan ole ollenkaan huonoja.
Numero 3 näyttää kivoimmalta. Ihana huppari.
Asu 3 ehdottomasti :)
Asu nro 3 oli kyllä nätein, piristävän värinen toppi ja huipun malliset housut!:)
Ensimmäinen asu on kaikista kivoin, niin ihanan energinen :)
Kivoin asukokonaisuus on nro 3.
toi toinen asukokonaisuus on kivoin!
Kokonaisuus nro 2 värien takia.
Ykköskokonaisuus on minun valintani, koska siinä on pipo !
Ensimmäinen asu miellyttää eniten! Ihana pipo ja värit :)
Asu 1. Ihana huppari!
Asu nro 3. Musta on treeniväreistä paras ja kirkkaanvärinen toppi tuo kivasti kontrastia :)
Voi toi kolmas asu on ihana!! Oot kyllä niin kaunis (:
Tuo 3. asu on lemppari. Ihanan pirtee tuo keltanen paita. :)
Asu 3
Juupeli miten ihana toi 1. Saattaisi eksyä päälle muulloinkin kuin kuntoillessa…
Asu 1 on paras
Ykkösen väriyhdistelmä on ihan juuri mun makuun, se siis!
Tuo kolmonen oli paras :)
Kakkosvaihtoehto miellytti eniten, ihan vain raikkaan vihreän värityksen ansiosta. Kevättä odotellessa :)
Kolmonen on ehdoton suosikki, erityisesti siinä oleva toppi on ihanan piristävä! :)
Ykkönen oli must!
asu nro 3 on ehdottomasti eniten minun makuuni! kyllä noissa kelpaisi jumppailla :)
Ykkönen on ykkönen! Kivoja kyllä kaikki…
Asu yksi
Kaikki asut aivan ihania, …numero 1 minun makuun.
Ihania! Ensimmäinen asukokonaisuus on eniten omannäköiseni. Ensimmäiseksi kiinnitin huomioni tuohon ihanaan pipoon, täydellinen!
Ihanan raikkaita värejä, varsinkin tuo kolmosen hempeänlempeä keltainen on minun mieleeni. Eli 3 on paras.
Ykkönen on paras :)
Asu numero ehdottomasti. Pirteä mutta tyylikäs!
Hih, jäi asun numero pois…asu nro 3 ehdottomasti!
Vaikea valinta ensimmäisen ja kolmannen vaihtoehdon välillä… Mutta voiton vie numero 3, hupparin erilainen vetoketju on ihana!
Asukokonaisuudet 1 ja 3 kävivät mielessäni tiukan kisan, mutta ykkönen vei lopulta voiton! Ykkösen vaatteiden väriyhdistelmä valloitti! Kolmosessa tosin on aika vänkä tuo vino vetoketju ja ihana pirteän keväinen keltainen väri.
Asu numero kolme on kivoin, tekee heti mieli lähteä jumppaan! :D
Nro 3 on minun valintani. Tuo huppari on mieleeni kaikin puolin, suosin huppareita ja alle on helppo vaihtaa erivärisiä toppeja treeniillan mukaan. Musta ja kirkas väri sopivat yhteen, hiuspannat ja joskus jpa pipo ovat helppoja värin antajia mustaan treeniasuun, kauniita valintoja nuo muutikin ovat.
Äänestän asua numero 1. Pinkki, shokkipinkki ja harmaan sävyt sopivat kauniisti yhteen. Tulee sellainen rauhallinen olo noissa treenivaatteissa, pipo antaa asulle oikean säväyksen. Eikun treenit päälle vaan koko Suomen kansalaiset:)
Kiitän ensin hyvästä ja hauskasta blogistasi jota luen säännöllisesti. Kauniita ovat Davidin treenivaatteet taas tänä vuonna, valitsen asun numero 1. Valinta perustuu väreihin täysin, toivottavasti rintava nainenkin mahtuu huppariin ongelmitta. Itsekin harrastan omaksi ilokseni valokuvausta, lähinnä ystäväni ja lemmikkini ovat pääosissa kuvissani:) Leivonta on kans rentouttavaa, tuoksu vallan ihana ja kyllä siinä säästääkin ja ystävät ovat valmiita auttamaan leivonnaisten syömisessä, sitten onkin hyvä lähteä treeneille.
Ehdottomasti ykkönen. Ihanan pirteä olematta silmiä särkevä. Todella kauniisti sopii tuo vaaleanpunainen harmaan kanssa! Kaunista. Hupparin hankkimista joutuukin tosissaan harkitsemaan :)
Ykkönen on suosikkini :) Ja se johtuu tuosta mainiosta piposta <3 Ihastuttava!!!
Eka oli paras! Vaaleanpunainen ja harmaa vaan on jotenkin aika söpiksiä yhdessä :)
Uudet, kauniit treenivaatteet tuovat kummasti lisämotivaatiota juoksulenkkeihin ja jumppaan!
Viimeinen asu oli eniten mieleeni! :)
Voisin ottaa kaikki :) eniten kolahti kuitenkin 2. asu..tai 3.!
ykkönen<3 ihanat kaikki.
Kolmas asukokonaisuus on mielestäni näistä paras. Keltainen piristää muuten mustaa kokonaisuutta kivasti ja tuo kevään mieleen :)
ykkösasu on paras
Asukokonaisuus nro 3, ehdottomasti. Kivat trikoot, raikkaan keltainen toppi ja vetoketjullinen musta huppari.
Numero 1, kauniit vaatteet tuovat iloa liikuntaan.
Ensimmäinen asukokonaisuus olisi eniten minun tyyliseni joten annan ääneni sille. Ja mikä ihana pipo!
Asu 3, musta sopii minullekin ja laitan alle värikkään topin. Lokakuun eka päivänä aloitin uuden elämän, olen laihtunut ja kiinteytynyt, syön vain hiukan karkkia kerran viikossa, pullaa en koskaan enkä perunaa.
Game over!
Kiitos tosi paljon kommenteistanne!
Huomaattehan että arvonta on päättynyt, joten kommentteja jotka ovat jätetty tämän jälkeen ei enää huomioida.
Joko 1 tai 3. Taidan päätyä ensimmäiseen. Kaikki kyllä hyviä!
Kolmas asu on ihanan monipuolinen ja upea!
3.
Lime-musta -yhdistelmä näyttää mun mielestä kivoimmalta.
numero 3 on paras. ihana keltanen piristää treenivaatteita! I like it!